Kokemusta ja näkemystä sekä pakistoon että valmennukseen

9.7.2022

Alkava kiekkokausi on Titaanien pakkikippari Petteri Paajaselle kaikkinensa jo viides punanuttujen sotisovassa.
Alkava kiekkokausi on Titaanien pakkikippari Petteri Paajaselle kaikkinensa jo viides punanuttujen sotisovassa.

Titaanit on solminut jatkosopimuksen viime kauden pakkikipparinsa Petteri Paajasen kanssa sekä kiinnittänyt valmennusryhmäänsä Karhu-Kissojen junioreissa koutsanneen entisen liigajyrän Pasi Salosen.

Elokuun 1. päivä jäälle muun punanuttumiehistön tavoin hyppäävälle ja nimensä yksivuotiseen jatkosopimukseen kirjailleelle Petteri Paajaselle edessä oleva kiekkokausi on jo kaikkinensa viides Titaanien riveissä.

SaPKossa koko junioriaikansa viettäneelle sekä sen jälkeen edustustasolla pelkästään titaanipaitaan pukeutuneelle Paajaselle, 25, on kotkalaisjoukkueen sotisovassa ehditty tähän mennessä merkitä tilastoihin yhteensä 105 Suomi-sarjan runkosarjakoitosta, joissa monipuolinen puolustaja on iskenyt 34 (10+24) tehopistettä.

– Paajanen on mielestäni oikein perikuva siitä, jollaiseksi juonnan aiemmin mainostamani meidän näköisen pelaajan, toteaa Titaanien päävalmentaja Henri Holmström.

– Hän tuo oikeanlaista ilkeyttä kaukaloon ja pystyy kovaan kamppailupelaamiseen eri puolilla kaukaloa sekä erityisesti laitojen lähellä ja maalien edustoilla – juuri niitä asioita, joita haluan nähdä joukkueeni pelaajilta.

Viime kaudella pelipaitansa rintamuksessa C-kirjainta kantaneen Paajasen jatkaminen on punanuttupiiskuri Holmströmin mukaan ensiarvoisen tärkeää ihan jo puolustajan niin pukuhuoneeseen kuin kaukaloonkin mukanaan tuoman kokemuksen vuoksi.

– Odotan Paajasen olevan viime kauden tapaan johtavia pelaajia joukkueessamme, ”Holle” täsmentää yksiselitteisesti näkökantaansa.

– ”Pete” on pelannut Suomi-sarjassa jo yli 100 peliä, joten ei hänenlaisensa kokeneen ja monipuolisen puolustajan lisääminen ryhmäämme missään nimessä huono juttu ole.

”Nyt saimme mukaan kyllä aikamoisen mestarin”

Jos saa Titaanit arvokasta lisäkokemusta ja näkemystä peräpäähänsä, niin samaa voidaan sanoa myös valmennuksen osalta.

Punanutut ovat nimittäin kiinnittäneet päävalmentaja Henri Holmströmin avuksi samaa virkaa jo aikanaan helsinkiläisseura Karhu-Kissoissa toimittaneen Pasi Salosen, joka ”Hollen” toissajouluisen Titaaneihin ponnistamisen jälkeen otti kollegansa paikan U16 Mestis-ryhmän vetäjänä.

– Nyt saimme mukaan kyllä aikamoisen mestarin, joka on kaikkinensa todella hyvä lisä orkesteriimme, Holmström myhäilee tyytyväisenä.

– Salonen tuo toimintaamme mukanaan lisäripauksen niin ammattimaisuutta kuin vaatimustasoakin sekä samaten hän pystyy antamaan yksittäisille pelaajille arvokkaita vinkkejä urheilijan elämän ja siihen liittyvän arjen hoitamiseen.

Yksivuotisen sopimuksen punanuttujen kanssa solmineella Salosella on aiempaa valmennuskokemusta vyöllään Karhu-Kissojen U15- ja U16-ikäryhmäjoukkueista kausien 2019–2022 ajalta.

Sen lisäksi 36-vuotiaalta paljasjalkaiselta stadilaiselta löytyy myös erittäin mittava pelaajaura, joka piti sisällään rapiat 300 liigaottelua HIFK:n, HPK:n, Ilveksen ja Ässien riveissä sekä ulkomaisista kiekkoskeneistä niin Kazakhstanin, Romanian kuin Ison-Britanniankin sarjat.

– ”Paso” on intohimoinen lätkäjätkä, jolla on aikamoinen kokemus pelaajauraltaan eritoten sellaisista paikoista ja ympyröistä, joita kukaan muun muassa tämän hetkisestä titaaniorganisaatiosta ei ole päässyt näkemään saati kokemaan, Holmström kommentoi.

– Olen aivan varma siitä, että hän on valmis ottamaan seuraavan askeleen valmennusurallaan siirtymällä juniorien parista edustustasolle ja uskonkin kaverin vahvuuksien pääsevän vielä paremmin esiin aikuiskiekkoilijoita koutsatessa.

Salosen Titaaneihin saapumisen myötä kotkalaisjoukkueen valmennusryhmään on haussa enää maalivahtivalmentaja, johon on muutamia eri vaihtoehtoja jo ehditty katsastella.

– Meillä on keskusteluissa ollut jo muutamia eri vaihtoehtoja kyseiseen toimeen, mutta mitään kiirettä emme aio asioiden suhteen tässäkään kohtaa pitää, ”Holle” tuumaa.

– Pyrimme löytämään maalivahtivalmentajaksemme mielestämme sopivimman mahdollisen kaverin.
 

TITAANIEN KAUSIKORTIT OVAT MYYNNISSÄ KAUDELLE 2022–2023!

OLE NOPEA JA VARAA OMASI!