Nuoruuden innolla – Titaanit 2019–2020

20.9.2019

Nuoruuden innolla kohti Suomi-sarjan tarjoamia haasteita hyökkäävä uudistunut titaanimiehistö lähtee uskottavuuden palauttamisen ohella tavoittelemaan pudotuspelipaikkaan oikeuttavia sijoituksia!
Nuoruuden innolla kohti Suomi-sarjan tarjoamia haasteita hyökkäävä uudistunut titaanimiehistö lähtee uskottavuuden palauttamisen ohella tavoittelemaan pudotuspelipaikkaan oikeuttavia sijoituksia!

Edelliskauden koettelemuksista lopulta kuivin jaloin selvinnyt ja kesän aikana sopivanlaisella tavalla nahkansa luonut Kotkan Titaanit lähtee lauantaina käynnistyvään Suomi-sarjakauteen päävalmentajana jatkavan Mika Iltolan johdolla uskottavuuden palautus sekä pudotuspelipaikan lunastus mielessään.

Neljännen perättäisen kautensa Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla aloittavassa titaanileirissä ei hirveämmin haluta muistella lähes jokaisella sektorilla tuskien taipaleeksi muodostunutta ja lopulta onneksi helpottavan päätössilauksen saanutta männäsesonkia.

Kevään ja kesän aikana erityisesti pelaajapuolella nahkaansa luonut ja entisestään nuorentunut kotkalaismiehistö lähtee palauttamaan pelillistä uskottavuuttaan kokeneen sekä monissa liemissä marinoidun seuraikoninsa Mika Iltolan johdolla, jonka valmennusuran aikana Suomi-sarja on ehtinyt muodostua jo varsin tutuksi jutuksi.

Iltola kun on nähty juurikin punanuttujen peräsimessä Suomi-sarjassa kausilla 1999–2004, 2009–2010 sekä kuluvan vuoden tammikuussa alkaneen kolmannen ajanjaksonsa aikana. Tästä syystä miehellä onkin aika selkeä näkemys siitä, miten sarjan taso on kehittynyt 20 vuodessa.

– Suomi-sarjan pelillinen taso ja vauhti ovat alkuajoista nousseet todella paljon – tämä juontaa juurensa ihan siitä, että koko Suomen jääkiekkoilun taso on kokonaisvaltaisesti noussut kokoajan kovemmaksi ja kovemmaksi, Iltola toteaa.

– Myös vaatimustaso pelaajien suuntaan on aiempaa selkeästi kovempi – sinulla pitää olla fysiikka kunnossa ja aikaa panostaa tähän touhuun, jotta pärjäät menossa mukana.

– Sen myötä yksilöiden taitotasot, kamppailuvalmiudet sekä jalkanopeudet ovat nousseet ja se taas on parantanut Suomi-sarjan urheilullisuutta erittäin tuntuvasti, ”Illi” analysoi kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Titaanipiiskurin sanoissa on vinha perä, sillä mitä pidemmälle on tultu ensimmäisestä virallisesta Suomi-sarjakaudesta 1999–2000, sitä selkeämmin sarjasta on muodostunut nuorten pelaajien leikkikenttä.

Tämä näkyy erittäin hyvin myös kaiken kaikkiaan 29 pelaajaa käsittävässä titaanimiehistössä, jonka keski-ikä on rapiat 22 vuotta ja sillä irtoaakin koko Suomi-sarjan kolmanneksi nuorimman joukkueen titteli.

Kokeneempia kavereita ei siis kotkalaisten riveissä ole enää kuin kourallinen, sillä siviilipuolen asioiden eli työ-, opiskelu- ja perhe-elämän yhteen sovittaminen hektisen suomisarja-arjen kanssa ei ole mikään maailman yksinkertaisin asia.

Tästä syystä sisään titaanipukuhuoneen ovesta onkin tullut kevään ja kesän aikana sisään suuri joukko nuoria sekä kokemattomia pelimiehiä, joiden pirtaan Suomi-sarjan tarjoamat haasteet sopivat konkareita luontevammin.

– Osa pidempään mukana olleista pelaajista joutui ihan jo olosuhteidenkin pakosta jäämään pois riveistämme ja olemme heidän tyhjäksi jättämiään aukkoja täyttäneet uusilla tulokkailla, selventää Iltola lähes 50-prosenttisesti muuttuneen joukkueen kasausprosessia.

– Totta kai haluaisin nähdä muutaman oikeasti kokeneen kaverin enemmän joukkueessamme, mutta toisaalta en näe siinä mitään huonoa, että pelaajiston nahkaa luodaan tasaisin väliajoin.

Minkäslainen revohka herra päävalmentaja on siis käynnissä olevalla kiekkokaudella kaitsettavanaan?

– Osittain kokematon joukkue, jolle siviilipuolen asiat eli työ- ja opiskelukiireet asettavat perinteiseen tapaansa omat lisähaasteensa, Iltola tiivistää.

