Titaanit kiinnitti ykkösveskarinsa

13.5.2021

Niilo Pussinen aloittaa syksyllä jo yhdeksännen perättäisen kautensa Titaanien maalitolppien välissä.
Niilo Pussinen aloittaa syksyllä jo yhdeksännen perättäisen kautensa Titaanien maalitolppien välissä.

Titaanit luottaa myös jatkossa tuttuun mieheen maalinsa suulla, sillä punanutut ovat solmineet yksivuotisen jatkosopimuksen maalivahti Niilo Pussisen kanssa.

Titaanien edustusjoukkueen maalitolppien välissä ensiesiintymisensä jo syksyllä 2013 silloisessa 3. divisioonassa tehnyt ja sen jälkeen yhteensä 181 kertaa punanuttujen sotisovan päälleen pukenut sekä 109 ottelussa tähän mennessä pelannut Niilo Pussinen nähdään myös alkavalla kaudella titaanipaidassa.

Pussinen, 25, kirjaili nimittäin nimensä yksivuotiseen jatkosopimukseen, joka sai erityisesti Titaanien päävalmentajan Henri Holmströmin iloiselle mielelle.

– Pussinen on mielestäni yksi Suomi-sarjan parhaista maalivahdeista sekä muutenkin todella uuttera kaveri tekemään töitä – pakko myöntää, että iso kivi vierähti sydämeltä tämän jatkosopimuksen seurauksena, Holmström myhäilee helpottuneena.

– Niilo on lähtökohtaisesti meidän ykkösveskarimme, jota Jakob Brandner lähtee kirittämään ja imemään siinä sivussa häneltä arvokasta oppia erityisesti siitä mitä se vaatii, että pystyt olemaan pelaava maalivahti tällä tasolla.

Viime kaudella Titaanien maalilla 13 runkosarjaottelussa kiekot 90,5 prosentin varmuudella pysäytelleelle Pussiselle jatkaminen kasvattiseuran riveissä oli pienen tuumauksen jälkeen lopulta varsin selkeä ratkaisu.

– Punnitsin pitkään asioita monelta eri kantilta ja kun tulin siihen lopputulokseen, että itselläni on edelleen riittävästi sekä peli- että treenihaluja, niin tuumin ettei vielä ole todellakaan oikea aika iskeä räpylää naulaan, ”Pussukka” toteaa.

– Lisäksi koen, että meillä on ”Hollen” komennossa oikeasti mahdollisuus menestyä ja se oli myös yksi suurimmista syistä jatkamiselleni.

”Kehittyminen vaatii raakaa duunia”

Maalivahtiosastolleen kokemusta kiinnittäneet punanutut saavat sitä vastoin entisestään lisää nuoruudenintoa ja potentiaalia hyökkäykseensä, kun päättyneellä sesongilla Hämeenlinnan Pallokerhon U18 Akatemia-miehistössä ikäluokkansa Mestistä pelannut Lauri Kallio siirtyy Titaaneihin.

Lahdessa kiekko-oppinsa saanut ja toissakaudella Pelicansin U17 SM-joukkueessa koko sarjan pisterpössin kärkihaminoihin yltänyt Kallio, 18, saapuu Kotkaan kaksivuotisella pelaajasopimuksella ja selkeän etukäteissuunnitelman kera.

– Kallio on minulle entuudestaan tuttu kaveri, josta uskon meidän päivittäisen tekemisen sekä juniorimyllyn avulla pystyttävän kasvattamaan hyvätasoinen suomisarjapelaaja ja mahdollisesti myös korkeammankin tason pelimies, titaanipiiskuri Henri Holmström selventää.

– Kehittyminen mainitsemilleni tasoille vaatii kuitenkin raakaa duunia ja sitä Lauri on valmis paiskimaan – uskon hänen olevan erittäin potentiaalinen kaveri taistelemaan pelipaikasta -ja ajasta edustusjoukkueessamme sekä olemaan meidän ilonamme pidempäänkin, kuin vain nyt näiden sopimuksessa seisovien kahden kauden ajan.