Pussinen, Salminen ja Huttunen jatkavat punanutussa

23.3.2020

Markus Salminen pitää jatkossakin huolen siitä, ettei Titaanien maalinedustalla ole vihulaisille tarjolla muuta kuin pelkkiä makuupaikkoja.
Markus Salminen pitää jatkossakin huolen siitä, ettei Titaanien maalinedustalla ole vihulaisille tarjolla muuta kuin pelkkiä makuupaikkoja.

Kotkan Titaanit on solminut jatkosopimukset Niilo Pussisen, Markus Salmisen ja Erkka Huttusen kanssa, jonka myötä kyseinen kolmikko tullaan näkemään punanuttujen sotisovassa myös Suomi-sarjakaudella 2020–2021.

Titaanit on leventänyt tulevan Suomi-sarjakauden 2020–2021 miehistöään kolmella entuudestaan tutulla pelimiehellä, sillä maalivahti Niilo Pussinen sekä puolustajat Markus Salminen ja Erkka Huttunen ovat rustanneet puumerkkinsä yksivuotisiin jatkosopimuksiin.

– Joukkueen rakennus alkaa aina vankan perustuksen luomisella ja siihen nyt julkaistut jatkosopimuksien tekijät antavat meille totisesti hyvän pohjan, toteaa Titaanien manageri Juho Hannukainen tyytyväisenä.

Punanuttujen veräjällä tulevana syksynä jo kuudennen täyden kautensa aloittava Pussinen, 24, nappasi päättyneellä sesongilla itselleen takaisin kotkalaisjoukkueen ykkösvahdin viitan, tilastoiden lopulta yhteensä 25 Suomi-sarjapeliin torjuntaprosentikseen lukeman 89,47.

– Niilon nimen saaminen jatkosopimukseen oli meille ensiarvoisen tärkeää, sillä hän oli viime kaudella valmennuksen selkeä ykköshevonen maalivahtiosastollamme ja tullee sitä tervepäisenä sekä pyyteettömästi töitä paiskivana kaverina olemaan myös jatkossa, Hannukainen kommentoi.

Salmiselle tuleva pelisesonki on puolestaan viides Titaanien edustusmiehistön riveissä. Viime Suomi-sarjakaudella oman piste-ennätyksensä uusiksi iskenyt 26-vuotias puolustaja napautti tauluun yhdeksän (1+8) tehopistettä 32 otteluun.

Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä. Täs siul on sellane, siteeraa titaanimanageri hymyssä suin erästä suomikirjallisuuden merkkiteosta Salmista luonnehtiessaan.

– Markus on pelaaja, jota jokainen joukkue tarvitsee – nöyrä työnjuhta sekä esimerkillään johtaja, joka ei valita turhista ja omaa vahvan fysiikan, jonka avulla hän pystyy urakoimaan isoja minuutteja ottelusta toiseen pelaamisen tason liiemmin kärsimättä.

Pussisen ja Salmisen ohella vahvan männäsesongin tahkonneelle Huttuselle, 21, edessä oleva kiekkokausi on kolmas edustustasolla.

Niin puolustajan kuin tarvittaessa hyökkääjänkin pelipaikoilla operoiva Huttunen täräytti edeltävän Suomi-sarjasesongin aikana tauluun niin ikään uuden tehopiste-ennätyksensä, kun 34 kamppailussa miehen pussukkaan kertyi täkyjä 19 (8+11) kappaletta.

– Huttunen oli ehkäpä koko joukkueen eniten kehittynein pelimies päättyneellä kaudella ja uskon vakaasti siihen, ettemme vieläkään ole nähneet kaikkea hänen potentiaalistaan, Hannukainen sanailee.

– Erkka on monikäyttöisyytensä ja santapaperimaisen pelityylinsä ansiosta kuulunut jo A-nuorista asti päävalmentajamme Mika Iltolan luottopelaajiin, joten terveenä pysyessään ja vastuun kasvaessa hän tulee ensi kaudella ottamaan jälleen askeleen jos toisenkin eteenpäin urallaan.

Titaaneilla on nyt kasassa yhteensä viisi pelaajasopimusta tulevalle Suomi-sarjakaudelle.