Pelaajasta valmentajaksi

17.12.2021

Kuluvaksi kaudeksi pelihommat valmennusvastuuseen vaihtanut Roope Lantta on viihtynyt uudessa toimenkuvassaan.
Kuluvaksi kaudeksi pelihommat valmennusvastuuseen vaihtanut Roope Lantta on viihtynyt uudessa toimenkuvassaan.

Jos meni Titaanien pelaajisto edelliskauden jälkeen uusiksi, niin tuoretta verta suoniinsa sai myös kotkalaisjoukkueen valmennusryhmäkin, kun entinen punanuttusentteri Roope Lantta päätti vaihtaa pelihommat valmennuspuuhiin.

Viime keväänä hienoon pudotuspelitaisteluun Nokian Pyryä vastaan pelinsä päättänyt Titaanit vahvisti kesäkuun alussa valmennusryhmäänsä, kun siihen päävalmentaja Henri Holmströmin ja maalivahtivalmentaja Tino Turkian avuksi liittyi pelaajauransa kutakuinkin paketoinut ex-punanuttukippari Roope Lantta.

Edeltävän kauden 2. divisioonaa ValKissa pelannut ja käynnissä olevallakin sesongilla jokusen matsin kouvolalaisryhmän paidassa jäällä viilettänyt Lantta on kotkalaisille jääkiekkoa seuraaville tahoille tuttu kasvo, sillä aikanaan KooKoossa kiekko-oppinsa saaneen pelimiehen tilastoista löytyy rapiat 150 Suomi-sarjaottelua titaanipaidassa, joista vielä suurin osa kapteenin C-kirjain rintapieltä komistaen.

– Kun Titaaneista osoitettiin kiinnostusta palveluksiani kohtaan valmentamisen saralla, oli päätös lopulta varsin helppoa tehdä, enkä ole katunut sitä hetkeäkään, debyyttikauttaan valmentajan roolissa vetävä Lantta toteaa.

– Tuttu ympäristö ja taustat sekä samanhenkinen ja -ikäinen valmennustiimi ovat tarjonneet itselleni pehmeän laskeutumisen pelaajan maailmasta valmentamisen puolelle.

Titaaneilla on kuluvalla Suomi-sarjakaudella kasassa todella nuori joukkue, joten on sinällään jo ihan luonnollistakin, että myös valmennus koostuu nuorekkaista ja ajan hermolla elävistä kavereista, jotka puhuvat sekä ajattelevat jääkiekosta samalla tavalla.

– Valmennusryhmässämme kaikki saavat olla omia itsejään ja lyödä vapaasti vahvuutensa pöytään, mutta tottahan toki “Hollella” on se viimeinen sana sanottavanaan, vaikka juttelemmekin kaikista asioista ja päätöksistä yhdessä ennen kuin ne viedään eteenpäin joukkueen tietoon, Lantta tuumii.

– Pyrimme myös jakamaan sopivasti taakkaa erityisesti harjoittelun vetämisen osalta, jottei kaikki kaadu vain ja ainoastaan päävalmentajan harteille.

Pelaajana Suomi-sarjassa kaiken mahdollisen nähneelle ja kokeneelle Lantalle, 29, Titaanien vaikeahko syyskausi ei ole tullut vielä uniin, sillä tilanne ei miehelle todellakaan ole uusi.

– Olen pelaajana ollut vastaavanlaisessa tilanteessa monesti aiemminkin, mutta olen myös nähnyt mitä Suomi-sarjan mestaruuden voittaminen loppuviimeksi vaatii – kaikki lähtee arjen työmäärästä ja siitä millä asenteella hommia päivästä toiseen paiskitaan.

Titaanien sijoitus sarjassa oli marraskuun puolivälin tietämillä kolmanneksi viimeinen (12.), mutta eroa ensimmäiseen pudotuspeleihin oikeuttavaankaan paikkaan ei ollut kuin muutama hassu piste.

