”Titaaneihin on ollut todella helppoa tulla”

18.12.2021

Ensikosketuksensa edustustason otteluihin syksyn aikana ottanut Lauri Kallio haluaa tulevaisuudessa olla yksi titaanimiehistön johtavista pelaajista.
Ensikosketuksensa edustustason otteluihin syksyn aikana ottanut Lauri Kallio haluaa tulevaisuudessa olla yksi titaanimiehistön johtavista pelaajista.

Yksi nuoren sekä kokemattoman punanuttumiehistön uusista kasvoista on ensimmäistä syksyään edustustasolla ja Suomi-sarjassa pelaava lahtelaislähtöinen hyökkääjä Lauri Kallio, joka nimenomaan halusi tulla Titaaneihin kehittymään niin pelaajana kuin ihmisenäkin.

Lahdessa reilut 18 vuotta takaperin ensiparkaisunsa ilmoille päräyttänyt Lauri Kallio kuuluu siihen nuorten ja urillaan eteenpäin pyrkivien pelaajien joukkoon, jonka varaan Titaanit tulevaisuuttaan vahvasti rakentaa.

Kiekkoreippaan ja Pelicansin eri juniorijoukkueissa sekä viime kauden Hämeenlinnan Pallokerhon U18-miehistössä kiekkoilleelle Kalliolle siirtyminen punanuttuun oli pienen harkinnan jälkeen lopulta täysi selviö.

– Olihan niitä muitakin vaihtoehtoja totta kai tarjolla, mutta juteltuani asiasta sekä omien vanhempieni, kaverieni että Titaanien päävalmentaja Henri Holmströmin kanssa, valitsin Titaanit uudeksi joukkueekseni, koska se tuntui myös omasta mielestäni parhaalta ratkaisulta ja paikalta kehittyä pelaajana, kotkalaisrevohkan kuopus kommentoi.

Titaanit ja Kallio sorvasivat pienimuotoisten neuvotteluiden jälkeen välittömästi kaksivuotisen pelaajasopimuksen, jonka aikana punanuttujen seura- sekä valmennusjohto ja luonnollisesti myös hyökkääjä itse odottavat varsinkin kaukalon puolella tapahtuvan suuria kehitysharppauksia.

– Suurimmat syyt ja tavoitteet, miksi Kotkaan päätin siirtyä, ovat halu oppia elämään ja hoitamaan omia asioitani itsenäisesti sekä kehittää taitojani ja fysiikkaani niin, että mahtuisin säännöllisesti pelaamaan Titaanien edustusjoukkueessa, ”Late” alleviivaa sen suurempia miettimättä.

– Ensi kaudella olisi sitten puolestaan päämääränä olla ihan jo tuloksentekijä Suomi-sarjassa sekä päästä sen avulla pelaamaan entistä suuremmassa roolissa titaanihyökkäyksessä.

Kalliolle muutto vajaan 120 tuhannen asukkaan Lahdesta puolta pienempään rannikkokaupunki Kotkaan ja tarkemmin ottaen sen helmeen Karhulaan on sujunut oikein mainiosti.

– Muutin Karhulan keskustaan yksin elokuussa asumaan ja ihan hyvinhän täällä on tähän mennessä tullut pärjättyä, sillä kaikki tarvittava on lähellä, toteaa polkupyörällä kätevästi paikasta toiseen liikkuva titaanihyökkääjä.

– Päivät kuluvat hyvin pitkälti Karhulan lukiossa opiskellessa sekä sitten jääkiekkoilun parissa Vaasan Koulunäkki Areenalla.

Jos on nuorukainen hienosti kotiutunut Etelä-Kymenlaakson sykkeeseen, niin samaa voi sanoa myös joukkueeseen sopeutumisesta.

– Ainahan kokeneemmat pelaajat keksivät meille nuorimmille kaikenlaisia lisätehtäviä, mutta se kuuluu asiaan ja ainakin itse koen sen välittämisenä, Kallio naurahtaa.

