Iltola ei jatka Titaanien päävalmentajana

30.11.2020

Mika Iltola ei enää jatkossa toimi Titaanien Suomi-sarjamiehistön päävalmentajana.
Mika Iltola ei enää jatkossa toimi Titaanien Suomi-sarjamiehistön päävalmentajana.

Suomi-sarjan runkosarjataulukon 13. sijalle valahtanut Kotkan Titaanit ei enää jatkossa marssi eteenpäin päävalmentajana toimineen Mika Iltolan johdolla.

Titaaneita vajaat kaksi kautta Suomi-sarjassa päävalmentajan ominaisuudessa luotsannut Mika Iltola ei kotkalaisseuran taustayhdistyksen HK Titaanit ry:n hallituksen tekemän päätöksen myötä jatka tehtävässään.

– Ratkaisu Iltolan valmennussuhteen päättämisestä ei todellakaan ollut mikään helppo juttu, saati syntynyt yhdessä yössä, vaan kävimme pitkällisiä keskusteluja eri näkökulmia peilaten ennen lopullista päätöstä, toteaa HK Titaanit ry:n puheenjohtaja Aapo Lampinen.

Vuoden 2019 tammikuun lopulla neljännen kerran valmennusurallaan punanuttujen peräsimeen hypänneen Iltolan, 58, viimeiseksi palvelukseksi jäi tällä haavaa Titaanien sunnuntaina Jyväskylässä Liikunnan Riemulle kärsimä 2-6-vierastappio, joka oli kotkalaisille jo yhdeksäs perättäinen kuluvan kauden runkosarjassa.

– Syksyn menestymättömyys ja otteluiden lopputulokset eivät koskaan ole vain yhden miehen syytä, vaan ne ovat seurausta koko seuramme urheilullisesta epäonnistumisesta, johon oli yksinkertaisesti reagoitava, Lampinen selventää.

– Haluamme kiittää Iltolaa siitä pitkäjänteisestä työstä, jonka hän joukkueemme peräsimessä teki.

Titaanit tiedottaa uuden päävalmentajansa nimen sekä muun valmennusryhmän koostumuksen välittömästi, kunhan aiheeseen saadaan asianmukainen selvyys.

– Pyrimme mahdollisimman nopealla aikataululla löytämään joukkueellemme mitat täyttävän uuden päävalmentajan sekä kasaamaan hänen ympärilleen myös toimivan valmennusryhmän, Lampinen kommentoi.