”Tavoitteena jatkaa samaa marssitahtia”

1.10.2015

Tomi Pylväläinen ja muu titaanimiehistö lähtevät jälleen hakemaan täyttä kuuden täyn lisäpottia pistepussiinsa.
Tomi Pylväläinen ja muu titaanimiehistö lähtevät jälleen hakemaan täyttä kuuden täyn lisäpottia pistepussiinsa.

Kolmen perättäisen voiton putkessa porskuttava Titaanit pelaa toisena viikonloppuna perätysten tuplapelit, joissa kotkalaisjoukkueen pelivireen testaa kaksi hyvin erilaista vastustajaa. Perjantaina Ilona Areenalta punanuttujen päänahkaa metsästää nälkäinen NASKI ja lauantain vastustajaksi asettuu Vantaan Trio Areenalla majaansa pitävä HC Vantaa.

Meneillään oleva kiekkokausi 2015–2016 on Titaanien kohdalla lähtenyt käyntiin mitä parhaimmalla mahdollisella tavalla, sillä punanutut ovat marssineet pelaamissaan sarjapeleissä vastustajiensa yli todella komealla tavalla.

Kotkalaisten jalkoihin ovat jääneet yksi toisensa jälkeen sekä HC Giants, KJT Miehet että HCK Salamatkin, joten asioita on harjoituksissa ja peleissä tehty selkeästi oikein niin titaanivalmennuksen -kuin joukkueen taholla.

– Joukkue on todella tiivis ja se on paiskinut jo alkukesästä lähtien hyvin yhdessä töitä, kehaisee Titaanien päävalmentaja Marko Oksanen omaa miehistöään.

– Meillä on tällä hetkellä päällä hieno kilpailutilanne joukkueen sisällä, joka ajaa pelaajat pistämään parastaan harjoituksesta ja ottelusta toiseen.

Titaanit on alkusyksyn aikana pyrkinyt pelaamaan vauhdikasta ja voittavaa jääkiekkoa sekä näyttänyt sen myötä selvästi valmiimmalta nipulta, kuin kulloinkin vastapuolelle asettuneet joukkueet.

– Toiset tämän sarjan joukkueet ovat vielä aika selkeästi rakennusvaiheessa ja ainakin näin alkuun olemme olleet heitä luistimenpotkun edellä, virkkoo Oksanen.

– Ei tästä hyvästä alusta kannata kuitenkaan vielä kauhean pitkälle meneviä johtopäätöksiä vedellä, sillä myös meillä on rakennusprojekti aika pahasti kesken.

Niinhän sitä sanotaan, että liika tyytyväisyys tappaa kehityksen. Tätä samaa ohjenuoraa noudatetaan myös titaanileirissä, sillä voittoisista kamppailuista huolimatta punanuttujen peli ei todellakaan ole vielä valmista.

Päävalmentaja Oksanen pudotteleekin suorilta käsin muutamia pelin osa-alueita, joihin on jatkossa tultava selkeää parannusta.

– Viisikon tiiviys ja kaikkinensa reagointi pelin sisällä eri tilanteisiin. Myös erikoistilannepelaamiseen pitää saada lisää tehoa – nämä ovat niitä juttuja, jotka tärkeissä peleissä nousevat yleensä ratkaisuasemaan, titaanipiiskuri kommentoi.

– Tähtäin on kuitenkin vasta kevään kovissa peleissä ja sen myötä tietysti kaikkia asioita tulee parantaa, mutta nuo edellä mainitut kohdat ovat meillä ehkäpä ne isoimmat kehityksen kohteet.

Voittavassa joukkueessa yksittäiset pelaajat nostavat aina omaa tasoaan ja ottavat itselleen suurempaa roolia. Titaaneissa tämäkin asia on hyvällä tolalla, sillä vastuu ja samalla myös tehotkin ovat jakautuneet todella leveälle rintamalle.

Punanutuista kun löytyy tällä peräti 15 eri maalintekijää ja vain neljä kenttäpelaajaa 24:stä mahdollisesta on vielä ilman tehopistemerkintöjä.

– Se on erittäin hyvä asia, että onnistumisia on tullut monelle eri pelaajalle – tämä näyttää todeksi sen, että meiltä löytyy vastuunkantajia muistakin kuin kärkikentistä, toteaa Oksanen tyytyväisenä.

– Sitä silmällä pitäen tätä joukkuetta onkin vähän rakennettu, sillä meillä ei ole mitään kiveen hakattua ”ykkös-”, ”kakkos-” tai ”neloskenttää”, vaan jokaisessa pelissä on kaukalossa neljä kentällistä, joille vastuu jakautuu suhteellisen tasaisesti.

Vastassa viheliäinen dingolauma ja viime kauden mestari

Titaanien tavoitteena on hienosti sujuneen edellisviikonlopun pohjalta jatkaa samaa marssitahtia myös tulevina päivinä. Se on ainakin jo nyt pläkkiselvä juttu, että punanuttujen kuntopohja ei petä, vaikka pelejä pelataan II-divisioonatasolle varsin tiukassa tahdissa.

Etenkin kotoisalla Ilona Areenallaan kotkalaisten tavoitteena on olla se joukkue, joka määrää pelin tahdin ihan jo intohimoisesti omiaan aina tukevien kannattajien vuoksi.