– Näillä kuitenkin mennään ja niistä on turha sen enempää murehtia, sillä samanlaiset haasteet ne ovat kaikilla muillakin tätä sarjaa pelaavilla joukkueilla arjessa mukana.

Joukkue on nuori sekä muutoksia kokenut, joten ”männäkauden haamut” eivät siis suurimman osan mielissä kummittele. Iltolalla onkin selkeä lääke siihen, millä tavoin kotkalaisjoukkue onnistuu kääntämään uuden sivun ja menemään sen voimalla kohti tavoitteenaan siintäviä pudotuspelejä.

– Minun, kakkosvalmentaja Kari Mehtosen, maalivahtivalmentaja Tino Turkian ja koko muun taustaryhmän sekä seuraorganisaation pitää saada iskostettua raaka työntekoa ja voittamisen intohimo jokaisen pelaajan otsalohkoon, ”Illi” paaluttaa.

”Meille olisi ensiarvoisen tärkeää saada hyvä startti sarjaan”

Titaanit pelasi heinäkuun 29. päivä käynnistyneen harjoituskautensa aikana yhteensä kahdeksan täysimittaista harjoitus- ja Suomen Cup-ottelua, joista kertyi tilille niin voittoja kuin tappioita.

Suomen Cupissa hienosti 3. kierrokselle saakka tiensä selvittänyt punanuttupumppu esitti ajoittain erittäinkin mukavannäköistä peliä, mutta odotetusti otteet heittelivät nuorella joukkueella myös laidasta laitaan.

Tulevista Suomi-sarjassa kohdattavista vastuksista kotkalaiset mittelivät voimiaan HC Giantsin, Huntersin ja Kiekko-Espoon kanssa, joista valmennus sai arvokasta tietoa sen suhteen, missä Titaanit menee sarjan yleiseen tasoon nähden.

– Kyllä ne harjoituskauden aikana muita suomisarjalaisia vastaan pelatut pelit antoivat uskoa omaan tekemiseemme ja eritoten siihen, että voimme pärjätä ihan mukavasti tällä kaudella, sanailee Titaanien päävalmentaja Mika Iltola.

Uskon lisäksi jo pelatuissa peleissä paljastui myös niitä pelillisiä kohtia, joihin vaaditaan selkeää parannusta.

– Maalinteko ja maalille ajo olivat harjoituspeleissä mielestäni suurimmat silmiin pistäneet kehityskohteet pelaamisessamme, joihin meidän pitää ehdottomasti saada lisää terävyyttä, kun pisteistä aletaan nyt pelata, ”Illi” toteaa ykskantaan.

Kuluvalla kaudella yhteensä 37 kivikovaa Suomi-sarjakoitosta sisällään pitävät alku- ja loppusarjat tuovat Titaaneille eteen toinen toistaan mielenkiintoisempia vihulaisjoukkueita.

– Olemme jonkin verran tutkineet ”Kapon” kanssa jo vastustajia, mutta ei tässä kohtaa vielä hirveämmin pysty kenestäkään sanomaan mitään muuten kuin pelkästään kokoonpanoja katsomalla, kotkalaiskäskyttäjä mietiskelee ja jatkaa samaan hengenvetoon:

– Uskoisin, että ennakkosuosikin viitan voi lyödä Kiekko-Espoon, Huntersin, Pyryn ja miksei myös D-Kiekon sekä Laser HT:n niskaan.

Veikkaaminen on aina jännää puuhaa, mutta loppuviimeksi tulokset kertovat minkälainen marssijärjestys sarjaan muotoutuu.

– Harjoitusotteluiden tulokset ovat enteilleet tasaista kautta, mutta se on selvää, että neppailemalla tai haihattelemalla et tulla Suomi-sarjassa juhlimaan yhden ainoaa kertaa, Iltola toteaa.

Titaanien kohdalla haihatteluun ei liene edeltävän kauden pohjalta pelkoa, sillä nyt jos koskaan asenteen ja yhteen hiileen puhaltamisen pitää olla mintissä heti alusta lähtien.

Punanutuille nimittäin arvottiin varsin haastava aloitus sarjaan, sillä kotiavauksen jälkeen Iltolan miehistö viettää seuraavat viisi peliä tien päällä kilometrejä niellen ja vieraskaukaloissa pisteistä taistellen.

– Meille olisi ensiarvoisen tärkeää saada hyvä startti aikaiseksi, jotta itseluottamuksemme nousisi ja myös yleisö näkisi, että viime kausi on jo taakse jäänyttä elämää, ”Illi” tokaisee.

– Missään nimessähän lähtö sarjaan ei ole mikään vain pelkkä pala kakkua, sillä pelaamme kuudesta ensimmäisestä ottelustamme peräti viisi vieraskaukaloissa.

