Muutos harjoitusotteluohjelmaan

28.7.2015

Marko Puhakka ja muu titaanimiehistö avaavatkin harjoitusottelurupeamansa Nikkarien vieraana.
Marko Puhakka ja muu titaanimiehistö avaavatkin harjoitusottelurupeamansa Nikkarien vieraana.

Reilun kahden viikon päästä käyntiin polkaistavat alkavan kiekkokauden 2015–2016 harjoitusottelut kokevat Titaanien osalta pienimuotoisen muutoksen.

Omatoimijaksolta takaisin joukkueharjoittelun pariin kuluvan viikon alussa palannut Titaanit ei otakaan osaa alun perin 14. elokuuta Hollolassa pelattavaksi suunniteltuun harjoitusturnaukseen osallistujien vähyyden vuoksi.

Sen seurauksena punanutut kohtaavatkin kausilta 2010–2012 tutun riihimäkeläisen II-divisioonajoukkue Peltosaaren Nikkarit, jonka riveissä viilettävät muun muassa ex-titaanipuolustajat Janne ja Jussi Ruohola.

Riihimäen jäähallissa lauantaina 15.8.2015 kello 15:30 alkaen miteltävä koitos avaa näin Titaanien harjoitusottelurupeaman, joka edellä mainitun muutoksen myötä käsittää yhteensä viisi täysimittaista ottelua sekä Kotkassa elokuun 22. päivä pelattavan Kymen Sanomat –turnauksen.

HARJOITUSOTTELUOHJELMA:


Lauantai 15.8.2015, kello 15:30
Nikkarit – Titaanit, Riihimäki

Lauantai 22.8.2015, kello 11:00
Kymen Sanomat turnaus, Kotka

Torstai 27.8.2015, kello 19:50
Haukat – Titaanit, Järvenpää

Keskiviikko 2.9.2015, kello 18:50
KJT Miehet – Titaanit, Kerava

Perjantai 4.9.2015, kello 19:00
Kiekkoympyrät – Titaanit, Hamina

Keskiviikko 9.9.2015, kello 19:00
Titaanit – Haukat, Kotka
 

TITAANIEN KAUSIKORTIT OVAT MYYNNISSÄ KAUDELLE 20152016!

OLE NOPEA JA VARAA OMASI!