14.06.2010
Titaanit sopimukseen Jokiraidan kanssa
Punanuttujen peräpää saa myös tulevalla kiekkokaudella nauttia kokeneen Juha Jokiraidan palveluksista. Isokokoinen puolustaja allekirjoitti kotkalaisseuran kanssa alustavasti 10 ottelun mittaisen sopimuksen, jota tarkistetaan marras-joulukuun vaihteessa III-divisioonan alkulohkon päättymisen jälkeen.
Titaanien peräpää saa kovan vahvistuksen, kun syksyllä neljännen kautensa punanutussa aloittava Juha Jokiraita, 26, pisti nimensä III-divisioonan alkulohkon käsittävään 10 ottelun mittaiseen sopimukseen. Sopimusta tarkistetaan marras-joulukuun vaihteessa, kun Jokiraidan jatkokuviot opiskelujen suhteen selviävät tarkemmin.
– Tässä tilanteessa 10 ottelun mittaisen sopimuksen teko oli järkevää molempien osapuolten kannalta. Me saimme riveihimme hyvän puolustajan tärkeisiin III-divisioonaotteluihin, kun taas Jokiraita sai itselleen pelipaikan alkusyksyksi, jonka aikana miehen jatkokuviot opiskelujen suhteen Kotkassa selviävät, suitsuttaa Titaanien toiminnanjohtaja ja päävalmentaja Markku Piirinen tyytyväisenä.
– On todella hienoa nähdä, että moni viime kauden vakiokokoonpanon miehistä haluaa jatkaa punanutussa pelaamista sarjatasosta huolimatta.

Juha Jokiraita esiintyy titaanipaidassa myös tulevalla kaudella.
Viime Suomi-sarjakaudella 2009–2010 kotkalaismiehistön tehokkaimmaksi puolustajaksi 37 ottelussa tekemillään 24 (10+14) tehopisteellä kohonnut Jokiraita on titaanivuosinaan profiloitunut luotettavaksi oman pään luudaksi, jolla on kuti herkässä.
– Jokiraita tuo pakistoomme kokoa ja näköä sekä tehoja. Mies on kuulunut Titaaneissa useasti kapteenistoon, joten hän on myös arvostettu kaveri pukukopissa, toteaa Piirinen.
Titaaneilla on Jokiraidan nimen myötä kasassa yhteensä 14 pelaajasopimusta tulevalle kiekkokaudelle 2010–2011.