– Se on kuitenkin selvää, että jos ja kun onnistumme matkapeleistä napsimaan voittoja ja pisteitä, tulevat ne näkymään suoraan yleisön sekä kannustuksen määrässä kotiotteluissamme, punanuttuluotsi ynnäilee.

Karhu HT ja D-Kiekko avausviikonlopun kattauksena

Kuten todettua, avaa Titaanit Suomi-sarjan runkosarjakahinansa kotoisalla KSOY Areenallaan, johon kotkalaiset saavat lauantai-iltana vieraita Porista.

Tällä hetkellä vailla virallista päävalmentajaa oleva ja entisen pelaajakolmikko Niko Palosen, Robin Leppäsen sekä Niklas Lehden johdolla operoiva Karhu HT ei heikoista edelliskausien sarjasijoituksista saati punanuttujen tavoin uusiutuneesta joukkueestaan huolimatta ole mikään helppo pala purtavaksi.

– Karhu HT:n miehistöstä löytyy jopa yllättävänkin paljon kokemusta niin Suomi-sarjasta kuin ylemmiltäkin sarjatasoilta, kommentoi Titaanien päävalmentaja Mika Iltola tulevaa vastustajaa.

– Eiköhän heillä ole kasassa aika porilainen joukkue, joka yrittää viimeiseen saakka ja taklaa kovaa sekä pyrkii hämmentämään sopivassa määrin vastustajaa.

Vaikka vastassa onkin olettavasti ilkeähkö ja taitava nippu, on Titaanien siitä huolimatta keskityttävä pelaamaan omilla vahvuuksillaan.

– Meidän pitää ehdottomasti lähteä pelaamaan vahvaan luisteluun ja jatkuvaan liikkeeseen tukeutuvaa yksinkertaista, suoraviivaista sekä nöyrää jääkiekkoa, sillä painimisessa ja vääntämisessä emme tule porilaisille saati muillekaan tämän sarjan vastustajille pärjäämään, ”Illi” opastaa omiaan.

Karhun syleilystä päästyään punanutut suuntaavat kuluvan kiekkoviikon päätteeksi katseensa kohti Jyväskylää, jossa kotkalaisia sunnuntaisessa matsissa isännöi Jari Tapperin valmennuksessa jatkava D-Kiekko.

Ex-titaanipuolustaja Joni Kallion lisäksi D-miehet ovat haalineet lisää laatupelaajia riveihinsä, joiden myötä jyväskyläläisiä voi helposti povata yhdeksi Suomi-sarjan ”mustaksi hevoseksi” mitä tulee puheisiin kärkisijoille ehdoteltavista joukkueista.

– Jyväskylä ei ikinä ole ollut mikään helpoin paikka vierailla ja kyllähän D-Kiekolla on erittäin leveä materiaali, joka on viime kaudesta vielä vahvistunut, Iltola aprikoi.

– Koko tuleva viikonloppu on meille Iso haaste, mutta selvitämme sen luottamalla omiin vahvuuksiimme ja pelaamalla yhteisesti sovittujen sekä harjoiteltujen kuvioiden mukaisesti!

On se siis vihdoin ja viimein se aika käsillä, kun peleillä on jälleen iso merkitys ihan jo niistä tarjolla olevien sarjapisteiden muodossa.

Tästä syystä punanuttujen pääpiiskuri toivookin kotkalaisen kiekkoyleisön täyttävän KSOY Areenan lehterit sankoin joukoin jo heti ensimmäisestä kotiottelusta lähtien, sillä nyt jos koskaan yleisön tuki nuorelle joukkueelle on enemmän kuin tarpeen.

– Joukkuehan aina myy itsensä yleisölle ja jollemme nyt aivan päin honkia pelaa, niin uskoisin kannattajiemme syttyvän taisteluilmeeseemme sekä loppuun asti yrittämiseemme ja antavan sen myötä meille illasta toiseen vankkumattoman tukensa, ”Illi” päättää.

Titaanit avaa Suomi-sarjan runkosarjan kuluvan viikon lauantaina (21.9.) KSOY Areenalla, jossa kello 17:00 alkavassa kamppailussa vastaan asettuu Karhu HT Porista.

Lauantai-illan ottelussa ovensa avaa myös Kotkan Steam Breweryn ylläpitämä Steam Pub, jonka avajaisissa lanseerataan markkinoille Titaanit-Lager olutmerkki!

Liput koitokseen maksavat 10 ja 7 euroa – alle 12-vuotiaille sisäänpääsy on ilmainen.

Sunnuntaina (22.9.) punanutut puolestaan matkailevat D-Kiekon vieraaksi Jyväskylään, jossa pelattava sarjapeli pyörähtää LähiTapiola Areenalla käyntiin kello 17:30 alkaen.

TERVETULOA KANNUSTAMAAN TITAANIT KOTIVOITTOON!