Kiljunen ja Parikka pukeutuvat punanuttuun

24.11.2016

Ketterän sopimushyökkääjä Jere Parikka nähdään tulevissa Suomi-sarjaotteluissa jälleen jäällä punanuttu päällä.
Ketterän sopimushyökkääjä Jere Parikka nähdään tulevissa Suomi-sarjaotteluissa jälleen jäällä punanuttu päällä.

Titaanit vankistaa erinäisistä poissaoloista kärsivää ja sen myötä hieman kapeaksi käynyttä miehistöään Imatran Ketterästä lainalle saapuvilla Roope Kiljusella ja Jere Parikalla.

Kolmen ottelun mittaisen voittoputkensa keskiviikkoiltana Imatralla katkaisemassa käynyt Titaanit saa edessä oleviin kamppailuihinsa apuja punanuttuja Spa Areenallaan kylvettäneeltä Ketterältä, kun puolustaja Roope Kiljunen sekä hyökkääjä Jere Parikka siirtyvät seitsemän ottelua käsittäville lainapesteille kotkalaismiehistöön.

– Tukku sopimuspelaajiamme on tositoimista varmasti sivussa jouluun asti, joten näillä lainoilla haetaan ihan jo pelkästään lisää leveyttä kapeahkoon pelaajamateriaaliimme, perustelee Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen lainojen perimmäistä syytä.

Kiljunen, 24, on kuluvalla kaudella mahtunut Suomi-sarjaa johtavan Ketterän kokoonpanoon yhdeksässä ottelussa, joissa jykevän peräpään luudan tilille on merkitty yksi syöttöpiste.

Kaikkinensa Kiljunen on syksyllä 2013 alkaneella ja tähän mennessä yhteensä 112 kamppailua sekä 42 (19+23) tehopistettä käsittäneellä Suomi-sarjaurallaan edustanut Ketterän lisäksi myös jo kuopattua mikkeliläisjoukkue Hydraulic Oilersia.

Titaanien riveissä meneillään olevalla sesongilla jo kertaalleen aiemmin lainalla piipahtanut 22-vuotias Parikka on puolestaan pukenut syyskauden aikana Ketterän pelipaidan päälleen kolmesti ja iskenyt tauluun tehot 2+1.

– Kiljunen ja Parikka ovat kumpikin Suomi-sarjatasolle päteviä pelimiehiä – tiedämme heistä olevan meille rutkasti apua tulevissa koitoksissamme, Piispanen kommentoi.

Ketterän päävalmentaja Jarno Mensosen mielestä Kiljusen ja Parikan lainaaminen Titaaneihin on erittäin hyvä juttu niin molempien joukkueiden kuin pelaajien itsensäkin kannalta.

– Joukkueen terveystilanne on meillä tällä hetkellä hyvä sekä pelaajarunko iso, jonka myötä Roopen ja Jeren peliaika on jäänyt vähiin, joten on erinomainen asia, että he pääsevät nyt pelaamaan Titaaneissa, Mensonen toteaa tyytyväisenä.

– Suomi-sarjan joulutauko on todella pitkä ja ilman tätä lainapestiä, pelitaukoa olisi saattanut tulla turhan paljon. Tämä on pelaajille henkilökohtaisestikin tärkeä juttu, sillä sarjan jatkuessa tammikuussa he ovat valmiimpia taistelemaan pelipaikasta meidän pelaavassa kokoonpanossamme.

Kiljusen ja Parikan lainapestit Titaaneissa kattavat seurojen yhteisen sopimuksen myötä 17.12.2016 alkavaan joulutaukoon asti, mutta Ketterällä on tarpeen niin vaatiessa oikeus kutsua sopimuspelaajansa koska tahansa takaisin riveihinsä.