Kolsi palaa – Kaplas jatkaa

4.6.2022

Peliitoista takaisin punanuttuun palaavalle Vili Kolsille on tarjolla suuri rooli kotkalaisjoukkueen tuloksentekoyksiköissä.
Peliitoista takaisin punanuttuun palaavalle Vili Kolsille on tarjolla suuri rooli kotkalaisjoukkueen tuloksentekoyksiköissä.

Omatoimiselle harjoitusjaksolle kesäkuun alusta suunnannut Titaanit on leventänyt hyökkäyskalustoaan jo edeltävällä kaudella punanuttua harteillaan kantaneilla Vili Kolsilla ja Veeti Kaplaksella.

Tiiviisti kohti syyskuun puolenvälin jälkeen alkavaa Suomi-sarjan runkosarjaa valmistautuva ja omatoimiselle kesäharjoitusjaksolle tiistai-illan mäkitreenitsembaloiden jälkeen suunnannut Titaanit on solminut yksivuotiset pelaajasopimukset kotkalaisjoukkueen riveissä jo männäkaudella hyökänneiden Vili Kolsin sekä Veeti Kaplaksen kanssa.

Kouvolan KooKoon U20-miehistöstä vuosi takaperin punanuttuun saapuneille Kolsille sekä Kaplakselle tulokaskausi Suomi-sarjassa ei ollut kaikista helpoimpia, kiitos maailmaa edelleen kiusanneen koronapandemian ja sen mukanaan tuomien rajoitusten.

– Viime kausi oli nuorille herroille varmasti erittäin haastava ihan jo edustustasolla debytoimisen sekä varsinkin armeijan käynnin ja siellä vallalla olleiden koronakäytäntöjen vuoksi, joiden myötä niin säännöllinen harjoittelu kuin luonnollisesti pelaaminenkin kärsivät, toteaa Titaanien päävalmentaja Henri Holmström.

Tästä syystä hyökkääjäkaksikkoa näkyi harvakseltaan eritoten syksyn aikana Titaanien harjoitusvahvuudessa saati pelaavassa kokoonpanossa, jossa Kolsi sekä Kaplas kuitenkin lähestulkoon aina mukana ollessaan näyttivät olevansa valmiita pelaamaan tuloksekasta lätkää Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla.

– Vaikeuksista huolimatta molemmat osoittivat kuitenkin pystyvänsä pelaamaan tuottavaa jääkiekkoa Suomi-sarjassa, vaikka pelillisesti se ei aina niin kovin kummoista ollutkaan, Holmström kommentoi.

– Sen myötä uskonkin molempien vain parantavan tulevalla kaudella, sillä nyt he pääsevät heti alusta lähtien arkeen ja harjoitteluun kiinni, jotka ovat kaiken perustana kilpakiekkoa pelattaessa.

Tuloksentekoroolia tarjolla

Titaaneissa aikanaan jo juniori-ikäisenä jokusen vuoden hyökännyt AaKoo-kasvatti Vili Kolsi, 22, kirjautti edeltävällä kaudella tililleen lopulta yhdeksän Suomi-sarjan runkosarjaottelua ja niissä tehot 4+3, jotka kiinnittivät Mestiksessä pelanneen ja pelaajia keväälle etsineen Heinolan Peliittojen huomion.

Tästä syystä Kolsi päättikin kautensa lopulta peliittasotisovassa, johon hyökkääjä pukeutui Mestiksen runkosarjassa kaikkinensa 10 kertaa tehden myös yhden täysosuman. Kevään karsintakarkeloissa Kolsin tilastoihin merkittiin puolestaan kolme ottelua ja yksi syöttöpiste, heinolalaisten onnistuttua säilyttämään paikkansa Mestiksessä kaikin puolin kivuttomasti.

– Olihan se Kolsille ilman muuta hieno mahdollisuus pelata sarjaporrasta ylempänä ja uskon kaverin saaneen Mestiksestä arvokkaita kokemuksia sekä hyvää oppia häntä Peliittojen päävalmentajana ohjanneelta entiseltä NHL-hyökkääjältä Hannes Hyvöseltä, tuumaa titaanikollega Henri Holmström uusvanhan suojattinsa helmikuun siirtotakarajan jälkeisestä Heinolan pyörähdyksestä.

Vaikka Kolsilta jäikin näin ollen väliin Titaanien tapahtumarikas kevätsavotta Mestiksessä piipahtamisensa seurauksena, ollaan kotkalaisleirissä eittämättä tyytyväisiä siihen, että tuttu ja hyväksi havaittu hyökkääjä palaa takaisin punanuttuun.

– Vili tulee lähtökohtaisesti olemaan meidän kärkiketjujemme hyökkääjiä, jolta odotan nyt vuoden vanhempana ja kokeneempana niin pelillisesti kuin tuloksellisestikin selkeää parannusta ihan kelvollisesti sujuneen debyyttikauden jatkeeksi, ”Holle” naulaa.

Kolsin tavoin Kouvolasta Kotkaan ja Titaaneihin reilu vuosi takaperin jalkautunut Veeti Kaplas, 21, merkkautti taasen aikakirjoihin männäsesongin aikana yhteensä 15 Suomi-sarjan runkosarja- ja pudotuspelikamppailua, joissa miehen tehopistetilasto komistui kolmella täpällä (2+1).

Vähäisistä tehoista huolimatta Kaplas ehti kuitenkin näyttää merkkejä pelitaidoistaan ja kokonaisvaltaisesta pelaamisestaan, jotka tekivät vaikutuksen erityisesti titaanipiiskuri Holmströmiin.

– Kaplas on äärimmäisen pelifiksu pelaaja – hän kykenee tekemään illasta toiseen sekä kiekottomana että kiekollisena oikeita ratkaisuja niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaankin pelattaessa, kotkalaiskäskyttäjä myhäilee ja jatkaa samaan hengenvetoon:

– Veeti omaa Vilin tavoin suuren potentiaalin ja valmiudet napata itselleen tuloksentekoroolin tulevan kauden joukkueestamme.
 

TITAANIEN KAUSIKORTIT OVAT MYYNNISSÄ KAUDELLE 2022–2023!

OLE NOPEA JA VARAA OMASI!