02.06.2010
Titaaneille kolme jatkosopimusta
Kesäharjoittelun tulevaa III-divisioonakautta 2010–2011 varten kesäkuun alussa aloittanut Kotkan Titaanit on solminut jatkosopimukset kolmen pelaajan kanssa. Punanutussa jatkavat puolustaja Raine Räisänen ja hyökkääjät Roope Mustonen sekä Simo Seppä. Nyt julkaistut sopimukset ovat kaikki yhden vuoden mittaisia.
Titaanipakiston kiekollisena kapellimestarina viime kaudella häärinyt 32-vuotias Raine Räisänen jatkaa Kotkassa myös tulevalla III-divisioonakaudella 2010–2011. Etenkin syyskaudella Titaanien tehokkaimpien pelaajien joukkoon lukeutunut Räisänen nakutti Suomi-sarjassa pelaamissaan 21 ottelussa 20 (2+18) tehopistettä. Syksyllä alkava kausi tulee olemaan taitavan puolustajan seitsemäs punanutussa.
– Räisäsen jatkosopimus on meille todella tärkeä juttu, sillä mies tuo pakistoomme ennen kaikkea aimo annoksen lisää kokemusta, rauhallisuutta ja kiekollista osaamista. Olen todella iloinen siitä, että ”Räksä” päätti pistää itsensä jälleen likoon ja pukea titaanipaidan päälleen, toteaa Titaanien päävalmentaja Markku Piirinen.

Raine Räisänen jatkaa punanutussa myös tulevalla kaudella 2010–2011.
Kuopiosta lähtöisin oleva Roope Mustonen, 27, aloittaa syksyllä kaiken kaikkiaan neljännen kautensa titaanipaidassa. Kotkalaisjoukkueen mukana niin Mestis-nousun mukanaan tuomat ilot kuin kevään 2009 putoamisen Suomen toiseksi korkeimmalta sarjatasolta aiheuttaneet surut kokenut hyökkääjä iski viime kaudella 32 ottelussa yhteensä tehot 16+27 ollen Titaanien tehokkain pelaaja Suomi-sarjassa.
– Parhaan pistemiehen jatkosopimus on aina hieno asia. Mustonen on joukkueen keskuudessa arvostettu pelaaja, joka pistää itsensä aina täysillä likoon kaukaloon astuessaan. ”Robi” tuo meille rutkasti lisää ratkaisuvoimaa sekä johtajuutta – asioita joita tiukoissa paikoissa tarvitaan, sanoo Piirinen.

Simo Seppä taistelee myös jatkossa titaanipaidassa.
Räisäsen ja Mustosen lisäksi Titaanien punaisen pelipaidan pukee alkavalla III-divisioonakaudella päälleen debyyttinsä edustusmiehistössä viime pelisesongilla tehnyt 20-vuotias hyökkääjä Simo Seppä. Härkämäisenä työntekijänä kotkalaisyleisön mieliin jäänyt Seppä ei punanutussa vielä maalitiliään auki saanut, sillä mies keräsi pelaamissaan 20 Suomi-sarjakoitoksessa plakkariinsa neljä syöttöpistettä.
– Seppä täytti päättyneellä kaudella paikkansa joukkueessamme ja paiski kovasti töitä aina ”tuleen päästyään”. On todella hienoa nähdä tulevallakin kaudella paljon titaanikasvatteja kaukalossa, jotka haluavat edustaa kotkalaista jääkiekkoseuraa ja taistella titaanilogon puolesta. ”Sepi” on juuri tällainen kaveri ja siksi tervetullut lisä joukkueemme vahvuuteen, Piirinen kommentoi.
Titaaneilla on nyt julkaistujen nimien myötä kasassa sopimukset yhteensä yhden maalivahdin, neljän puolustajan ja seitsemän hyökkääjän kanssa tulevasta III-divisioonakaudesta 2010–2011.