Titaanimiehistön päämäärään lisäkasvua

30.8.2019

Keskushyökkääjä Santeri Salminen hakee torsoksi jääneen viime kauden jälkeen uutta nostetta pelaajauralleen.
Keskushyökkääjä Santeri Salminen hakee torsoksi jääneen viime kauden jälkeen uutta nostetta pelaajauralleen.

Kotkan Titaanien Suomi-sarjamiehistö jatkaa tasaista kasvamistaan, sillä punanuttujen sopimuspelaajien joukkoon nimensä tuorempina tapauksina ovat kirjanneet puolustaja Tatu Forsberg sekä hyökkääjä Santeri Salminen.

Jääkiekkoilun Suomen Cup-taipaleensa voitokkaasti keskiviikkona kotikaukalossaan aloittanut Titaanit on solminut käynnissä olevan kiekkokauden mittaiset pelaajasopimukset puolustaja Tatu Forsbergin ja hyökkääjä Santeri Salmisen kanssa.

Niin punanuttujen A-nuorista edustusmiehistön riveihin ponnistava Forsberg, 20, kuin jo viime kaudeksi kotkalaisten kanssa sopimuksen tehnyt, mutta armeijakiireiden vuoksi lähestulkoon koko sesongin pelaamatta ollut Valkealan Kiekon kasvatti Salminenkin, 22, ovat olleet Titaanien mukana jääharjoituksissa elokuun alkupäivistä lähtien sekä saaneet sinä aikana myös tukun treenipelejä vyölleen.

Tästä syystä titaanivalmennus -ja seurajohto ovatkin pystyneet rauhassa katsastamaan miesten taidot ja fyysiset ominaisuudet läpi, jonka myötä kumpaisellekin päädyttiin antamiensa näyttöjen pohjalta tarjoamaan pelipaikkaa punanuttujen Suomi-sarjamiehistöstä.

– Forsberg ja Salminen ovat kumpikin nuoria, kehityskelpoisia sekä urallaan eteenpäin pyrkiviä pelaajia, jotka näyttivät kuluneen kuun aikana ennen kaikkea päävalmentaja Mika Iltolalle kuten myös allekirjoittaneelle pystyvänsä taistelemaan peliajasta Suomi-sarjajoukkueessa, toteaa Titaanien manageri Juho Hannukainen.

– Tatu sekä Santeri tuovat omien persooniensa ja pelitaitojensa ohella myös entisestään lisää leveyttä joukkueemme pelaajakatraaseen, joka on pitkän sarjakauden aikana erittäin arvokas voimavara.
 

TITAANIEN KAUSIKORTIT OVAT MYYNNISSÄ KAUDELLE 20192020!

OLE NOPEA JA VARAA OMASI!