Titaanit 2020–2021 – ennakkoluuloton ja fyysinen

17.9.2020

Ennakkoluulottomalla asenteella varustettu sekä aiempaa selkeästi fyysisempään pelaamiseen tyyliään muuttanut titaanimiehistö lähtee hamuamaan menestystä ja kunniaa perjantaina alkavalla Suomi-sarjakaudella 2020–2021.
Ennakkoluulottomalla asenteella varustettu sekä aiempaa selkeästi fyysisempään pelaamiseen tyyliään muuttanut titaanimiehistö lähtee hamuamaan menestystä ja kunniaa perjantaina alkavalla Suomi-sarjakaudella 2020–2021.

Vaikka koronaviruspandemia koettelee edelleen maailmaa ja asettaa haasteita aivan kaikkeen mahdolliseen, on jääkiekko- ja eritoten Suomi-sarjakausi alkamassa siitä huolimatta ajallaan. Tuloillaan on monella tapaa varmasti monia juonenkäänteitä sisällään pitävä ja varsin kiehtova lätkäsesonki, jossa uusiutuneella sekä erittäin mielenkiintoisella titaanimiehistöllä on oma painava sanansa sanottavana.

Kuten tunnettua, sotki koronavirus ja sen mukanaan tuoma pandemia lähestulkoon kaikkien pasmat viime keväänä, pysäyttäen muun muassa urheilumaailman aivan täysin.

Mitä pidemmälle kesään ja alkusyksyä on menty, ovat eri urheilusarjat ja lajit palanneet jokseenkin normaaliin arkeen, vaikka COVID-19 asettaa edelleen erinäisiä rajoitteita niin yksilöurheilijoiden, joukkueiden ja katsojien käyttäytymiseen.

Kotkan Titaanien kohdalla koronaviruspandemia ei vielä keväällä pistänyt pakettia ylösalaisin, sillä punanutut olivat ehtineet lopettaa omat pelinsä ja jääharjoituksensa muutamaa viikkoa aikaisemmin.

Alkavaan kauteen, sen jaksottamiseen harjoittelun saralla ja varsinkin kesätreenaamiseen korona kuitenkin vaikutti todella paljon.

– Korona toi kauden suunnitteluun ilman muuta ongelmia ja olemmekin joutuneet tekemään monia kompromisseja eri asioiden suhteen, toteaa Titaanien päävalmentaja Mika Iltola.

– Kesä meni aivan täysin omatoimisen harjoittelun merkeissä, emmekä järjestäneet ensimmäistäkään joukkueharjoitusta.

Vaikkei kotkalaismiehistö päässytkään harjoittelemaan ryhmässä, ei se menoa liiemmin haitannut taikka näkynyt pelaajien yleiskunnossa punanuttujen palattua elokuun alussa jäätreenien pariin.

– Keskittyminen on tällä hetkellä täysin itse asiassa eli pelihommissa ja joukkueen arjessa, mutta totta kai tässä pitää edelleen koronan kanssa elää rajoituksia visusti noudattaen, Iltola sanailee.

– Ilmassa on ollut pitkään epävarmuutta siitä alkavatko pelit syksyllä ylipäänsä ollenkaan, mutta onneksi nyt kuitenkin näyttää siltä, että sarja päästään aloittamaan ajallaan ja hyvä niin.

Harva pelitahti antaa lisäaseita harjoitteluun

Koronan vuoksi myös Suomi-sarjan otteluohjelmaa supistettiin aiemmasta, sillä nyt runkosarjassa mitellään vain 30 ottelua, ennen kevään kliimaksia eli pudotus- ja karsintataistoja.

Titaanien pääpiiskuri Mika Iltolalle ”yksi peli viikossa” –tahti ei ole mieluinen, mutta sen kanssa on vain elettävä.

– Kyllähän tästä haasteellinen kausi on tuloillaan, etenkin kun pelitahti on koronan vuoksi näinkin harva, ”Illi” harmittelee.

– Pelituntuman ja -rytmin ylläpitäminen on aivan varmasti pulmallista, mutta siihen valmennuksen pitää vain keksiä erilaisia keinoja.

Jos on pelejä harvakseltaan normaaliin nähden, jää nyt laadukkaalle harjoittelulle enemmän aikaa ja voimavaroja.

– Vastavuoroisesti harjoitteluun pystyy nyt panostamaan selkeästi enemmän kuin normaalissa pelitahdissa, kotkalaiskäskyttäjä tuumii.

– Iso hatunnosto seurajohdolle, että hekin ovat ymmärtäneet harjoittelun määrän merkityksen, jolla rytmi saadaan jotenkuten pidettyä yllä.

