Suomen Cupin 2. kierroksen lohkot arvottu

25.8.2019


Jääkiekkoliitto on arponut jääkiekkoilun Suomen Cupin 2. kierroksen lohkot. Kotkan Titaanit miehittää lohkoa 6, yhdessä HC Vantaan ja lappeenrantalaisen PEPO HC:n kanssa.

Kuluneella viikolla 2. divisioonajoukkueiden voimin käyntiin polkaistu jääkiekkoilun Suomen Cup tarjosi jälleen aimo annoksen vauhtia ja vaarallisia tilanteita monella eri paikkakunnalla.

Yhteensä 14 otteluparin voittajat sekä kolmen lohkon (kolme joukkuetta per lohko) kunkin kaksi parasta etenivät 2. kierrokselle, jonka lohkojaon arvontatulokset Suomen Jääkiekkoliitto julkaisi myöhään sunnuntai-iltana.

Arvonnassa käytettiin maantieteellistä painotusta ja lisäksi jokaiseen lohkoon sijoitettiin sekä 2. divisioona- että Suomi-sarjajoukkueita. Lohkoissa pelataan yksinkertaiset sarjat ja niiden voittajat etenevät Suomen Cupin 3. kierrokselle, jossa mukaan tulevat Mestis-joukkueet.

Titaanien kohdalla arpa sijoitti kotkalaiset lohkoon 6, yhdessä kahden alkavalla kaudella 2. divisioonassa pelaavan joukkueen – HC Vantaan sekä lappeenrantalaisen PEPO HC:n – kanssa, jotka kumpikin ovat punanutuille jo entuudestaan tuttuja vastustajia kotkalaisten viimeisimmältä 2. divisioonasesongilta 2015–2016.

Suomen Cupin 2. kierroksen otteluohjelman mukaan Titaanit aloittaa taistelun jatkoonpääsystä keskiviikkona (28.8.) KSOY Areenalla kello 18:30 starttaavassa ottelussa, jossa vastaan asettuu PEPO HC.

Lauantaina (31.8.) punanutut matkustavat puolestaan Tikkurillassa sijaitsevalle Trio Areenalle, jossa kello 19:40 alkavassa koitoksessa kotkalaisia isännöi HC Vantaa.

Suomen Cupin 2. kierroksen lohkovaiheen otteluohjelma löytyy kokonaisuudessaan Jääkiekkoliiton tulospalvelusivustolta.