Titaanien taistelu on valmiina alkamaan

25.2.2016

Titaanit lähtee omiin pelillisiin vahvuuksiinsa luottaen, vääntämään siltaan "Rautaliigan" puolivälierävastustajaansa HCK Salamoita.
Titaanit lähtee omiin pelillisiin vahvuuksiinsa luottaen, vääntämään siltaan "Rautaliigan" puolivälierävastustajaansa HCK Salamoita.

Enää vajaa vuorokausi ja sitten se onkin jo täyttä menoa. Titaanien taistelu ”Rautaliigan” Etelä-lohkon pudotuspeleissä pärähtää Kirkkonummen Varuboden Areenalla Marko Oksasen ohjastamana käyntiin, eikä punanuttujen tavoite keväälle voisi kovin yksiselitteisempi olla – päätyyn asti!

Pudotuspelit... nuo urheilijoiden ja etenkin juuri jääkiekkoilijoiden eniten pitkän sekä raskaan kauden aikana odottamat karkelot polkaistaan perjantai-iltana II-divisioonan Etelä-lohkossa käyntiin.

Runkosarjassa rellestänyt Titaanit matkaa päävalmentajansa Marko Oksasen johdattamana Kirkkonummelle, jossa punanutut saavat vastaansa aina vaarallisen HCK Salamat.

Millä eväin kirkkonummelaisten kimppuun oikein isketään? Sitä on parempi kysyä punanutut vahvaan liitoon johdattaneelta Oksaselta.

Linjasit runkosarjan tärkeimmiksi tavoitteiksi menestymisen ohella seuraavat teesit ”joukkueen, pelaajien ja itse pelaamisen kehittämisen”, joten kuinka hyvin näissä asioissa onnistuttiin?

– Kyllähän kyseiset päämäärät pääsääntöisesti onnistuivat hyvin, kuten tuloksista näkee, Oksanen kommentoi.

– Aina jää tietysti toivomisen varaa – emme saaneet aivan kaikkia pelillisiä asioita sellaiseen kuosiin kuin olisimme halunneet.

– Myös pelaava permanentti oli vain ajoittain halutun kaltainen, mutta kokonaisuus kuitenkin ratkaisee ja oli hyvä, titaaniluotsi sanailee.

Runkosarjan 23 voittoa ja vain kolme tappiollista koitosta saivat Kotkan suunnalla suut vienoon hymyyn. Pelit sujuivat nuorentuneelta sekä aina vain enemmän urheilullisuuteen satsanneelta joukkueelta aikalailla yli odotusten.

Parhaan mahdollisen sarjasijoituksen, suuren pistemäärän ja henkilökohtaisten onnistumisten tunteiden lisäksi Titaanit sai aimo annoksen hyvää oppia, jota punanutut pyrkivät parhaimpansa mukaan käyttämään hyödykseen kevään kovissa kahinoissa.

– Jäihän sieltä käteen monia asioita etenkin kärkijoukkueita vastaan pelatuista peleistä ja niitä pitää ottaa pudotuspeleihin ehdottomasti mukaan, Oksanen toteaa.

– Samanlainen yksinkertainen pelaaminen ja virheiden välttäminen, joka kovissa peleissä aina korostuu, pitää saada toimimaan myös pudotuspeleissä.

Titaanien riemukulku runkosarjassa perustui hyvin pitkälti joukkueen vahvaan kuntopohjaan ja liikkeeseen sekä sen mukanaan tuomaan neljän kentällisen vaihdosta toiseen luomaan kovaan paineistukseen, jonka avulla punanutut kypsyttivät lähes järjestään kaikki vastustajansa.

Pudotuspeleissä Titaanit luottaa totta kai samoihin teeseihin, mutta tarkoitus on myös lisätä muutama erittäin tarpeellinen niksi mukaan omaan pelaamiseen.

– Se on edelleen yksi iso vahvuus, että pystymme neljällä kentällä ylläpitämään kovaa rytmiä pelissä, Oksanen tokaisee.

Pudotuspeleissä pienet asiat korostuvat ja niinhän sitä sanotaan, että hyökkäämällä voitetaan yksittäisiä otteluita, mutta puolustamalla voitetaan mestaruuksia.

Titaanileirissä kyseinen klisee tiedostetaan varsin hyvin, mutta nykyjääkiekossa myös hyökkäämällä ja vallan välinettä eli kiekkoa hallussa pitämällä pystytään puolustamaan omaa maalia, sillä eihän kaveri käy maaliverkkoa heiluttamassa, jollei se saa pelivälinettä kunnolla edes haltuunsa.

Titaanit osoitti tämän todeksi runkosarjassa, jossa kotkalaiset tekivät eniten (159) ja päästivät vähiten (69) täysosumia. Mallikkaista tilastoista huolimatta titaanivalmennus haluaa nähdä omiltaan entistä terävämpää toimintaa kummassakin päässä kaukaloa.

– Pudotuspeleissä pitää olla valmis kamppailemaan nimenomaan molempien maalien edustoilla, Oksanen naulaa.

– Onhan se ihan selvä asia, että puolustuspelaamista pitää tarkentaa – se on yksi osa-alue missä meidän pitää olla paremmin hereillä kuin runkosarjassa, vaikkei meille niitä maaleja niin hirveästi tehtykään.

”Meidän pitää uskaltaa pelata”

Suurin asia nuoren titaanijoukkueen kohdalla tulee kuitenkin olemaan pelirohkeuden löytäminen. Uskallus tehdä sovittuja asioita on oltava kovaa luokkaa, sillä muuten tavoitteena oleva sarjanousu ei tule toteutumaan.