Tätä tavoitetta rikkomaan saapuukin perjantaina (2.10.) erittäin ”viheliäinen rakkikoiralauma” suoraan Päijät-Hämeen ytimestä, kun jo viime kaudella lukuisia harmaita hiuksia punanutuille aiheuttanut NASKI vierailee Kotkassa.

– NASKI on viime vuoden perusteella meillä suhteellisen vaikea vastustaja, sillä se pyrkii aika pitkälti rikkomaan vastapuolen pelipakettia, eikä oikein pelaa edes niin sanottua ”omaa peliään”, sanailee Titaanien päävalmentaja Marko Oksanen.

– Sellaisia joukkueita vastaan meidän oli ainakin viime kaudella vaikeuksia pelata ja sen takia uskon huomisesta koitoksesta tulevan varsin hankalan.

Yksi Titaanien päämääristä oli punanuttuluotsi Oksasen mukaan saada parannusta erikoistilannepelaamiseen ja NASKI:a vastaan varsinkin alivoiman pitää olla kuosissa – nastolalaiset kun olivat edelliskauden runkosarjassa koko Etelä-lohkon selkeästi eniten ylivoimamaaleja tehnyt joukkue.

– NASKI tuli viime kaudella tunnetuksi vahvana erikoistilannejoukkueena, joka teki paljon ylivoimamaaleja ja oikeastaan eli niillä, varoittaa Oksanen omaa miehistöään perjantaisen vastustajan vaarallisuudesta.

– Meidän pitää olla hereillä heidän ylivoimansa kanssa ja panostaa myös siihen, ettemme heille niitä paikkoja liiemmin edes anna.

Jos ja kun Titaanit pystyy pelaamaan yhtä ehyesti ja tehokkaasti kuin viime lauantaina Kirkkonummella sekä välttämään yksittäiset virheet puolustuspelaamisessaan, on voittoputken jatkumiselle olemassa oikein hyvät perusteet itseään dingolaumaksi tituleeraavan nastolalaisvieraan kustannuksella.

– Kunhan oma pakettimme pysyy NASKI:a vastaan kasassa täydet 60 minuuttia, ei meillä pitäisi olla yhtikäs mitään hätää perjantain pelissä, Oksanen paaluttaa.

Titaaneille ei kuitenkaan riitä se, että kotkalaiset jaksavat painia NASKI:n kanssa tunnin mittaisen session, sillä viikonloppuna on edessä myös toinen kivikova koitos.

Punanutut nimittäin suuntaan lauantaina (3.10.) edelliskeväänä ”Rautaliigan” Etelä-lohkon mestaruutta juhlineen HC Vantaan (ent. Kiekko-Vantaa Itä) vieraaksi, joten vastus ei tälläkään kerralla heikkene, vaan pikemmin päinvastoin – kovenee entisestään.

– HC Vantaa on viime kauden Etelä-lohkon mestari, joten varmasti on todella kova matsi edessä, tuumii titaanikäskyttäjä Oksanen.

– Pelaajarunkona heillä on vielä kesällä Suomi-sarjaan lähdössä ollut ryhmä – uskon, että kevään mittaan vantaalaiset ovat yksi tämän sarjan kovimmista joukkueista.

Entisen liigajyrän ja nykyään vantaalaisjoukkuetta valmentavan Paul Högbackan näpeissä on vahvasti liikkuva ja suoraviivaista lätkää pelaava joukkue – aivan siis kuin peilikuva punanutuista.

– Vantaa on hirveän paljon samantyylinen joukkue kuin mitä me olemme, sillä liikettä ja energiaa heillä kyllä riittää – toisaalta se on hyvä asia, mutta toisaalta taas haaste, Oksanen aprikoi.

– Meidän pitää pystyä iskemään samoihin asioihin, joihin vastustajat pyrkivät iskemään meitä vastaan pelatessaan. Mikäli onnistumme tässä, olemme jälleen vahvoilla.

Titaanit pääsee iskemään vastustajiensa kimppuun kutakuinkin terveellä ja täydellä ryhmällä, sillä edellisistä peleistä pikkuvaivojen sekä työesteiden takia puuttuneet pelaajat ovat jälleen rivissä mukana, samaten kuin Kirkkonummella osumaa ottanut puolustaja Marko Puhakka.

– Joukkue on pääosin terve ja kyllähän meillä on tavoitteena jatkaa samaa marssitahtia, kuin tähänkin asti, sanoo punanuttujen pääluotsi Oksanen.

– Jos tulevan viikonlopun jälkeen pussissamme on kuusi lisäpistettä, niin sehän on vain yksinomaan positiivinen asia.

Titaanien ja NASKI:n välinen II-divisioonan runkosarjaottelu polkaistaan Ilona Areenalla perjantaina (2.10.) käyntiin kello 19:00 alkaen.

Liput kamppailuun maksavat 6 & 3 euroa TERVETULOA!

Lauantaina (3.10.) punanutut matkustavat puolestaan Vantaan Trio Areenalle, jossa kello 18:20 alkavassa ”Rautaliiga”-koitoksessa vastaan asettuu HC Vantaa.