12.10.2012
Lehtonen jälleen peliajan perässä Kotkaan
Titaanit vahvistuu viikonlopun otteluihin tutulla nimellä, kun KooKoon sopimuspuolustaja Jaakko Lehtonen tekee jälleen visiitin Kotkaan.
Viikonloppuna pelattavissa Bewe TuusKi- ja FPS-mittelöissä punanutussa esiintyvän Jaakko Lehtosen, 24, vyöltä löytyy kuluvalta kauden osalta jo aiempaa kokemusta titaanipaidassa pelaamisesta, sillä puolustaja käväisi Kotkassa muutama viikko takaperin niin ikään kahden ottelun mittaisella lainapestillä.
KooKoon Mestis-miehistössä pienelle vastuulle alkukauden aikana jäänyt ja sen myötä uudemman kerran punanuttuun peliajan perässä suunnistavan Lehtosen uusi laina tuli ajankohtaiseksi, sillä Titaanien peräpäästä ovat poissa työesteen takia lauantaina pelin väliin jättävä Raine Räisänen sekä sairastumisen johdosta kumpaisenkin viikonlopun ottelun missaava Mikko Honkanen.
– Kiitokset taas KooKoolle, että saimme Lehtosen riveihimme viikonlopun peleihin. Meillä on tällä hetkellä vähän vajausta peräpäässämme, joten Jaakko tuo hyvänä puolustajana lisää ”pelivaraa” pakkikalustoomme, toteaa Titaanien päävalmentaja Reijo Mansikka.

Jaakko Lehtonen nähdään viikonlopun peleissä jälleen titaanipaidassa.