Lantan mukaan viime aikoina selkeästi enemmän tappioita kuin voittoja tililleen kairanneella titaanimiehistöllä ei luovutusmieliala ole missään kohtaa ottanut otteeseensa, sillä haussa olevan pudotuspelipaikan suhteen kaikki on vielä aivan täysin punanuttujen omissa käsissä.

– Meillä on tällä hetkellä pieni henkinen ja pelillinenkin kipsi päällä, mutta kunhan vain jaksamme tehdä töitä sekä uskoa omaan hommaamme, pystymme aivan varmasti vielä saavuttamaan tavoitteenamme olevan paikan Suomi-sarjan pudotuspeleissä.

”Olisihan se hienoa, mikäli joskus voisin valmentaa ammatikseni mahdollisimman korkealla tasolla”

Kymmenen kautta edustustasolla niin synnyinseudullaan Kouvolassa, Mikkelissä, Joensuussa kuin Kotkassa ja Titaaneissa kiekkoilleelle Roope Lantalle siirtyminen pelipuuhista valmentajaksi on ollut jo pitkään käynnissä ollut prosessi.

– Viime vuosina, kun pelit eivät oikein omalla saati joukkueen kohdalla sujuneet, aloin ihan tosissani miettiä mistä se johtuu ja kun löysin syihin tietynlaisia ratkaisuja, heräsi mielessäni se, että olisi joskus kiva auttaa ihan koko joukkuetta niiden asioiden ratkaisussa valmentajan ominaisuudessa, Lantta selventää.

Monessa eri joukkueessa ja usean eri valmentajan alaisuudessa pelanneelle Lantalle on luonnollisesti jäänyt mieleen paljon oppia niin valmennus- kuin toimintatyyleistäkin.

– Kiinnitin koko peliurani ajan huomiota juurikin itseäni valmentaneiden kavereiden persoonoihin ja millä tavoin he toimivat pelaajien parissa.

– Sen myötä olen muodostanut itselleni tyylin, jota arvostin valmentajissani eli olemaan pelaajaläheinen ja helposti lähestettyvä, mutta kuitenkin ennen kaikkea tiettyä vaatimustasoa vaaliva valmentaja.

Pelaajasta valmentajaksi siirtyneet ihmiset puhuvat aina siitä, kuinka paljon helpompaa pelaajan homma on, kun ei tarvitse kuin pitää itsensä kunnossa ja noudattaa valmennuksen kulloinkin antamia ohjeita sekä toteuttaa harjoituksissa opeteltuja oppeja pelitilanteissa.

Valmentajalle harjoitus- tai pelitilanne ja siinä toimiminen eivät riitä, sillä niitä ennen sekä jälkeen pitää vielä tehdä rutkasti suunnittelu- ja ajatustyötä, jotta homma toimisi kuin se kuuluisa öljytty kone.

– Perhe-elämään valmentaminen ei ole tuonut liiemmin muutosta, sillä olen aina aiemminkin ollut illat hallilla – sen sijaan koulun ja työn yhteensovittaminen valmentamisen kanssa on ollut varsin haastavaa puuhaa, mutta ainakin tähän mennessä olen pystynyt asiat hoitamaan omasta mielestäni kunnialla, titaaniluotsi naurahtaa.

– Se toki on myönnettävä, että valmentaminen on tullut jo omalle vapaa-ajallekin varsin tiiviisti mukaan, sillä välillä koiran kanssa lenkkeillessä tulee mietittyä miten se ja tuo pelillinen asia saataisiin siirrettyä harjoittelusta paremmin itse pelitilanteeseen.

Vaikka Roope Lantta asteleekin vasta ensiaskeleitaan valmentamisen saralla, on miehelle ehtinyt siitä huolimatta muodostua jo jonkinlainen haave tulevasta.

– Olisihan se hienoa, mikäli joskus voisin valmentaa ammatikseni mahdollisimman korkealla tasolla, mutta tällä hetkellä menen kuitenkin aika pitkälti ”go with the flow” –asenteella eteenpäin ja katson rauhassa mitä tulevaisuus tuo valmentamisen saralla tullessaan.
 

Liitteet