Punanuttujen pelit jatkuvat viimein!

7.2.2022

Pistäähän se kieltämättä hieman hymyilyttämään, kun 60 päivän tauko peleistä tulee vihdoin päätökseensä.
Pistäähän se kieltämättä hieman hymyilyttämään, kun 60 päivän tauko peleistä tulee vihdoin päätökseensä.

Etelä-Suomen AVI:n tekemän päätöksen myötä takaisin Vaasan Koulunäkki Areenalle harjoittelemaan pääsevä Titaanit päättää pari kuukautta kestäneen Suomi-sarjan ”joulutaukonsa” tulevana viikonloppuna.

Etelä-Suomen Aluehallintoviraston viime perjantaina (4.2.) tekemä päätös kumoaa Kymenlaakson sisäliikuntatilojen sulkumääräykset, jonka myötä edeltävän kerran kaksi ja puoli viikkoa takaperin Vaasan Koulunäkki Areenalla harjoitellut Titaanit pääsee palaamaan sorvin ääreen kotihallinsa uumeniin.

Tämä tietää jääharjoittelun jatkumisen ohella samalla sitä, että punanutut päättävät kuluvalla viikolla myös kaiken kaikkiaan 60 päivän mittaiseksi venyvän Suomi-sarjan ”joulutaukonsa”, iskemällä perjantai-iltana 11.2.2022 Vaasan Koulunäkki Areenalla kello 18:30 alkaen yhteen hollolalaisen HC Giantsin kanssa.

HC Giants-kotiottelun ohella Titaanit pelaa Suomi-sarjan runkosarjassa vielä kuusi muutakin kamppailua, joista kolme mitellään Kotkassa ja niin ikään kolme tien päällä Porvoossa sekä Jyväskylässä.

Lievennyksiä myös kokoontumisrajoituksiin

Etelä-Suomen AVI lievensi sulkupäätöksen lisäksi Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueen sisätiloissa järjestettävien kokoontumisten rajoituksia. Päätöksen mukaan 50-500 henkilön yleisötilaisuuksia voi jatkossa järjestää, mikäli osallistujilla on määritellyt istumapaikat ja osallistujamäärä on enintään puolet tilaisuuden enimmäisosallistujamäärästä kyseisessä tilassa.

Sen myötä punanuttujen kotiotteluihin pääsee jatkossa sisään 500 nopeinta Vaasan Koulunäkki Areenan lehtereille saapuvaa silmäparia, joita Titaanit suosittaa ottelutapahtumissaan vahvasti käyttämään kasvomaskia sekä huolehtimaan käsihygienista ja pitämään riittävät välit toisiin katsojiin.
 

TERVETULOA KANNUSTAMAAN TITAANIT KOTIVOITTOIHIN!