Kolmas kerta toden sanoo?

1.2.2019

Erkka Huttunen ja muut punanutut lähtevät tuoreen pääkäskijänsä Mika Iltolan johdolla metsästämään Pohjanmaalta sekä S-Kiekon että Raahe-Kiekon päänahkaa.
Erkka Huttunen ja muut punanutut lähtevät tuoreen pääkäskijänsä Mika Iltolan johdolla metsästämään Pohjanmaalta sekä S-Kiekon että Raahe-Kiekon päänahkaa.

Kotkan Titaanien Suomi-sarjakausi lähti maanantai-iltana käytännössä kolmatta kertaa uudelleen käyntiin, kiitos toistamiseen tapahtuneen valmennusryhmän uusimisen. Numero kolme on isossa roolissa myös tulevan viikonlopun vierasotteluissa, sillä punanuttuja Pohjanmaalla odottelevat S-Kiekko ja Raahe-Kiekko ovat kumpainenkin kyenneet voittamaan joukkueiden kaksi edeltävää keskinäistä taistoa, joten nyt jos koskaan olisi sen kuuluisan kolmannen kerran syytä sanoa kotkalaisten kohdalla toden.

Tuskinpa osasi viime keväänä puumerkkinsä ensimmäiseen titaanimerkkiseen pelaajasopimukseen sorvannut Erkka Huttunen odottaa, että nuorukaisen tulokaskaudesta miesten sarjoissa tulisi nähdynlainen hulabaloo.

Niin puolustajana kuin hyökkääjänäkin Suomi-sarjakarkeloissa kuluvan sesongin aikana esiintymään ehtinyt Huttunen ei kuitenkaan ole antanut Titaaneita kohdanneiden pelillisten turbulenssien saati henkilövaihdosten haitata omaa tekemistään ja hyvä niin, sillä heikompi hermoisemmalla olisi saattanut mennä kuuppa vähemmästäkin sekaisin.

Titaanimiehistön monitoimimies on kohtalaisen tyytyväinen omaan tekemiseensä kaukalossa (28. 0+3= 3p), vaikka aikuisuran avausosuma antaakin vielä odotuttaa itseään.

– Eivät ne valmentajien vaihdot hirveästi ainakaan omaan tekemiseeni ole vaikuttaneet, sillä vastuuta on tullut jokaiselta koutsilta aivan riittävästi, Huttunen toteaa rauhalliseen tyyliinsä.

– Omaan pelilliseen antiin olen ihan tyytyväinen, vaikka tehopisteitä olisi totta kai voinut syntyä jokunen enemmän, muttei niillä kuitenkaan ole loppupeleissä juuri väliä, sillä joukkueena menestyminen on se pääasia, jonka takia tätä hommaa tehdään.

Huttusen sisääntuloa punanuttuihin on helpottanut se, että kotkalaisjoukkueessa on iso kasa muitakin ensimmäistä kauttaan edustustasolla pelaavia pelaajia, joten 20-vuotiaan titaanikasvatin hyppäys junioreista miehiin ei ole ollut kovinkaan suuri.

– Olen päässyt hyvin joukkueeseen sisään ja minua on kohdeltu kokeneempien kaverien taholta ihan tasavertaisesti siinä missä muitakin, vaikka nuorin pelaaja kopissa olenkin, ”Hude” tuumii.

– Mitään määräyksiä ei ole konkareilta tullut, mutta olen siitä huolimatta jäänyt vapaaehtoisesti harjoitusten jälkeen keräilemään kiekkoja kaukalosta ja myös pelimatkoilla huolehtinut siitä, että musiikkimasiina on mukana reissussa.

Kuten todettua, on Titaaneissa valmennus vaihtunut varsin tiuhaan tahtiin käynnissä olevan Suomi-sarjakauden aikana ja viimeisin punanuttupurtta kuiville ohjaava yrittäjä on Huttusta edeltävät kolme vuotta kotkalaisseuran A-nuorissa valmentanut Mika Iltola.

Onkin hyvä kysyä uuden päävalmentajan erityisen hyvin tuntevalta ”Hudelta”, mikä on kutakuinkin ensimmäinen asia, jonka Iltola on pyrkinyt omalla tekemisellään tartuttamaan pelaajiinsa.

– Voittamisen nälkä on ”Illillä” aivan järkyttävän kova ja siitä kaikkien olisi syytä ottaa isosti oppia, Huttunen hymyilee.

– Tyylillä ei ole mitään väliä, kunhan pelin päättymisen jälkeen taululla seisovat voittoon oikeuttavat maalilukemat ja niinhän se juuri pitääkin tässä loppukauden aikana olla, sillä voittoja me nimenomaan tulemme tarvitsemaan säilyttääksemme paikkamme Suomi-sarjassa.

