Edessä ensimmäinen tositesti

24.9.2015

Mikko Lehtisen ilmeestä näkee, että edessä on ensimmäinen tositesti!
Mikko Lehtisen ilmeestä näkee, että edessä on ensimmäinen tositesti!

Viime lauantaina II-divisioonan runkosarjarupeamansa voittoisasti avannut Titaanit joutuu tulevana viikonloppuna ensimmäisen tositestinsä eteen, kun punanutut pelaavat peräkkäisinä päivinä kaksi kivikovaa ottelua. Perjantaina Ilona Areenalla vierailee sarjakärki KJT Miehet, kun taas lauantaina kotkalaiset matkustavat Kirkkonummen Varuboden Areenalle, jossa vastaan asettuu HCK Salamat.

Kausi on vasta alkutekijöissään, mutta siitä huolimatta Ilona Areenalla päästään välittömästi nautiskelemaan varsin ylellisestä herkusta. Titaanit nimittäin isännöi ”Rautaliigan” Etelä-lohkon kärkikamppailuun saapuvaa KJT Miehiä, joten perjantai-illan (25.9.) koitoksesta on tulossa huikea taistelu voitosta.

Punanutut pääsevät lähtemään rennoin mielin ja hyvin valmistautuneena sarjakärjessä porskuttavan keravalaisvierailijansa kohtaamiseen, sillä suurin puristus pelaajien otteista hälveni voitokkaan HC Giants-kamppailun yhteydessä.

– Ainahan se ensimmäinen peli on vaikein, kun et oikein tiedä mitä on tulossa. Turha puristaminen on otteista nyt kuitenkin poissa, joten voimme taas keskittyä olennaiseen, kommentoi Titaanien päävalmentaja Marko Oksanen.

Avausvoitosta huolimatta titaanimiehistö ei voinut täysin tyytyväinen omaan suoritukseensa olla, mutta mikä parasta – ei sen pelaamisen pidä vielä tässä vaiheessa kautta toimiakaan, kuin rasvattu kone.

– Meillä on edelleen hirveästi työsarkaa niin pelitavan, itse pelaamisen ja joukkueenkin kehittämisessä, mutta mennään askel sekä päivä kerrallaan vaan eteenpäin, evästää Oksanen omiaan.

Viikonlopun alkamisen kunniaksi Kotkaan matkaileva KJT Miehet onkin tässä kohtaa erittäin hyvä mittari punanutuille, sillä nyt nähdään heti missä lohkon absoluuttinen kärki menee ja miten hyvin Titaanit on ottanut opiksi syyskuun alun (2.9.) harjoitusottelussa kärsitystä tappiosta.

– KJT Miehet on mielenkiintoinen vastustaja kaikkinensa, sillä se oli ainut joukkue, joka pystyi meidän harjoitusotteluissa kaatamaan, Oksanen toteaa.

– Sen myötä meidän ei tarvitse lähteä ennakkosuosikin asemassa pelaamaan, vaan voimme lähteä perjantaina selkeänä haastajana hakemaan vastustajan päänahkaa.

”Töitä on kesän aikana tehty paljon”

Peräkkäisinä päivinä, 24 tunnin sisään, pelattavat pelit ovat II-divisioonatasolla aina raskaita kokonaisuuksia mille tahansa joukkueelle ja sitä tuleva viikonloppu on myös Titaaneille.

– Kyllähän tuleva viikonloppu ja sen aikana pelattavat kaksi tiukkaa ottelua tulevat meille ensimmäinen tositesti olemaan, joka vaatii vähän erilaista valmistautumista sekä oheishuoltoa, mietiskelee Titaanien päävalmentaja Marko Oksanen.

Kovassa pelitahdissa kysytäänkin ennen kaikkea pelaajien kestävyyden ja peruskunnon perään, jotka ainakin punanuttumiehistössä ovat hyvin treenatun kesän jälkeen korkeaa luokkaa.

– Pelaajat ovat vuosien saatossa tottuneet tällaiseen pelitahtiin, Oksanen sanailee.

– Etenkin meidän joukkueessa on töitä kesän aikana tehty paljon, jotta jalka liikkuu pelistä toiseen ja valmistautuminen olisi täten helpompaa myös lyhyemmällä palautumisajalla.

Titaanit saa KJT Miehiltä vuorenvarmasti erittäin kovan vastuksen, eikä vastustajan taso tule juuri lauantainakaan (26.9.) tippumaan, kun Kirkkonummen Varuboden Areenan pienessä askissa punanuttuja isännöi uudistunut HCK Salamat.

– Salamat on tunnetusti ollut kova kotijoukkue ja on varmasti tällä kaudella entistä vakavammin otettava ryhmä kuin aiemmin, titaaniluotsi kommentoi.

– Keskitymme kuitenkin ensiksi perjantain kotiotteluun ja lähdemme sitten Kirkkonummelle ottamaan isäntien haasteen vastaan.

Titaanit pääsee hyökkäämään kilpakumppaneidensa kimppuun täysin terveellä miehistöllä, sillä ainoa perjantaina riveistä poissa oleva soturi on pelikieltoaan sovittava hyökkääjä Aapo Lampinen. Kokeneen sotaratsun puuttuminen ei kuitenkaan ole punanutuille niin paha takaisku, kuin ennakkoon voisi luulla.

– Lampisen puuttuminen pelikiellon takia ei meidän kohdallamme ole varsinaisesti mikään ongelma, sillä reservissä on paljon nälkäisiä miehiä odottamassa omaa näyttöpaikkaansa, naulaa Oksanen.

Titaanien ja KJT Miesten välinen II-divisioonan runkosarjaottelu polkaistaan Ilona Areenalla perjantaina (25.9.) käyntiin kello 19:00 alkaen.

Otteluisäntänä Intervent Oy. Liput kamppailuun maksavat 6 & 3 euroa TERVETULOA!

Lauantaina (26.9.) punanutut matkustavat puolestaan Kirkkonummen Varuboden Areenalle, jossa kello 18:40 alkavassa ”Rautaliiga”-koitoksessa vastaan asettuu HCK Salamat.