– Meidän pitää uskaltaa pelata – se on ehkä isoin asia pudotuspeleissä, titaanipiiskuri Marko Oksanen myöntää.

– Kaukaloon ei todellakaan pidä mennä pelkäämään häviämistä, vaan pitää mennä voittamaan.

Jos ja kun pelirohkeus löytyy, eikä maila tärise liiaksi punanuttumiehistön näpeissä, on Titaanien tarkoituksena jatkaa pelejään aina maalis-huhtikuun taitteeseen asti.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että kotkalaiset haluavat pelata keväällä Suomi-sarjan karsinnoissa ja lunastaa niistä paikan ensi kaudeksi Suomen kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle.

– Joukkue on asettanut tavoitteekseen mennä päätyyn asti ja sehän tarkoittaa sitä, että pelaamme kaikki vielä tarjolla olevat 12 peliä menestyksekkäästi, niin sehän tarkoittaa sitä, että se sarjanousu sieltä silloin tulee, Oksanen selventää.

Vaikka tavoite onkin pläkkiselvä, ei kokenut kiekkomies halua siitä huolimatta mennä asioiden edelle.

– Itse toki tykkään lähestyä asiaa niin, että menemme peli ja viikonloppu kerrallaan ja katsotaan sitten mihin se riittää, titaanikäskyttäjä mietiskelee.

Ensimmäinen koetinkivi punanuttujen polulla tulee olemaan II-divisioonan Etelä-lohkon runkosarjassa 8. sijalle selviytynyt HCK Salamat.

Kokenut kirkkonummelaispoppoo oli jo runkosarjassa vaikea vastustaja Titaaneille ja sama laulu soi levysoittimesta varmasti myös pudotuspeleissä.

– Uskon, että tulemme pelaamaan kaksi todella tiukkaa peliä, aivan kuten runkosarjassakin, ounastelee titaaniluotsi Oksanen.

Petro Koivusen valmentamassa salamajengissä on niin liiga- kuin Mestis-kokemustakin vaikka muille jaettavaksi, joten Titaanit ei todellakaan voi lähteä puolivälieräsarjaan jo pelit valmiiksi voittaneena.

– Salamoilla on kokemus turvanaan. Joukkueessa on monia kovissa liemissä uitettuja vanhoja kettuja, jotka osaavat varmasti kaikki mahdolliset temput, joilla pelejä voitetaan, Oksanen evästää omiaan tulevasta vastustajasta.

– Emme saa alkaa liiaksi kunnioittaa vastapuolta, vaan meidän pitää uskaltaa pelata omaa peliämme – sillä tavoin saamme varmasti aikaa hyvän lopputuleman.

Ylemmillä sarjatasoilla runkosarjan voittaja saa luonnollisesti haltuunsa kotiedun pudotuspeleihin ja aloittaa näin jokaisen pudotuspelisarjan kotihallissaan.

”Rautaliigan” Etelä-lohkossa pleijarit pelataan kuitenkin läpi ”paras kahdesta”-periaatteella, jonka myötä kotietua ei käytännössä ole olemassa, jollei sellaiseksi sitten laske sitä, että paremmin sijoittunut saa päättää pelaako se ratkaisupelin kotona vaiko vieraissa.

Titaanit valitsi ratkaisupelin kotiinsa ja tästä syystä puolivälierät pyörähtävät perjantaina (26.2.) käyntiin Kirkkonummella. Miksi tällaiseen valintaan päädyttiin, päävalmentaja Oksanen?

– Halusimme ehdottomasti saada ratkaisupelin kotihalliin ja omien kannattajiemme eteen, jotka antavat meille tukea ”ylimääräisen kenttäpelaajan” verran, titaanivelho kommentoi.

– Sen lisäksi, mikäli joudumme pelaamaan toisen osaottelun päätteeksi mahdollisen jatkoerän, saamme siinäkin kotijoukkueena vaihtoedun puolellemme, jonka voimme sitten hyödyntää haluamallamme tavalla.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että II-divisioonan pudotuspelikarkelot jatkuvat lauantaina (27.2.) Kotkassa, kun punanutut ratkovat HCK Salamoiden kanssa välieriin menijän.

Nyt on siis vihdoin aika lopettaa kaikenlaisten tekosyiden keksiminen, sillä Ilona Areenalla pelataan oikeasti sarjatasoon nähden kovia pelejä, joista ei tule tapahtumia saati tunteenpurkauksia puuttumaan.

Titaanit odottaakin kotihallinsa lehtereille paljon kannattajia ja mikäs sen parempaa olisi, jos edellisviikonloppuna tehty kuluvan kauden yleisöennätys (470) menisi välittömästi rikki.

– Jos et ole tähän mennessä vielä hallille päätynyt, niin nyt kun pudotuspelit alkavat, tulee peleistä entistä tapahtuma- ja tunnerikkaampia, kannustaa punanuttupiiskuri Oksanen kotkalaista urheilukansaa.

– Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on varmasti tarjolla yllin kyllin.

Loppuun vielä varmistus sille, mitä perjantaina ja lauantaina pelattavissa puolivälierissä tulee Titaanien ja HCK Salamoiden välillä tapahtumaan:

– Titaanit ottaa haltuunsa kaikki jaossa olevat neljä pistettä ja menee välieriin, paaluttaa Oksanen itsevarmana.