Jääkiekkoliiton ohjeistus huonontuneeseen koronavirustilanteeseen

9.10.2020


Suomen koronavirusepidemian tilanne on viime päivinä huonontunut entisestään. Jääkiekkoliiton tavoitteena on edelleen se, että jääkiekkoharrastus voisi jatkua ja sarjatoiminta pitää käynnissä.

Jotta näin voi tapahtua, edellyttää Jääkiekkoliitto seuroilta yleisten hygieniaohjeiden lisäksi seuraavia toimenpiteitä tästä päivästä 9.10.2020 alkaen:

  • Seuran on määrättävä omiin ottelutapahtumiinsa ja harjoituksiinsa tulijoille eli pelaajille, toimihenkilöille sekä katsojille maskipakko.
     
  • Maskipakko koskee THL:n ohjeistuksen mukaan 15 vuotta täyttäneitä. Maskia ei tarvitse käyttää pukukopissa, pelaajapenkillä eikä jäällä.
     
  • Hallin katsojakapasiteetistä saa olla käytössä enintään 50 % ja turvaväleistä on huolehdittava poikkeuksetta.
     
  • Mikäli turvavälejä tai maskipakkoa ei noudateta, on seuran tehtävä päätös ottelutapahtumien sekä harjoitusten järjestämiseksi ilman katsojia.

Pyydämme myös edelleen muistuttamaan harrastajia siitä, että pienetkin oireet tarkoittavat, ettei hallille tai muutoin ihmisten ilmoille voi tulla.

Tämä voi tarkoittaa lisääntyviä poissaoloja harjoituksista tai peleistä, mutta se on äärimmäisen tärkeää viruksen leviämisen ennaltaehkäisyssä.

Suomen Jääkiekkoliiton tiedote aiheesta on luettavissa täältä.