”Nyt vaaditaan santapaperimaista pelaamista”

13.12.2019

Titaanit lähtee tulevan viikonlopun otteluistaan hakemaan kahta voittoa, jotta fiilis ja sijoitus sarjataulukossa joulutauolle lähdettässä olisivat nykyistä parempia.
Titaanit lähtee tulevan viikonlopun otteluistaan hakemaan kahta voittoa, jotta fiilis ja sijoitus sarjataulukossa joulutauolle lähdettässä olisivat nykyistä parempia.
KSOY Energiaa jäällä –luistelutapahtuma KSOY Areenalla lauantaina 14.12.2019 kello 12:00–14:00 välisenä aikana – tule rohkeasti mukaan!
KSOY Energiaa jäällä –luistelutapahtuma KSOY Areenalla lauantaina 14.12.2019 kello 12:00–14:00 välisenä aikana – tule rohkeasti mukaan!

Vaikka joulupukki koputteleekin jo lähestulkoon ovella, ei Suomi-sarjassa aivan vielä rauhoituta tauon viettoon. Kotkan Titaanien kohdalla viimeinen rypistys ennen kolmeviikkoista pelipaussia pitää sisällään kaksi tärkeää koitosta, joissa punanutut ottavat erää niin lauantaina KSOY Areenalle vieraaksi saapuvan Raahe-Kiekon kuin kotkalaisia sunnuntaina Jyväskylässä isännöivän Riemun kanssa.

Titaanileirissä ei viime aikoina ole liiemmin voittojen mukanaan tuomaa euforian tunnetta ole päästy hekumoimaan.

Sen myötä kotkalaisjoukkueen ero viimeiseen ylempään jatkosarjaan oikeuttavaan paikkaan on venähtänyt jo kuuden pisteen mittaiseksi, joten kovin paljoa lisäsiimaa punanutut eivät voi kilpakumppaneilleen enää jäljellä olevien runkosarjapelien aikana antaa taistelussa kyseisestä sarjasijoituksesta.

Tästä syystä Titaanien päävalmentaja Mika Iltolan viesti omilleen ennen edessä olevan viikonlopun kahta visaista koitosta on pläkkiselvä:

– Kahta voittoa lähdemme ilman muuta hakemaan ja kieltämättä niihin kuluva kiekkovuosi olisi myös hienoa päättää, Iltola paaluttaa.

Kaksi voittoa, jos ja kun Titaanit ne kykenee ottamaan, helpottaisivat kummasti viimeiseen kahdeksaan kamppailuun vain kertaalleen kädet kohti hallin kattoa paremmuuden merkiksi nostaneiden punanuttujen fiilistä sekä asemaa sarjataulukossa, sillä tällä hetkellä 10. sijaa miehittävät kotkalaiset ovat mukana tasaisessa keskikastissa, jossa 7. ja 12. sijan ero on vain 10 pistettä.

– Ei meidän tavoitteemme ylemmän jatkosarjan paikan lunastuksen suhteen ole muuttunut yhtikäs mihinkään – vielä on 30 pistettä jaossa ja mitä vain voi tapahtua, toteaa Iltola muun muassa kuuden pisteen karkumatkalla olevan S-Kiekon kiinniottomahdollisuuksista.

Helpolla tavoitteena olevat voitot samaten kuin paikka ylemmässä jatkosarjassa eivät kuitenkaan irtoa, sillä kyseiset päämäärät ovat mielessä kaikilla muillakin samoista sijoista taistelevilla vihulaisilla.

– Sama tilanne se on kuitenkin kaikilla muillakin viivan alla ja juuri sen päällä olevilla joukkueilla – kaikki tarvitsevat lisää pisteitä ja sarjahan on tällä hetkellä niin tasainen, että yksikin voitto muuttaa jo asetelmia taulukossa, ”Illi” mietiskelee.

Titaanien nyt vallalla olevaan hieman heikompaan tulokselliseen ajanjaksoon on mahtunut muutama todella huono peli, mutta vielä paljon enemmän ihan kelvollisiakin koitoksia, jotka eivät vain ole tuottaneet lisäpisteitä kotkalaisten pussukkaan.

Iltolalla on tähänkin ”vaivaan” selkeä näkemys ja myös ”parannuskeino”.

– Tällä hetkellä ei pelkkä hyvä peli riitä voittoon, vaan nyt vaaditaan sellaista santapaperimaista pelaamista, jossa ei liiemmin katsella vaan ollaan kovia oman maalin edustalla ja mennään vastavuoroisesti surutta myös sota-alueelle ja maksetaan vaadittu hinta kerta toisensa jälkeen, titaanipiiskuri selventää näkökantaansa.

