”Jokainen jääkiekkojoukkue tarvitsee riveihinsä yhden luolamiehen”

8.6.2022

Titaanien kärkipuolustajien joukkoon viime kaudella noussut Kim Nordström toimii myös jatkossa yhtenä punanuttujen peräpään luudista.
Titaanien kärkipuolustajien joukkoon viime kaudella noussut Kim Nordström toimii myös jatkossa yhtenä punanuttujen peräpään luudista.

Tasaiseen tahtiin edessä siintävän Suomi-sarjakauden miehistöään kasaava Titaanit on sorvannut kaksi jatkosopimusta peräpään luutiensa kanssa.

Suomi-sarjan runkosarjaurakkansa Järvenpään Haukkojen isäntänä perjantaina 16. syyskuuta kotoisalla Vaasan Koulunäkki Areenallaan käyntiin polkaiseva Titaanit on kiinnittänyt riveihinsä yhden edelliskauden tukipilareistaan, puolustaja Kim Nordströmin kirjailtua puumerkkinsä yksivuotiseen jatkosopimukseen.

– Jokainen jääkiekkojoukkue tarvitsee riveihinsä yhden luolamiehen ja Nordström täyttää ne saappaat aika kivasti meidän jengissämme, toteaa Titaanien päävalmentaja Henri Holmström tyytyväisenä.

– ”Kimbe” osoitti jo viime kaudella olevansa erittäin kokonaisvaltainen pelaaja sekä iso johtaja niin jäällä kuin myös pukuhuoneen puolella – niin ja onhan hän muutenkin erittäin pidetty kaveri joukkueessa.

Reilu vuosi takaperin kotkalaisjoukkueeseen jalkatunut Nordström, 23, nousi pienen alkutotuttelun jälkeen punanuttujen ehdottomien kärkipuolustajien joukkoon, taituroimalla lopulta kaiken kaikkiaan 32 runkosarja- ja pudotuspelissä tilastoihinsa 19 (4+15) tehopistettä.

– Nordström pystyi viime kaudella ottamaan isoja pelillisiä steppejä sekä kasvamaan ennen kaikkea ihmisenä ja täten kantamaan harteillaan peräpään johtajan viittaa, eikä se vastuu tule kyllä jatkossa ainakaan pienenemään, Holmström kommentoi.

– ”Kimbellä” on selkeä tavoite päästä tulevaisuudessa pelaamaan Suomi-sarjaa kovemmalle tasolle ja me taas seurana pystymme tällä haavaa tarjoamaan hänelle sellaisen ympäristön sekä pelillisen kuorman, joiden avulla kyseinen päämäärä on mahdollista saavuttaa.

Suoritustasoa vakauttamaan

Puolustajakollegansa Kim Nordströmin tavoin niin ikään yksivuotisen pelaajasopimuksen allekirjoittanut Eelis Salovaara jatkaa pakitteluaan kasvattiseuransa sotisovassa.

– Salovaara suoritti viime kaudella hienon sisääntulon Titaanien edustusmiehistöön ja sen myötä hänelle onkin nyt jatkossa selkein juttu ottaa vakiorooli pelaavasta kokoonpanosta, naulaa Titaanien päävalmentaja Henri Holmström.

– Jotta se vakiorooli Eelikselle lohkeaa, on suoritustason vakauttaminen hänen kohdallaan se ykkösjuttu, jottei pelaamisen taso heittelisi enää niin paljon sekä otteluiden välillä että niiden sisällä.

Titaaneissa nähdään siis tulevalla kaudella pitkästä aikaa taas ehta veljesduo, sillä männäsesongin aikana yhteensä 21 Suomi-sarjan runkosarja- ja pudotuspelikamppailussa kaksi täysosumaa laukoneen puolustaja-Salovaaran hyökkääjäisoveli Eetu Salovaara teki jo aiemmin sopimuksen punanuttujen kanssa.

– Eeliksen pitää jatkossa ennen kaikkea sisäistää se, mikä merkitys pelihommissa on kokonaisuuden kannalta katsottuna laadukkaan harjoittelun ja vakaan arjen pyörittämisellä, sillä hänellä on kaikki eväät ottaa isojakin kehitysaskeleita sekä olla näin jatkossa entistä parempi pelimies, evästää ”Holle” 19-vuotiasta peräpään luutaansa.
 

TITAANIEN KAUSIKORTIT OVAT MYYNNISSÄ KAUDELLE 2022–2023!

OLE NOPEA JA VARAA OMASI!