”Jokaista peliä lähdemme voittamaan”

25.8.2016

Roope Lantta ja muu titaanimiehistö lähtevät katseet kirkkaina pitämään kiinni Kymen Sanomat –turnauksen voittopystistä.
Roope Lantta ja muu titaanimiehistö lähtevät katseet kirkkaina pitämään kiinni Kymen Sanomat –turnauksen voittopystistä.

Kesäkuun lopulla takaisin Titaaneihin palannut ja jääkauden alussa C-kirjaimen pelipaitansa rintamukseen saanut Roope Lantta uskoo vakaasti punanuttujen voittomahdollisuuksiin lauantaina Ilona Areenalla miteltävässä Kymen Sanomat –turnauksessa.

Kun Titaanit tiedotti kesäkuun 27. päivä solmineensa kolme uutta pelaajasopimusta, oli kyseisessä kolmikossa mukana 24-vuotiaan kouvolalaislähtöisen keskushyökkääjän Roope Lantan nimi.

Punanuttua viimeksi Suomi-sarjakaudella 2012–2013 kantanut Lantta teki näin ollen muutaman vuoden tauon jälkeen paluun kotkalaisjoukkueen riveihin ja se maistuu miehen suussa edelleen varsin makealta.

– Kivahan Kotkaan oli palata, Lantta myhäilee tyytyväisenä.

– Kun mahdollisuus Titaaneihin paluuseen tuli ajankohtaiseksi, niin tiesin samantien, että siihen pitää tarttua.

Lantan edellinen visiitti titaanimiehistössä jäi hieman torsoksi, sillä silloin vasta 21 vuoden ikään ehtinyt hyökkääjä päätti lähteä kesken kauden mikkeliläisen Hydraulic Oilersin riveihin peliajan vähyydestä johtuen.

– Viimeksi Titaaneissa pelatessani olin aika poikanen vielä, isokoinen (196cm / 93kg) sentteri muistelee.

Nyt Lantalla on jo selkeästi enemmän kokemusta Suomi-sarjasta, sillä hän vietti Mikkelin kausien jälkeen kaksi vuotta Joensuussa – Jokipojissa tuli toissakeväänä mestaruus ja viime kaudella Kiekkokoplan riveissä sarjapaikka säilyi lopulta jatkokarsintojen kautta.

– Kokemuksia ja tietynlaista rutiinia on viimeisten vuosien aikana tarttunut rutkasti puseroon, mietiskelee aikanaan Kouvolan KooKoossa kiekkokasvatuksensa saanut Lantta.

– Varsinkin Joensuun aika oli värikästä, sillä pääsin kokemaan niin menestymisen huuman kuin sitten sitä toistakin puolta karsintojen muodossa.

Lantalle on tähänastisella urallaan kirjattuna tilastoihin jo yhtä vaille 100 Suomi-sarjan runkosarjaottelua, joten miehen näkemys Suomen kolmanneksi korkeimmasta sarjatasosta on helposti ostettavissa.

– Suomi-sarja on erittäin tiukka valtakunnallinen sarja, jossa pelin samaten kuin pelaajienkin taso, on noussut vuosi vuodelta aina vain kovemmaksi, Lantta kommentoi.

Kapteeni kantaa vastuunsa

Roope Lantan lyötyä puumerkkinsä titaanisopimukseen, hän tuskin ensimmäiseksi odotti päävalmentaja Mika Piispasen lätkäisevän kapteenin C-tunnuksen paitansa rintamukseen.

Sentteri tarjottua vastuuta kuitenkaan hätkähtänyt, vaan otti sen luottamuksen osoituksena rohkeasti vastaan.

– Joukkueen kapteenina oleminen on aina kunnia-asia, mutta samalla se tuo omille harteille lisää vastuuta, joka pitää pystyä kantamaan, Lantta sanailee.

– Hieno juttuhan se eittämättä tietenkin on, että valmennus näki minut vastuunkannon arvoiseksi.

Titaanit on nyt tuoreehkon kapteeninsa johtamana pelannut kolme harjoitusottelua, joista kaksi ensimmäistä päättyi niukkoihin tappioihin, mutta viimeisin toi jo virnettä suupieleen Imatran Ketterän kaaduttua viime perjantaina voittomaalikilpailun jälkeen 4-3-lukemin.

– Kyllä tuollainen ”iso päänahka” maistuu aina hyvältä ja kasvattaa itseluottamusta, Lantta sanailee.

Titaanikippari Lantan mukaan kotkalaismiehistö on oikealla tiellä, joka voi saman marssitahdin jatkuessa johtaa keväällä odotettua kirkkaampaankin määränpäähän.

– Alku on ollut odotetun haastava, mutta kyllähän se oma ja koko muunkin joukkueen pelaaminen on lähtenyt pikkuhiljaa ihan hyvin rullaamaan, sanoo Lantta.

– Meillä on kasassa luisteluvoimainen, taistelutahtoinen ja työntekoa pelkäämätön miehistö – edellä mainittujen vahvuuksien myötä uskon meidän pärjäävän Suomi-sarjassa vallan mainiosti.

Lauantaina Ilona Areenalla mitellään järjestyksessään kuudes Kymen Sanomat –turnaus, jonka isäntänä ja edellisvuoden mestarina Titaanit tulee kaukalossa esiintymään.

Titaaneita ”valtaistuimelta” saapuvat syöksemään pois kolme muuta Suomi-sarjajoukkuetta – jyväskyläläinen D-Kiekko, Nokian Pyry ja Porvoon Hunters.

Kotkalaiskapteeni Lantalle lauantaiset vihulaiset ovat Huntersia lukuunottamatta ”uusia tuttavuuksia”.

– Hunters on hieman tuttu, kiitos heitä vastaan pelaamamme harjoitusottelun, mutta D-Kiekon saati Pyryn tasosta ainakaan minulla ei ole mitään käryä, Lantta puntaroi.

Titaanien tavoitetta kotiturnauksessa lienee turha kysyä, vai kuinka?

– Tietenkin lähdemme jokaista peliä voittamaan, Lantta paaluttaa itsevarmana.

Luvassa on siis jääkiekkoilun täyteinen lauantai, johon omat pikantit mausteensa tuovat punanuttujen taustaryhmän turnauksen yhteyteen kasaamat oheisaktiviteetit sekä tietenkin jäällä vastustajiaan möyhentävä punanuttumiehistö.

Titaanikapteeni Lantta kannustaakin yleisöä saapumaan sankoin joukoin paikalle, sillä nähtävää ja koettavaa piisaa on tarjolla taatusti koko rahan edestä.

– Vauhtia sekä vaarallisia tilanteita on varmasti nähtävillä, niin ja erittäin nälkäinen Aapo Lampinen!

Kymen Sanomat –turnauksen avausottelu Titaanit – Hunters mitellään lauantaina (27.8.) Ilona Areenalla kello 10:00 alkaen.

Kahden ottelun lippu 5 euroa ja turnausranneke 12 euroaTERVETULOA!