”Pelaamme parin päivän sisään kaksi kynnyspeliä”

12.11.2019

Titaanit mittelee kuluvan kiekkoviikon aikana kaksi ennakkoon tulikivenkatkuista koitosta, sillä punanutut iskevät yhteen sekä Haukkojen että HC Giantsin kanssa!
Titaanit mittelee kuluvan kiekkoviikon aikana kaksi ennakkoon tulikivenkatkuista koitosta, sillä punanutut iskevät yhteen sekä Haukkojen että HC Giantsin kanssa!

Suomi-sarjan runkosarjan kääntyessä kohti puolivälin krouviaan, on edellisessä koitoksessaan harmittavan vierastappion kokenut Kotkan Titaanit varsin hyvissä asemissa pudotuspelitaistelun suhteen. Punanutut eivät kuitenkaan voi liiemmin huokaista helpotuksesta, sillä ennen joulutaukoa edessä on vielä tukku toinen toistaan tiukempia kahinoita, joista jaossa olevat sarjapisteet olisi parempi kerätä omaan pistepussukkaan, kuin päästää niitä lipeämään vihulaisten taskuihin.

Muiden suomisarjalaisten pitäessä viime viikon maaottelutauon aikana lepoa peleistä, ei Titaanit saati Kiekko-Espoo saaneet samanlaista etua käytettäväkseen.

Toisaalta kummankin joukkueen pelituntuma säilyi perjantai-iltana Espoossa mitellyn ja isäntien selvämaaliseen voittoon päättyneen kamppailun myötä hyvänä, jonka myötä niin puna- kuin sininututkin pääsevät lähtemään edessä oleviin koitoksiin mukavanlainen tatsi lapasissaan.

Varsinkin Titaanien kohdalla pelituntuman säilyminen oli vain ja ainoastaan hyvä asia, sillä kotkalaiset kamppailevat tiukasti paikasta pudotuspelijunaan ja sen seurauksena kuluvalla viikolla miteltävät ottelut ovat erittäin tärkeitä kyseisen päämäärän toteuttamisessa.

– Meillä on kova viikko edessä – pelaamme parin päivän sisään kaksi kynnyspeliä, kommentoi Titaanien päävalmentaja Mika Iltola.

– Eli toisin sanoen kohtaamme kaksi meidän tavoin nälkäistä sekä pisteitä janoavaa joukkuetta, joista etenkin lauantaina kylään tuleva HC Giants tappelee kanssamme samoista sarjasijoituksista.

Jos on punanutuilla lauantaille tiedossa jättilauman kestitseminen kotikaukalossa, niin sitä ennen Iltolan joukkojen on kuitenkin selvitettävä iso haaste Järvenpäässä, joka tottelee nimeä Haukat.

Vaikka Sami Heleniuksen luotsaama lintuparvi onkin viimeisimmillä kierroksilla lennellyt varsin matalalla, ei se tarkoita sitä, että järvenpääläiset astelisivat keskiviikkona jo valmiiksi hävinneinä kotiyleisönsä eteen.

Nälkäisen kotijoukkueen kohtaamisen lisäksi Titaanit pääsee pureskelemaan myös toista pähkinää, sillä KSOY Areenalla maalijuhlia viettänyt ja voittoja solkenaan napsineet kotkalaiset eivät vieraissa ole kuluvan kauden aikana vielä samanlaiseen menoon yltyneet.

Titaanipiiskuri Iltolan mukaan punanuttujen vieraspelaaminen on kauttaaltaan ollut ihan ok-tasolla, mutta ”tappamisen meininkiä” ei ole ollut kuin ajoittain havaittavissa joukkueen otteista.

– Yksi iso tekijä on mielestäni kokemus tai meidän kohdalla sen puute – siis pelaajien kokemus pelata tätä sarjaa ja puristaa etenkin vieraskaukalossa itsestä se paras osaaminen irti, näkee titaanipiiskuri yhdeksi merkitseväksi syyksi tuloksellisesti heikolle vieraspelaamiselle.

– Olemme vieraissa tähän mennessä pelanneet suurimmassa osassa otteluita ihan kohtalaisesti ja peli-ilme on ollut hyvä, mutta se viimeinen puristus eritoten maalinteossa on jäänyt vajavaiseksi.

Myös se on vaikeuttanut kotkalaismiehistön peleihin valmistautumista ja kuvioiden hiomista, että viime aikoina joukkueen pelaajiston keskuudessa on käynyt jonkinlainen turbulenssi sairastumisten, loukkaantumisten sekä siviilielämän kiireiden vuoksi ja tästä syystä harjoittelu on kärsinyt.

