Titaanien ja Ketterän pelaajayhteistyö nytkähti käyntiin

16.8.2017

Ketterän sopimuspelaaja Saska Putkoselle punanuttu on jo viime kaudelta tuttu juttu.
Ketterän sopimuspelaaja Saska Putkoselle punanuttu on jo viime kaudelta tuttu juttu.

Kaksi viikkoa takaperin ”hynttyyt yhteen” heittäneet Titaanit ja Ketterä nytkäyttivät seurayhteistyönsä myös pelaajasiirtojen osalta käyntiin, sillä imatralaisten sopimuspuolustaja Saska Putkonen siirtyy lainalle Kotkaan.

Kotkan Titaanit vankistaa Suomi-sarjamiehistönsä peräpäätään toistaiseksi voimassa olevalle lainapestille saapuvalla Saska Putkosella.

Mestiksessä pelaavan Imatran Ketterän sopimuspelaajiin kuuluva Putkonen, 22, on tähänastisella edustusurallaan kirjannut neljän edelliskauden aikana tililleen vajaat 50 Suomi-sarjaottelua.

Titaaneissa jo viime kaudella muutaman ottelun mittaisella visiitillä käyneen puolustajan saaminen punanuttuun otettiin odotetusti ilolla vastaan.

– Saska on meille jo viime kaudelta tuttu kaveri, jonka otamme erittäin mielellämme mukaan joukkueeseemme – hän tuo pakistoomme lisää varmaa peruspelaamista sekä kiekollisuutta, toteaa Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen.

Ketterän taholta Putkosen lainaaminen Kotkaan nähtiin niin ikään hyvänä ja fiksuna peliliikkeenä sekä seurojen että pelaajan itsensäkin kannalta.

– Saskan lainapesti Titaaneihin on kaikista näkökulmista katsottuna todella positiivinen asia, sillä vastuu sekä pelaaminen kasvattavat ja kehittävät harjoittelun ohessa häntä varmasti paljon, kommentoi Ketterän päävalmentaja Maso Lehtonen.

Viime kaudella niin Titaanien kuin Ketteränkin riveissä yhteensä seitsemän Suomi-sarjan runkosarjapeliä pelannut Putkonen iski tauluun mukavahkot tehot 2+3.

Pääosan männäsesongista Ketterän A-nuorten Mestis-miehistössä tahkonnut puolustaja nakutti tilastoihin puolestaan 25 otteluun 20 (4+16) tehopistettä.

– Ei meillä edelleenkään liian leveä tuo pelaajapalettimme ole, joten kilpailutilanteen koveneminen Putkosen tulon myötä on vain ja ainoastaan hyvä juttu, Piispanen summaa.

– Saska on ensimmäinen pelaaja, jolle haetaan nyt isompaa vastuuta Kotkasta ja varmasti jatkossa tulee muitakin vastaavia tilanteita, sanoo Lehtonen.

Putkonen nähdään jäällä jo keskiviikkoillan (16.8.) harjoitusottelussa, kun Titaanit mittelee Kouvolan Lumon Areenalla voimiaan KooKoon A-nuorten SM-liigajoukkueen kanssa.

TITAANIEN KAUSIKORTIT OVAT MYYNNISSÄ KAUDELLE 20172018!

OLE NOPEA JA VARAA OMASI!