Näin pelataan Suomi-sarjassa 2018–2019

12.6.2018


Suomi-sarjan pelaamistapa kokee odotetusti muutoksia kauden 2018–2019 osalta. Syynä tähän on joukkuemäärän kasvaminen 17:sta.

Suomi-sarjan pelaamistapa on päätetty. Suomi-sarjassa pelataan kaudella 2018–2019 sarjan seurojen esityksen mukaisesti 17 joukkueen kaksinkertainen alkusarja (32 ottelua).

Tämän jälkeen alkusarjan kahdeksan (8) parasta joukkuetta jatkaa yksinkertaisena pelattavaan ylempään loppusarjaan (7 ottelua), jossa alkusarjasta saadut pisteet säilyvät voimassa.

Loput yhdeksän (9) joukkuetta pelaavat puolestaan yksinkertaisen alemman loppusarjan (8 ottelua), jossa alkusarjasta saadut pisteet säilyvät niin ikään voimassa.

Ylemmän loppusarjan seitsemän (7) parasta joukkuetta selviytyy suoraan Suomi-sarjan pudotuspeleihin, kun taas 8. sijalle joukkue jäänyt kohtaa yksiosaisessa ”villi kortti” –kierroksen ottelussa kotonaan alemman loppusarjan 1. sijalle yltäneen joukkueen. Kyseisen ”villi kortti” –kierroksen otteluparin voittaja etenee pudotuspeleihin sijalle 8.

Suomi-sarjan pudotuspelit pelataan totuttuun tapaan läpi ”paras viidestä” –menetelmällä (kolme voittoa).

Puolivälierissä kohtaavat siis runkosarjan 1. ja 8., 2. ja 7., 3. ja 6. sekä 4. ja 5. Välierissä iskevät yhteen puolestaan runkosarjassa parhaiten ja huonoiten sijoittuneet jatkoonpääsijät sekä toiseksi parhaiten ja huonoiten sijoittuneet jatkoonpääsijät.

Välierien otteluparien voittajat selvittävät tiensä Mestis-karsintaan siten, että paremmin loppusarjassa sijoittunut kohtaa Mestiksen runkosarjassa 12. sijoittuneen joukkueen ja toiseksi parhaiten sijoittunut kohtaa Mestiksessä 11. sijoittuneen joukkueen ”paras seitsemästä” –järjestelmällä (neljä voittoa) pelattavissa karsinnoissa.

Suomi-sarjan mestaruus kauden 2018–2019 osalta jaetaan Mestis-karsintaan selviytyneelle joukkueelle, joka sijoittui korkeimmalle sijalle Suomi-sarjan ylemmässä loppusarjassa.

Alemman loppusarjan sijoille 2.–5. sijoittuneet joukkueet lopettavat kautensa alempaan loppusarjaan. Sen sijaan sijoille 6.–9. sijoittuneet joukkueet pelaavat putoamiskarsintaottelut ”paras viidestä” –menetelmällä (kolme voittoa).

Putoamiskarsintojen otteluparien voittajien kausi päättyy siihen, kun taas häviäjät jatkavat Suomi-sarjakarsintaan yhdessä 2. divisioonista tulevien lohkovoittajien kanssa. Suomi-sarjakarsinnan pelaamistapa päätetään, kun on tiedossa 2. divisioonista karsintaan halukkaiden lohkovoittajien määrä.

Karsinnasta pääsee vain yksi (1) joukkue Suomi-sarjaan kaudeksi 2019–2020.

Sarjapaikka kaudeksi 2019–2020 vaatii Suomi-sarjan lisenssiehtojen täyttämisen kaikkien seurojen osalta.

Suomen Jääkiekkoliiton aiheesta julkaisema tiedote löytyy täältä.