Titaanien Suomi-sarjalisenssille sinetti!

12.5.2016


Suomen Jääkiekkoliitto julkisti Suomi-sarjalisenssien saajat kaudelle 2016–2017. Lisenssikomitean seulan läpäisi HK Titaanit ry:n ohella lopulta 15 muuta seuraa.

Jääkiekkoliiton lisenssikomitea myönsi Suomi-sarjalisenssin jokaiselle sitä kevään aikana hakemaan oikeutetulle 16 seuralle.

Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla nähdään syyskuun puolivälissä alkavalla kaudella 2016–2017 sen myötä jälleen parillinen määrä joukkueita, joka helpottaa omalta osaltaan erityisesti otteluohjelman laatimista.

Takaisin Suomi-sarjaan kolmen vuoden tauon jälkeen paluun tekevä Titaanit kohdannee pitkän runkosarjarupeaman aikana ison tukun entuudestaan jo tuttuja vastustajia, mutta joukkoon mahtuu myös muutamia täysin uusia tuttavuuksia.

Kotkassa punanuttujen vieraana ovat aiempina kausina vierailleet D-Kiekko (Jyväskylä), FPS (Forssa), Hunters (Porvoo), JHT (Kalajoki), Ketterä (Imatra), KJT (Tuusula), KOOVEE (Tampere), Pyry (Nokia), S-Kiekko (Seinäjoki) ja VG-62 (Naantali).

Sitä vastoin HC Indians (Kaarina), Karhu HT (Pori), Kiekkokopla (Joensuu), Riemu (Jyväskylä) ja U.A.I.K (Liminka) tekevät kauden aikana ensiesiintymisensä kotkalaiselle kiekkoyleisölle Ilona Areenalla piipahtaessaan.

Suomi-sarjan otteluohjelma ilmestynee SJL:n sivuille totuttuun tapaan kesäkuun aikana, jonka seurauksena selviää, mitkä joukkueet kohtaavat toisensa syyskuun puolenvälin tienoilla pelattavalla runkosarjan avauskierroksella.
 

TITAANIEN KAUSIKORTIT OVAT MYYNNISSÄ KAUDELLE 20162017!

OLE NOPEA JA VARAA OMASI!