Miro Mänttäri ei pysty hetkeen kiinteästä sapuskasta saati pelihommista nautiskelemaan.
|
Uusin titaanipotilas on Kiekkokopla-ottelussa loukkaantunut puolustaja Miro Mänttäri.
Titaanien Suomi-sarjamiehistön terveiden pelaajien määrä pieneni jälleen yhdellä, kun Miro Mänttäri koki kovia viime lauantaina Ilona Areenalla pelatussa Kiekkokopla-koitoksessa.
Ottelun avauserässä kiekon kipeästi kasvoihinsa saaneen Mänttärin leukaluusta löytyi tarkemmissa tutkimuksissa pelkällä levolla paraneva murtuma, joka pitää 22-vuotiaan puolustajan sivussa peleistä seuraavat kuusi viikkoa.
– Siirsin Mänttärin syksyn aikana vähän pakon sanelemana hyökkääjästä puolustajaksi ja hän on osoittanut olevansa oikeinkin pätevä puolustuspään pelaaja, toteaa Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen.
– ”Mänän” puolesta harmittaa todella paljon, sillä hän on pelannut hyvin sekä näyttänyt olevansa oiva apu joukkueelle – loukkaantumiset kuitenkin kuuluvat lajiin ja niiden kanssa on vain elettävä.
Kuluvan syyskauden aikana punanutun Suomi-sarjan runkosarjassa tähän mennessä 13 kertaa päälleen pukenut Mänttäri ehti ennen sairauslomansa alkua suorittamansa puolustuspelaamisen lomassa iskeä tilastoihinsa yhden täysosuman.
– Toivotaan ”Mänälle” pikaista paranemista ja paluuta tositoimiin taas vuoden 2017 paremmalla puolella. Nyt hänellä on kuitenkin edessä kuuden viikon mittainen harjoitusjakso sekä ”pilliruokapaasto”.
Mänttärin lisäksi Titaanien sairastuvalla vaivojaan parantelevat edelleen puolustaja Jani Vilkas sekä hyökkääjät Jere Lifländer ja Roope Lantta.
|