”Kolme päänahkaa” tarjolla

9.10.2021

Kirvelevästä kotitappiosta toipunut Titaanit pyrkii kääntämään kurssinsa takaisin voittojen tielle Kaarinan sunnuntaisessa kiekkotsembalossa.
Kirvelevästä kotitappiosta toipunut Titaanit pyrkii kääntämään kurssinsa takaisin voittojen tielle Kaarinan sunnuntaisessa kiekkotsembalossa.

Reilu viikko takaperin edellisen kerran tositoimissa Suomi-sarjassa ollut Titaanit hyökkää edessä olevan viikonlopun päätteeksi Kaarinaan, josta punanuttujen on tarkoitus hakea mukaansa ”kolme päänahkaa”. Tele1 Areenalla sunnuntaina kotkalaisvieraitaan isännöivällä HCIK:lla saattaa tosin olla oma eriävä mielipiteensä sanottavanaan tähän suunnitelmaan, sillä Titaanien tavoin myös intiaaniheimo janoaa lisää tärkeitä sarjapisteitä plakkariinsa.

Titaanit on Haukoilta toissa perjantaina saamansa 2-6-kotikylvetyksen jälkeen nuollut rauhassa haavojaan sekä pyrkinyt palaveeraamalla ja lisäksi käytännön tasollakin pistämään pelaamistaan taas haluamaansa kuosiin.

Punanuttujen päävalmentaja Henri Holmströmin mukaan suurinpiirtein jokainen mahdollinen kivi on käännetty, jottei samanlaista halutonta ja päämäärätöntä pelaamista kotkalaisilta enää jatkossa nähtäisi.

– Harjoittelumme on viimeisten viikkojen aikana varsin kuluttavaa ja kovaa, joten Haukat-peli taisi ihan jo siitä syystä olla klassinen ulospuhallus, joten vielä en pelaamisemme suhteen ole missään mielessä huolissani, Holmström kommentoi.

– Perkasimme lisäksi pelaajiston kanssa kuluneen viikon aikana pelaamistamme ja katsoimme myös videoilta esimerkkitilanteita sen, mitä Leijonat.tv suinkin vain antoi myöden.

Neuvonpito ja siinä tehdyt havainnot on niin ikään viety mukaan jääharjoitteluun, jonka titaanileirissä uskotaan näkyvän tulevissa koitoksissa selkeänä parannuksena aivan kaikessa mahdollisessa tekemisessä.

– Löysimme yhdessä kehityskohteita pelaamisestamme, jotka ovat tuntuneet varsinkin pelaajien maailmassa olevan hieman vaikeita hahmottaa kaukalon puolella, ”Holle” tokaisee.

– Sen myötä uskon, että olemme saaneet vietyä pelaamistamme taas askeleen eteenpäin ja pelaajat ovat pikkuhiljaa alkaneet ymmärtämään, minkälaista etukäteislatausta sekä keskittymistä pelit ja eritoten niiden voittaminen Suomi-sarjassa vaativat.

Lämärin hengessä

Titaanit ei Haukoille edelliskierroksella kärsimästään tappiosta huolimatta menettänyt asemiaan tasaisessa Suomi-sarjan runkosarjataulukossa. Se on kuitenkin selvää, että mikäli punanutut mielivät nostaa omaa sijoitustaan, on pisteitä ja voittoja alettava vastaisuudessa ropista kotkalaisten tilille paljon tiuhempaan tahtiin.

Vanha lätkäviisaus kertoo, että mestaruudet voitetaan puolustamalla ja yksittäiset ottelut hyökkäämällä. Varsinkin Haukat-taistossa Titaanien omaan verkkoon lyötiin aivan liian helppoja ja hyvin pitkälti punanuttujen vajavaisesta tekemisen laadusta siunaantuneita takaiskuja, joihin ei yksinkertaisesti vain ole varaa.

– Meille tehtyjen maalien hinta on ajoittain ollut todella halpa ja siihen pitää saada jatkossa muutos aikaan, toteaa Titaanien päävalmentaja Henri Holmström.

Tiiviimmän ja yhtenäisemmän puolustamisen ohella punanuttujen on myös kyettävä virittämään itsensä kamppailusta toiseen sellaiseen mielentilaan, ettei kotkalaisia vastaan ole todellakaan kivaa kaukalossa pidemmän päälle vääntää.

– Pelaamisemme lepää hyvin pitkälti tietynlaisessa aggressiivisuudessa ja taklauspelaamisessa, joten jos ne jäävät vajaiksi, olemme nähdyllä tavalla totaalinesteessä, Holmström täräyttää.

Tunnetta ja kulmahammasta Titaanit totisesti tarvitsee sunnuntain matkapelissään, sillä Kaarinassa sijaitsevasta Tele1 Areenasta ei tunnetusti ole vieraiden ollut helppoa hakea mukaansa juuri mitään muuta, kuin pelkkää kokemusta.

– Tiukka taisto on varmasti taas kerran tuloillaan, ”Holle” aprikoi HCIK-kohtaamisen alla.

Punanuttuja kapeassa ja vanhanliiton betoniseinämäisessä kaukalossaan kestitsevä HCIK ei varmasti tule antamaan kotkalaisille yhtikäs mitään ilmaiseksi, jonka myötä asenne ja tahto tulevat nousemaan kamppailun aikana arvoon arvaamattomaan.

HCIK:n päävalmentajaksi sarjakauden alla hypännyt Rasmus Varheenmaa pyrkineekin täten virittämään oman ”intiaaniheimonsa” sellaiseen liekkiin, että jokaisesta sentistä jäällä on maksettava riittävän korkea hinta sen voittaakseen.

– HCIK:lla on edelleen riveissään pelaajia, jotka keikkuivat viime kaudella koko sarjan pistepörssin kärkipäässä ja vaikkeivät hekään mitään ylikylän jätkiä ole, on meidän silti oltava valmiita lyömään kaikkemme likoon välittömästi kiekon pudotessa Kaarinassa jäähän, tuumii titaanipiiskuri Holmström.

Kolme sarjapistettä tai vanhan villin lännen tavoin ”kolme päänahkaa” on siis Kaarinan sunnuntaissa tarjolla, jotka Titaanit aikoo hakea mukaansa keinoja liiemmin kaihtamatta.

– Kunhan pystymme joukkueena puolustamaan ja muutenkin pelaamaan fiksusti sekä olemaan kiekollisena hieman maltillisempia, en epäile hetkeäkään, etteikö meillä olisi ihan hyvät mahdollisuudet vierasvoiton ottamiseen, ”Holle” valaa uskoa omiinsa, hönkäisten lopuksi vielä legendaarisen Lämäri-elokuvan hengen mukaisen lohkaisun:

– ”Puttin’ on the foil” ja ei kun ryminällä kohti Kaarinan kiekkotsembaloa!

Titaanit matkustaa suuntaina (10.10.) Kaarinaan, jossa majaansa Tele1 Areenalla pitävä HCIK isännöi kello 13:30 käyntiin polkaistavaa Suomi-sarjan runkosarjakoitosta.