Leppoisamman pelaamistahdin ohella myös sarjajärjestelmä meni uuteen uskoon, sillä perjantaina käyntiin pyörähtävällä Suomi-sarjakaudella 2020–2021 pudotuspeleihin pääsee peräti 12 joukkuetta, kun taas kaksi pahnanpohjimmaista suunnistaa kohti karsintakamppailuja.

Titaanileirissä kyseinen uudistus ei ole aiheuttanut sen suurempia tuntemuksia.

– En ole itse asiassa uhrannut pahemmin ajatuksia koko asialle, Iltola hymähtää.

– Kaippa Jääkiekkoliiton päättäjät ovat ajatelleet sen niin, että nyt jokaisella joukkueella merkitykselliset pelit jatkuvat normaalia pidempään ja myös kiinnostusta Suomi-sarjaa kohtaan on mahdollisuus kasvattaa.

Sarjan nuorimmaisia, muttei tyyliltään mitään siloposkia

Sarjapelinsä Porvoon Huntersin isäntänä perjantaina 18. päivä syyskuuta kotikaukalossaan avaava Titaanit on pelaajistonsa osalta mennyt aikalailla uuteen uskoon, sitten viime kevään.

Moni punanuttua jo pidempään kantaneista konkareista siirtyi alempiin sarjoihin työ- ja siviilikiireiden vuoksi ja kun myös osa nuoremmasta kaartista lähti muille maille vierahille opiskelujen seurauksena, oli kotkalaisjoukkueen manageri Juho Hannukaisella varsin hektinen joukkueen kasaus edessään.

Päävalmentaja Mika Iltolan mielestä lähteneiden pelaajien tilalle on kuitenkin saatu houkuteltua mitat täyttäviä uusia kasvoja, joiden preesens on näkynyt eritoten fyysisellä puolella.

– Kasassa on oppimishaluinen ja luisteluvoimainen joukkue, joka pystyy kovatempoiseen sekä tarpeen niin vaatiessa myös aiempaa selkeästi fyysisempään pelaamiseen, ”Illi” myhäilee tyytyväisenä.

Titaanit onkin tällä haavaa yksi Suomi-sarjan isokokoisimpia revohkia, joka on selkeä muutos aiempaan, sillä edeltävillä kausilla punanutut ovat järjestään kuuluneet pituus- ja painotaulukon alempaan kastiin.

– Kyllähän ne sentit ja kilot tuovat lisää fyysistä aspektia ja niinhän se on, että iso mies pärjää jääkiekossa yllättävän hyvin kamppailutilanteissa niin maalinedustalla, laidoissa kuin kulmissakin, jos hän osaa vain luistella riittävän sutjakkaasti, Iltola tokaisee.

Jos on tullut kiloja ja senttejä lisää, niin samalla taas keski-ikä on mennyt entistä enemmän nuorempaan suuntaan. Samalla myös kokemus kivikovista Suomi-sarjapeleistä on kotkalaisjoukkueessa vähentynyt isolla kädellä.

– Joukkueen nuoruus on harjoituskauden aikana näkynyt aiempaa selkeän ennakkoluulottomampana tekemisenä eri tilanteissa, enkä kyllä muutenkaan ole yhtään huolissani siitä, että keski-ikämme on sarjan nuorimmasta päästä, täräyttää Iltola oman näkemyksensä ikä- ja kokemuskysymykseen.

Mitä taas tulee muihin Suomi-sarjan kilpakumppaneihin, ei punanuttupiiskuri ole niiden kasaantumista liiemmin seurannut, vaikka muutama hieman isommalla volyymilla operoinut seura onkin jäänyt miehen mieleen.

Pelit pelataan kuitenkin aina kaukalossa, eikä paperilla ja siitä syystä Iltolalta ei heru ennakkosuosikin viittaa yhdenkään Titaanien vihulaispumpun harteille.

– Onhan niitä juttuja saanut lukea, että esimerkiksi Karhu HT on vahvistunut huomattavasti viime kaudesta ja myös Raahe-Kiekko on satsannut selkeästi enemmän kuin aiemmin, mutten kuitenkaan tässä vaiheessa vielä lähtisi sen suuremmin arpomaan mahdollisia mestarisuosikkeja, ”Illi” kommentoi.

– Loppupeleissä sillä ei muutenkaan ole mitään väliä minkälaisia nimilistoja vastustajilla on esittää paperilla, kun ne pitäisi kaikki kuitenkin kyetä mielellään voittamaan kaukalon puolella.

Entäpä millä tavoitteilla punanutut hyökkää alkavaan Suomi-sarjakauteen?

– Pudotuspelipaikka on tietysti selkeä minimitavoite, mutta kyllä meillä on vakaana aikomuksena lähteä hakemaan mahdollisimman korkeaa sijoitusta runkosarjassa sekä pelata pitkälle kevääseen saakka, Iltola naulaa.

