Liikehdintää punanuttujen puolustajaosastolla

20.10.2023

Punanutussa vielä elo-syyskuun harjoitusotteluissa esiintyneen Nico Vuorijärven pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä, eikä puolustaja täten pue enää jatkossa päälleen Titaanien pelivermeitä.
Punanutussa vielä elo-syyskuun harjoitusotteluissa esiintyneen Nico Vuorijärven pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä, eikä puolustaja täten pue enää jatkossa päälleen Titaanien pelivermeitä.

Lauantaiseen Suomi-sarjan kärkikamppailuun Muik Hockeyn isäntänä valmistautuvan Titaanien pakkikalustossa on viime päivien aikana tapahtunut liikehdintää niin tulo- kuin menosuuntaankin.

Liikunnan Riemusta nappaamansa vierasvoiton myötä Suomi-sarjan runkosarjataulukon 3. sijalle kivunnut Titaanit on solminut marraskuun alkuun saakka kestävän try-out-sopimuksen punanutussa jo männäviikonlopun koitoksissa esiintyneen Kevin Reinsalun kanssa.

Viron pääkaupungissa Tallinnassa syntynyt, mutta jo pitkään Suomen kaukaloita kolunnut 20-vuotias puolustaja siirtyy punanuttuun Tampereen Kooveen U20 Mestis-miehistöstä, jonka pelaajavahvuuteen Reinsalu on alkukauden aikana kuulunut ja myös pelannut viisi ottelua.

– Reinsalu esitti viime viikonlopun peleissä erittäin nousujohteisia otteita, joten ihan jo siinäkin mielessä oli varsin helppoa ottaa hänet meille hieman pidemmälle näyttöjaksolle, jonka aikana saamme varmasti hyvän kuvan siitä, minkälainen pelimies oikein on loppuviimeksi kyseessä, toteaa Titaanien pääluotsi Max Walther.

– Kevin omaa selkeän potentiaalin vakituisen pelipaikan nappaamiseen joukkueestamme ja hän tuo muutenkin mukanaan entisestään lisää kilpailua kapeahkoon pakkikalustoomme, johon on edelleen ainakin yksi lisäpalanen etsinnässä.

Reinsalun ohella kotkalaismiehistö saa jälleen tuttua apua Kouvolasta, kun jo aiemmin syys-lokakuun vaihteessa neljä suomisarjapeliä Titaanien riveissä kiekkoillut KooKoon U20 SM-joukkueen puolustaja Oskari Laakkonen liittyy jälleen punanuttujen völjyyn 18. marraskuuta saakka kestävälle lainapestille.

Laakkosen, 18, on täten määrä tahkota Titaanien takalinjoilla kuusi seuraavaa Suomi-sarjan runkosarjaottelua, mikäli KooKoolle ei tule palavaa tarvetta kutsua puolustajaansa takaisin Kouvolaan kesken laina-ajan.

– KooKoon U20-miehistössä on äärimmäisen kova kilpailutilanne pelipaikkojen suhteen, jonka myötä Laakkonen on jäänyt siellä hieman vähemmälle vastuulle, joten kiitokset Kouvolan suuntaan, että saimme hänet jälleen lainalle riveihimme, titaaniluotsi Walther sanailee.

– ”Ose” osoitti jo edellisellä visiitillään olevansa erittäin käyttökelpoinen ja taitava pelimies – suurimmat kehityskohteet hänen kohdallaan löytyvät kamppailu- ja puolustuspelaamisesta, joita me toivottavasti pystymme tarjolla olevan peliajan avulla työstämään entistä jämäkämmiksi.

Vuorijärven pelaajasopimus purettu

Uusvanhojen puolustajien titaanimiehistöön sisääntulon vastapainoksi ovi punanuttujen pukuhuoneessa on käynyt myös toiseen suuntaan, sillä koko Suomi-sarjan runkosarjan ensimmäisen kolmanneksen ajan sivussa tositoimista henkilökohtaisen syyn vuoksi ollut Nico Vuorijärvi on päätynyt purkamaan pelaajasopimuksensa kotkalaisten kanssa.

Titaaneihin reilu vuosi takaperin Slovakiasta siirtynyt ja ennen kauden kesken kaiken päättänyttä ylävartalovammaansa 18 suomisarjaottelussa kaikkinensa yhdeksän (2+7) tehopistettä iskemään ehtinyt 31-vuotias puolustaja on näin ollen vapaa etsimään itselleen uuden seuran.

– Kävimme Vuorijärven kanssa syvälliset keskustelut ja tulimme yhdessä siihen johtopäätökseen, että on kaikkien osapuolten kannalta katsottuna paras sekä samalla myös eittämättä toimivin ratkaisu lähteä hyvässä yhteisymmärryksessä niin sanotusti eri suuntiin, selventää Titaanien manageri Juho Hannukainen.

– Haluankin täten niin omalta osaltani kuin myös Titaanienkin puolesta kiittää ”Nököä” hänen punanutussa viettämästään ajasta ja toivottaa lämpimästi tsemppiä jatkoon!