– Pelaajien siviilikiireet opiskeluiden ja töiden sekä muiden sairastumisista ja loukkaantumisista johtuvien poissaolojen vuoksi ovat viime aikoina hieman vaikeuttaneet harjoitteluamme, ”Illi” harmittelee.

– Tämä on kuitenkin perinteistä suomisarja-arkea ja sen kanssa on vain elettävä sekä mentävä eteenpäin.

Revanssien käryä ilmassa?

Kuten jo todettua, kohtaa Titaanit keskiviikko-iltana Järvenpäässä pesäänsä pitävän Haukat, joka hyökkää kotkalaisvieraidensa kimppuun peräti seitsemän perättäistä tappiota niskassaan.

Kyseinen ”matalalento” onkin pudottanut järvenpääläiset sarjataulukossa viimeistä edelliselle sijaluvulle, joten lienee sanomattakin selvää, että nälkä voittaa on haukkaparvelle erittäin kova.

Kun siihen nälkään lisää vielä sen, että joukkueiden edeltävässä kohtaamisessa Kotkassa Titaanit pöllytti järvenpääläisten sulkia todella ronskisti ja voitti maalein 9-2, haluaa kotijoukkue varmasti ottaa revanssin punanutuista.

– Menneitä on tässä kohtaa enää turha muistella, viittaa Titaanien päävalmentaja Mika Iltola kintaalla vajaan kuukauden takaiseen kamppailuun.

– Kaippa se jonkinlaisen pienen edun meille henkisellä puolella voi vielä antaa, kun voitimme Haukat edellisessä kohtaamisessamme, mutta sillä ei ole mitään merkitystä kiekon pudotessa keskiviikkona Järvenpäässä jäähän.

Iltolan mukaan Haukat on kaadettavissa keskiviikkona täysin samoilla konsteilla, kuin millä taannoin Kotkassakin.

– Meidän pitää ennen kaikkea määrätä ottelun alusta lähtien sen pelitempo sekä pyrittävä vahvalla luistelulla ja nöyrällä työnteolla pistämään kaverin ahtaalle, ”Illi” paaluttaa.

Haukanpesää toivon mukaan pöllytettyään, pääsee Titaanit jälleen pelaamaan kiekkoviikon päätteeksi kotiyleisönsä eteen, sillä punanutut kohtaavat lauantain ratoksi KSOY Areenalle saapuvan HC Giantsin.

Jesper Jalosen luotsaama jättilauma on viime ja kuluvan kauden aikana osoittautunut kotkalaisille todella vaikeaksi vastustajaksi, sillä joukkueiden seitsemästä edeltävästä virallisesta keskinäisestä kohtaamisesta kuusi on päättynyt hollolalaisten eduksi.

– Luvassa on aivan varmasti jälleen kerran erittäin fyysinen taistelupeli, jossa kumpikaan osapuoli ei halua antaa tuumaakaan vastapuolelle periksi, Iltola ennakoi.

– Sen mitä itse olen tässä ehtinyt päävalmentajana viime keväästä saakka olla, ovat nämä HC Giants-kohtaamiset olleet illasta toiseen todella tiukkoja vääntöjä.

Tiukka oli joukkueiden kolmen viikon takainen kamppailu Hollolassakin, sillä se ratkesi vasta viimeisellä minuutilla syntyneeseen ylivoimaosumaan, josta vastasi kotijoukkueen puolustaja Perttu Hynönen.

– Kaveri pyörittää todella vaarallista ylivoimaa, kuten viimeksi saimme sen kirvelevällä tavalla huomata, joten olemme miettineet jo valmiiksi keinoja sen hyydyttämiseksi, kotkalaiskäskyttäjä sanailee.

Titaaneille jäi Hynösen onnistumisen myötä aikamoinen määrä moskaa hampaankoloon 4-6-vierastappioon päättyneestä kahinasta ja oletettavaa onkin, että kotkalaiset pyrkivät kotikaukalossaan kaivamaan revanssiin riittävän keinot esiin repertuaaristaan, jotta tällä hetkellä vain kaksi pistettä ja yhden sijan sarjataulukossa punanuttuja perässä oleva HC Giants joutuu poistumaan Kotkasta tappio niskassaan.

– Tuttu ja viheliäinen vastustaja sytyttää meidät avian varmasti lauantai-iltana esittämään parastamme kotiyleisön edessä.

Titaanit matkustaa keskiviikkona (13.11.) Järvenpäähän, jossa majaansa K-Rauta Areenalla pitävä Haukat isännöi kello 18:30 käyntiin polkaistavaa Suomi-sarjan runkosarjakoitosta.

Lauantaina (16.11.) punanutut puolestaan testaavat KSOY Areenalla HC Giantsin pelivireen Suomi-sarjan runkosarjaottelussa, joka polkaistaan käyntiin kello 17:00 alkaen.