Edellä mainittuja hyvää oloa aiheuttavia elämyksiä ja pistepussiin lisää täytettä tuovia prioriteetteja Titaanit lähteekin tulevalta viikonlopulta hakemaan, kun kotkalaiset köröttelevät jälleen Pohjanmaalle, jossa punanuttuja odottelee kaksi vielä tähän mennessä voittamatonta vastustajaa.

Titaanit kun kohtaa lauantaina 40-vuotisjuhliaan viettävän seinäjokisrevohka S-Kiekon ja iskee sunnuntaina yhteen vahvan paluun muutaman vuoden tauon jälkeen Suomi-sarjaan tehneen Raahe-Kiekon kanssa.

Punanuttujen kuopus tietää tasan tarkkaan mitä viikonlopun aikana kahdessa vaikeassa vieraskaukalossa tuleman pitää, sanoen samalla myös omat näkemyksensä siihen, millä keinoilla kotkalaisten olisi syytä lähteä metsästämään jaossa olevia kuutta sarjapistettä haltuunsa.

– Meidän pitää sekä Seinäjoella että Raahessa olla alusta lähtien hereillä sekä pistää jalat liikkeelle ja kiekko tekemään töitä, ”Hude” kommentoi.

– Se on myös kumpanakin iltana tärkeää, että kykenisimme pelaamaan täydet 60 minuuttia hyvätasoista jääkiekkoa ilman suurempia pelillisiä notkahduksia ja sen avulla ottamaan tarjolla olevat kuusi sarjapistettä haltuumme.

Jos meni alkuviikosta titaanivalmennus uusiksi, niin sama pienimuotoinen myllerrys on käynyt myös punanuttujen pelaavassa kokoonpanossa sekä eri pelaajien rooleissa.

Tästä syystä Huttusen ei ollut kovin vaikea nimetä seuraamisen arvoista pelaajaa kotkalaisjoukkueesta, sillä aiemmin lähinnä painavista taklauksistaan tunnetuksi tulleen Ville Myyryläisen on lauantaina totuteltava täysin uudenlaiseen toimenkuvaan.

– Kannattaa katsoa tarkalla silmällä sitä, miten ylivoimalla pelinrakentajan paikalla nähtävän Myyryläisen omien puheidensa mukaan erittäin kermaiset lätyt tipahtelevat pelikaverien lapoihin, ”Hude” naurahtaa.

– Kuulin myös varteenotettavaa huhua sen suhteen, että ”Myyrän” kikkapussukat ovat pullollaan toinen toistaan mielenkiintoisempia temppuja vastapuolen viettelemiseksi, joten nyt jos koskaan ne taiat olisi hyvä ottaa hyötykäyttöön!

Voittaminen kaiken keskiössä

Kun Titaanit kuluvan viikon alussa ilmoitti uusivansa jälleen valmennusryhmänsä koostumusta, tuskin kovin moni vuosien saatossa kotkalaista jääkiekkoilua läheltä seurannut osasi odottaa, että uusin kurssin kääntöä yrittävä luotsi tottelee nimeä Mika Iltola.

Punanuttujen seurajohto päätyi kuitenkin kääntymään jo ennestään Titaanien peräsimessä vaikeista paikoista voittajana selviytyneen kokeneen kiekkomiehen puoleen ja pyytää häntä pitkästä aikaa apuun.

Iltolan ei kovin kauaa tarvinnut miettiä tarjotun mahdollisuuden hyväksymistä, sillä kuten hän itsekin sopimuksen julkistamisen yhteydessä sanoi, nyt puhutaan kotkalaisen edustusjääkiekkoilun tulevaisuudesta.

Marraskuussa 56 vuotta mittariinsa saanut ex-punanuttuhyökkääjä onkin pyrkinyt oman persoonansa ja lajille osoittamansa intohimon avulla tuomaan lisäkipinää myös nykyisen titaanimiehistön pelaajiin, jotta viime ajat pohjaa viistänyt kotkalaispurren köli alkaisi taas ottaa lisää vettä alleen.

– Aina kun muutosta lähdetään tekemään, pitää valmentajan näyttää omalla asennoitumisellaan, että nyt ollaan tosissaan ja pyrkiä siten välittämään sama suhtautuminen asioiden hoitamiseen myös pelaajille, Iltola toteaa.

– Olen ollut päivästä yksi lähtien vain aito oma energinen itseni ja jollen olisi heti ensikättelyistä lähtien innostunut tarjotusta haasteesta sekä sen voittamisesta, niin ei tästä touhusta olisi tullut yhtikäs mitään.

Räiskyvänä persoonana niin pelaaja- kuin valmentajaurallaankin tunnetuksi tullut Iltola onkin saanut puhallettua lisää pontta ja tarvittavaa energiaa miehistöönsä.