– Titaaneihin on muutenkin ollut todella helppoa tulla – joukkueen keskuudessa saa olla rehellisesti oma itsensä ja kaikki ovat ottaneet minut hyvin vastaan sekä uskallan jopa itsekin heittää tasaisesti jerryä pukuhuoneen puolella, enkä ole muiden jutellessa vain pelkkänä tuppisuuna.

Töitä paiskimalla takaisin pudotuspelijunan kyytiin

Ennen kuluvaa kautta kiekkourallaan vain junioripelejä pelanneelle Lauri Kalliolle olisi voinut olettaa miesten vastaavien tulevan jonkinlaisena šokkina, mutta kaikkea kanssa – nuori hyökkääjä on ollut ensimmäisestä päivästä lähtien kuin se kuuluisa kala vedessä monta vuotta vanhempien ja kokeneempien pelimiesten joukossa.

– Omasta mielestäni olen tähän mennessä pysynyt hyvin menossa mukana – olen pystynyt kamppailemaan ja hoitamaan oman leiviskäni kunnialla, eikä homma ole ollut vain pelkkää selviytymistä, ”Late” tokaisee.

Ensipurainsunsa edustustason peleistä saanut Kallio on tehnyt myös odotettuja havaintoja siitä, mitkä ovat selkeimmät erot, jotka miesten ja juniorien pelien välillä vallitsevat.

– Suurimmat eroavaisuudet miesten ja junioripelien välillä ovat selkeästi vauhdissa ja pelaajien voimatasoissa – etenkin Suomi-sarjassa pitää pystyä pysymään peli- ja luistelutempossa mukana sekä on oltava valmis vääntämään vaihdosta toiseen tilaa ja aikaa kaukalossa saadakseen.

– Tietenkin myös järki täytyy pitää kaikessa tekemisessä mukana, sillä pelkkä koohottaminen sinne ja tänne kiekon perässä ei riitä yhtikäs mihinkään.

Omalta kohdalta asioita katsoessaan titaanihyökkääjä löytää niin ikään ne pelilliset kehityskohteet, joita parantamalla tavoitteet muuttuvat tulevina vuosina konkretiaksi.

– Se on käynyt selväksi, että jos tahdon tulevaisuudessa olla oikeasti johtava pelaaja ja tuloksentekijä, on minun kyettävä selkeästi pitämään kiekkoa hallussani sekä pelaamaan sen kanssa, Kallio naulaa ykskantaan.

– Niin ikään sijoittumista, ennakointia ja pelin lukemista pitää saada paremmaksi, jottei tulisi hölmöiltyä itseään ulos tilanteista sekä tarjottua näin vastustajille liian helposti paikkaa iskeä.

Jokainen jääkiekkoilija elää luonnollisesti siitä, että pääsee mittauttamaan itseään niissä kevään kovimmissa koitoksissa eli pudotuspeleissä.

Titaanimiehistö asetti kuluvan kauden vähimmäistavoitteeksi paikan Suomi-sarjan pudotuspelijunan kyydissä ja tällä hetkellä kyseisen päämäärän täyttäminen vaatii vielä rutkasti lisää ponnisteluja, sillä punanuttujen meno ei ole viime aikoina ollut tuloksellisesti 10 parhaan joukkoon oikeuttavaa toimintaa.

– Eiväthän pelimme ole loka-marraskuussa sujuneet niin hyvin kuin olisimme varmasti kaikki halunneet, mutta olemme mielestäni menossa vahvasti parempaan suuntaan, Kallio mietiskelee.

– Meidän pitää vain paiskia entistä enemmän hommia niin yksilöinä kuin joukkueenakin ja tehdä niitä asioita, joita olemme harjoitelleet sekä keskenämme sopineet.

– Myös tunnepuoli ja halu voittaa pitää jokaisella olla kovalla tasolla, jotta pystymme kääntämään pelejä nimiimme sekä lunastamaan tavoitteenamme olevan paikan pudotuspeleihin, päättää nuori mies tarinointinsa itsevarma ilme kasvoillaan.
 

Liitteet