Viimeinen pari uunista ulos

Kuten todettua, on Titaaneilla vielä pelaamatta kaksi Suomi-sarjan runkosarjaottelua, ennen edessä siintävää ja varmasti yhdelle jos toisellekin tarpeen tulevaa kolmeviikkoista joulutaukoa.

Ensimmäinen punanuttujen taistoista käydään lauantai-iltana kotiyleisön edessä, jossa kotkalaiset saavat vastaansa viiden ottelun mittaisessa voittoputkessa KSOY Areenalle ratsastavan Raahe-Kiekon.

– Kaikki putket päättyvät aikanaan ja eiköhän meidän ole aika pistää lauantaina päätös vieraaksemme saapuvan Raahe-Kiekon voittoputkelle, naulaa Titaanien päävalmentaja Mika Iltola tuima ilme kasvoillaan.

Vahvan marras-joulukuun ansiosta sarjataulukossa jo 7. sijalle kivunneet Joni Hannukselan suojatit ovat erikoistuneet viimeisimmillä kierroksilla komeisiin venymisiin ja takaa rinnalle sekä ohi tulemisiin, joita on tahdittanut hurjavireinen ykkössentteri Jesse Häkkinen sekä luukut maalillaan kiinni laittanut Patrik Koivisto.

– Raahella on paljon kokemusta riveissään sekä todella tiivis puolustuspaketti, jota tukee erittäin hyvä maalivahti, analysoi Iltola tulevaa vastustajaa.

– Meidän pitää olla heitä vastaan todella härskejä erityisesti hyökkäyspäässä ja varsinkin kiekottomien pelaajien toiminta kiekollisen tukemisessa tulee nousemaan tärkeään asemaan.

Titaanien ja Raahe-Kiekon väliseen sekä samalla punanuttujen kuluvan vuoden viimeiseen kotiotteluun on odotettavissa varsin mukavasti yleisö, joten tunnelmapuolesta pelin viihdyttävyysarvo tuskin tulee jäämään kiinni.

– Nyt jos koskaan pitää kaivaa ne kananmunat pois kainalosta, sillä sellainen tyyli ei meitä pitkälle vie – saamme varmasti sytytettyä yleisön tueksemme, kunhan näytämme heille selkeät syyt kannustamiseen, ”Illi” kommentoi.

Jos on Raahe-Kiekko punanutuille ennakkoon sitkeä pala purtavaksi, ei vastus liiemmin helpottune sunnuntaille, sillä Titaanit ei ole vielä tähän mennessä kyennyt syksystä 2016 alkaneen Suomi-sarjahistoriansa aikana kertaakaan voittamaan vastaan asettuvaa Riemua sen kotikaukalossa Jyväskylän LähiTapiola Areenalla.

– Kova peli on sunnuntainakin varmasti tulossa, sillä saamme vastaamme rennolla, mutta riittävän totisella otteella pelaavan energisen jätkäjengin, joka painaa täysillä menemään aina päätössummerin soimiseen saakka, sanailee Iltola kollegansa Eero Kaupin ohjastamasta ja vain kahden pisteen sekä kahden sijan (12.) päässä punanutuista sarjataulukossa majailevasta koiralaumasta.

Riemu osoitti vaarallisuutensa jo taannoin Kotkassa vieraillessaan, eivätkä jyväskyläläisten edeltävien kierrosten tulokset (kotivoitot sekä D-Kiekosta että Huntersista) lupaile punanutuille kovinkaan rentoa iltapuhdetta.

– Mentaali- samaten kuin fysiikkapuolikin nousevat Jyväskylässä suureen rooliin ja kumpi osapuoli ne kykenee paremmin hanskaamaan, on vahvoilla voittajan kruunua jaettaessa, ”Illi” tokaisee.

Titaanien ja Raahe-Kiekon välinen Suomi-sarjataisto polkaistaan KSOY Areenalla lauantaina (14.12.) käyntiin kello 17:00 alkaen.

Liput kamppailuun maksavat 10 ja 7 euroaTERVETULOA!

Ennen lauantaisen kotiottelun alkua KSOY Areenalla järjestetään kello 12:0014:00 välisenä aikana koko perheen jouluinen ja maksuton KSOY Energia –luistelutapahtuma – tule rohkeasti mukaan!

Sunnuntaina (15.12.) punanutut puolestaan matkailevat Riemun vieraaksi Jyväskylään, jossa pelattava Suomi-sarjapeli pyörähtää LähiTapiola Areenalla käyntiin kello 17:00 alkaen.