Uutiset ja artikkelit

Viime perjantaina KSOY Areenalla mitellyssä Haukat-kotiottelussa loukkaantunut puolustaja Erkka Huttunen joutuu reilun kuukauden mittaiselle sairauslomalle.
Olipahan tivoli (2.10.2020)
Jos jääkiekko-ottelu pitää sisällään samanlaisen tapahtumien kirjon, jollainen perjantai-iltana KSOY Areenalla nähtiin, voi sitä ihan hyvällä omallatunnolla kutsua aikamoiseksi tivoliksi. Parranpärinää puoleen jos toiseen aiheuttanut kamppailu Kotkan Titaanien ja Järvenpään Haukkojen välillä päättyi lopulta ensin mainitun maukkaaseen 6-3 (2-1, 0-2, 4-0) –kotivoittoon, jonka ansiosta punanutut parantelivatkin melkoisesti asemiaan tasaisessa Suomi-sarjataulukossa.
Vahvan sarja-avauksen jälkeen hivenen vaikeampia aikoja niin kokoonpanonsa kuin pelattujen Suomi-sarjakamppailujen lopputulosten suhteen elänyt Kotkan Titaanit lähtee perjantai-iltana kääntämään kurssiaan takaisin voittojen tielle. KSOY Areenalle vieraaksi saapuva Järvenpään Haukat aiheutti punanutuille vajaat pari viikkoa takaperin kirvelevän tappion omassa kotikaukalossaan, joten kotkalaisilla luulisi olevan kalavelka jos toinenkin takaisinmaksettavanaan.
Kotkan Titaanien tarkoituksena ei ollut hakea Porvoon lauantai-illan Suomi-sarjaottelusta tyyli- vaan nimenomaan sarjapisteitä. Tässä tavoitteessa punanutut kuitenkin harmittavasti epäonnistuivat maalien tekemisen ohella, sillä kamppailua isännöinyt Hunters nuiji kotkalaisvieraansa vahvan toisen erän siivittämänä kanveesiin lopulta selkein 4-0 (0-0, 3-0, 1-0) –lukemin.
Kotkan Titaanit vahvistuu joulutaukoon saakka kestävälle lainalle Brownin yliopistosta Yhdysvaltain NCAA-sarjasta saapuvalla puolustaja Samuli Niinisaarella.
Viime lauantaina (19.9.) Järvenpään K-Rauta Areenalla mitellyssä Haukat-vierasottelussa ulosajetuksi joutunut Kotkan Titaanien Aleksi Kivi on saanut Suomi-sarjan kurinpitäjältä tempustaan kolmen pelin kokoisen ”kakun” syötäväkseen.
Suomi-sarjan runkosarjan viime viikonloppuna voitolla sekä tappiolla avannut Kotkan Titaanit jatkaa taisteluaan myös kuluvalla viikolla tien päällä. Kohteekseen punanutut ottavat Porvoon ja Kokonniemen jäähallin, jossa kotkalaiset iskevät lyhyen ajan sisään toistamiseen yhteen ”paikallisvastustajansa” Huntersin kanssa.
Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on tehnyt päätöksen sen alaisten sarjojen sarjataulukkojen suhteen joukkueiden paremmuusjärjestyksen määrittävien kriteerien osalta.
Suomi-sarjan runkosarjataistonsa voitolla sekä tappiolla viime viikonloppuna avannut Kotkan Titaanit on lisännyt hyökkääjistönsä lukumäärää kahdella uudella sopimuspelaajalla.
Ohjeistus on tarkoitettu yleisön ja pelaajien ja työntekijöiden terveyden turvaamiseksi turvallisuuden lisäämiseksi.
RSS ATOM