Avausviikonlopun kattauksena ”paikallispelejä”

Titaanien avausvastustaja Suomi-sarjan runkosarjassa ei ole enempää eikä vähempää, kuin monien vuosien saatossa erittäin rakkaaksi kiistakumppaniksi tullut ”paikallisvastus” Porvoon Hunters.

Punanutut ottivat porvoolaisten kanssa harjoituspelien merkeissä jo kahdesti erää, eikä Mikko Juutilaisen luotsaama ryhmä liiemmin yllätyksiä titaanileirille aiheuttanut – luvassa on ”metsästäjien” taholta jälleen kivikovaa kiekkoa, jossa armoa ei anneta, saati liiemmin pyydetä.

– Hunters on erittäin fyysinen ja mainion taitotason omaava joukkue, jolla on kasassa pitkään yhdessä ollut rutinoitunut pelaajarunko, selventää Titaanien päävalmentaja Mika Iltola.

Titaanien onkin syytä pistää työhaalarit välittömästi päälle ja oltava valmiina todelliseen ”lätkäsotaan”, sillä jaossa olevat sarjapisteet kiinnostavat perjantai-iltana KSOY Areenan jäälle liukuvaa joukkuetta ihan yhtä paljon, eikä niitä missään nimessä haluttaisi luovuttaa vastapuolen pussukkaan.

– Hunters osaa pelata oikealla tavalla kovaa jääkiekkoa, jonka myötä myös meidän pitää olla perjantaina tylyjä – eli on annettava isku iskusta ja pystyttävä kamppailemaan täysillä koko ottelun ajan, jotta voitto porvoolaisista irtoaa, ”Illi” paaluttaa.

– Keskinäiset harjoituspelimmekin sen jo osoittivat, ettei näistä ”paikallistaistoista” mitään silkkihansikaskiekkoa ole tulossa!

Hunters-kohtaamisen lisäksi Titaaneilla on avausviikonlopun aikana edessään myös toinen visainen haaste, sillä kotkalaiset maaseutumatkailevat lauantaina toisen ”paikallisvastustajansa” vieraaksi Järvenpäähän.

K-Rauta Areenallaan punanuttuja vesi kielellä odotteleva Haukat on kesän aikana tapahtuneiden tausta-, valmennus- ja pelaajamuutosten myötä sloganinsa mukaisesti lennossa, jonka myötä kotkalaisille on luvassa hikinen iltapuhde Jarmo Räihän koutsaaman lintuparven käsittelyssä.

– Järvenpääläisessä edustuskiekkoillussa kuuluu olevan aika hyvä noste päällä taustojen uusiutumisen myötä ja se antaa heille varmasti kotiavauksen ohella lisää buustia, Iltola mietiskelee.

Siitä minkälainen vastustaja Järvenpään lauantai-illassa on odotettavissa, ei kotkalaisluotsi osaa saati halua syväluotaavaa analyysia etukäteen antaa.

– Haukkojen pelaamisesta en oikein osaa sanoa juuta tahi jaata, sillä olen tähän mennessä nähnyt vain muutaman videoklipin heidän harjoitusotteluistaan, ”Illi” virkkoo.

– Sarjan alussa kaikilta joukkueilta löytyy aina paljon kiimaa ja sen myötä otteluiden lopputuloksia on aika vaikea lähteä etukäteen veikkailemaan, mutta voittoa me lähdemme ilman muuta vieraistakin hakemaan.

Haastattelutuokion lopuksi monissa liemissä marinoituneella Iltolalla on vielä yksi kehoitus jääkiekkojännäreille, jotka mahdollisesti vielä arpovat tullako vai eikö tulla katsomaan livenä Titaanien peliotteita:

– Perjantaina KSOY Areenalla pelataan aikamoinen hegemoniaottelu, jota kumpikaan osapuoli ei varmasti halua hävitä – tarjolla on vauhtia, vaarallisia tilanteita ja kovaa kamppailua alusta loppuun asti!

Titaanit avaa Suomi-sarjan runkosarjan kuluvan viikon perjantaina (18.9.) KSOY Areenalla, jossa kello 18:30 alkavassa ”paikalliskamppailussa vastaan asettuu Porvoon Hunters.

Liput koitokseen maksavat 12 ja 8 euroa – alle 12-vuotiaille sisäänpääsy on ilmainen.

Lauantaina (19.9.) punanutut puolestaan matkailevat Haukkojen vieraaksi Järvenpäähän, jossa pelattava sarjapeli pyörähtää K-Rauta Areenalla käyntiin kello 16:20 alkaen.

TERVETULOA KANNUSTAMAAN TITAANIT KOTIVOITTOON!