– Joukkueesta on välittynyt viikolla vetämiemme harjoitusten aikana hurja into ja kova halu työntekoon, joka toivottavasti tulee näkymään peleissä aina tarvittavana valtaisana voitontahtona, ”Illi” sanailee.

Voitontahto ja voittaminen ylipäänsä korostuvat jatkuvalla syötöllä neljännen kerran urallaan Titaanien peräsimessä olevan Iltolan puheista, eikä syyttä, sillä juuri niitä voittoja punanutut tulevat tarvitsemaan, jotta tavoitteena oleva sarjapaikan säilyttäminen Suomi-sarjassa tulisi kysymykseen.

Vaikka titaanipiiskuri tokaisikin aiemmin, ettei sarjataulukkoa kannata liiemmin tuijotella ja Titaanit etenee jatkossa vain peli kerrallaan eteenpäin, ei se todellakaan poista sitä faktaa, että punanutun päälle lyödessään jok’ikinen pelaaja haluaa aina voittaa kunkin eteen asettuvan vastustajan.

Tällaisia, leikkimielisesti sanottuna, vuoria Titaaneilla on edessä olevan viikonlopun aikana kiivettävänä kaksin kappalein, kun S-Kiekko ja Raahe-Kiekko tarjoilevat kotikaukaloissaan oletettavasti erittäin lämpimät vastaanotot ryöstöretkelle saapuville kotkalaisille.

– Lähdemme lyömään aivan kaiken osaamisemme ja irti revittävät voimavaramme molempina iltoina askiin, jotta pystyisimme poistumaan voittajina niin Seinäjoelta kuin Raahestakin, Iltola paaluttaa.

– Peräänkuulutan sekä S-Kiekko että Raahe-Kiekkoa vastaan omalta joukkueeltani aktiivista liikettä, suoraviivaisuutta ja sitä, ettei kukaan turhaan pelkäisi epäonnistumisia etukäteen, sillä niitä tulee aivan kaikille – uskalla pelata ja uskalla voittaa!

S-Kiekko on kuluvalla kaudella ollut kahteen otteeseen Titaaneille kääntämätön kivi, sillä seinäjokiset olivat niin Kotkassa kuin kotikaukalossaankin selkeästi punanuttuja parempia ja voittivat kumpaisenkin ottelun maalein 5-1.

Kotkalaisilla on siis edessään todellinen testi lauantai-iltana, kun S-Kiekon 40-vuotisjuhlia seuraamaan saapuva pohjanmaalaisyleisö tulee huutamaan punanuttuja suohon.

– Seinäjoki on tunnetusti vaikea paikka pelata ja mitä olen S-Kiekon pelaamista ehtinyt hieman ottelutallenteilta vakoilemaan, on heidän ykkösketjunsä erityisen vaarallinen kokonaisuus, ”Illi” kommentoi.

Myös Raahe-Kiekko on vielä tähän mennessä osoittautunut Titaaneille liian vaikeaksi vastustajaksi, sillä ex-punanuttusentteri Arto Ylisaaren johtamat joukot kampittivat kotkalaiset kotonaan maalein 4-3 ja vieraissa 3-1-lukemin.

– Raahessa taas saamme vastaamme hyvin valmennetun, nuoren ja energisen joukkueen, jonka peräsimessä oleva entinen pelikaverini ”Artsi” on tehnyt hyvää työtä, tokaisee Iltola.

Jotta Titaanit saisi tällä haavaa peräti 11 ottelun mittaisen tappioputkensa poikki ja pääsisi nautiskelemaan Iltolan toitottamasta voittamisen tunteesta, näkee kotkalaiskäskyttäjä yhden seikan nousevan ylitse muiden.

– Kaikkein tärkeintä tulevissa peleissä on korvien väli – eli miten toimimme eri tilanteissa ja käsittelemme peleissä eteen tulevia asioita hieman väsyneinäkin, ”Illi” selventää.

– Tavoitteemme pyhässä yksinkertaisuudessaan on viikonlopun aikana pilata ensiksi Seinäjoen talviset tangomarkkinat sekä sen jälkeen pehmittää Raahen teräs!

Titaanit matkustaa lauantaina (2.2.) Seinäjoelle, jossa majaansa Jouppilanvuoren jäähallissa pitävä S-Kiekko isännöi kello 18:00 käyntiin polkaistavaa Suomi-sarjakoitosta.

Sunnuntaina (3.2.) punanutut puolestaan hyökkäävät Raaheen ja testaavat E. Helaakoski Areenalla vieraitaan kestitsevän Raahe-Kiekon kotivireen kello 16:00 alkaen miteltävässä Suomi-sarjaottelussa.