Mikään ei ole ohi, ennen kuin paksu leidi laulaa

22.1.2023

Vaasan Koulunäkki Areenan sunnuntainen kiekkonäytös päättyi lopulta maalihanansa auki saaneiden punanuttujen iloisiin voitonjuhliin.
Vaasan Koulunäkki Areenan sunnuntainen kiekkonäytös päättyi lopulta maalihanansa auki saaneiden punanuttujen iloisiin voitonjuhliin.

Kuluvan vuoden peleissään todellisessa murheen alhossa vaeltanut Titaanit oli sunnuntaisessa Suomi-sarjan runkosarjan kotikamppailussaan päättänyt, että mikään ei todellakaan ole ohi, ennen kuin paksu leidi laulaa, sillä verran kovalla vimmalla punanutut Vaasan Koulunäkki Areenalle vieraaksi saapunutta S-Kiekkoa vastaan kaukalossa teutaroivat ja ottivat nimiinsä lopulta ansaitun sekä erittäin makeahkolta maistuneen 4-3 (0-0, 2-2, 2-1) –voiton.

Titaanit – S-Kiekko 4-3 (0-0, 2-2, 2-1)

29:58 0-1 Arttu Niemi (Niklas Peltola, Arttu Rantala) YV
30:25 1-1 Henri Rahkonen (Erkka Huttunen, Jesse Espo)
34:14 1-2 Eemeli Alanen (Valtteri Vana, Nikolas Siitari)
35:32 2-2 Vili Kolsi (Viktor Heinonen, Eetu Laurinantti)
46:44 3-2 Henri Rahkonen (Jesse Espo, Erkka Huttunen) YV
56:50 4-2 Vili Kolsi VoM

59:02 4-3 Eemeli Alanen (Eppu Oksanen, Valtteri Vana) IM

Maalivahdit:

Titaanit – Niko Tammi 5+13+9= 27 torjuntaa
S-Kiekko – Topi Salokannas 17+14+9= 40 torjuntaa (poissa 58:12-59:02 & 59:10-60:00)

Jäähyt:

Titaanit 2 x 2min= 4min
S-Kiekko 5 x 2min= 10min

Edeltävänä iltana Nokialla neljännen perättäisen tappionsa kuluvan vuoden puolella Suomi-sarjan runkosarjassa kärsineen ja varsin vajavaisella pelaajakatraalla liikkeellä olleen Titaanien ennusmerkit sunnuntaiseen kotitaistoonsa S-Kiekon isäntänä eivät mitkään kovin kaksiset olleet.

Tosin, Kotkaan vieraaksi saapuneet seinäjokisetkin olivat vahvan marraskuun lopun – tammikuun alun jaksonsa jälkeen ajautuneet kolmen pelin mittaiseen tappioputkeen, joten joku olisi voinut kuvailla Vaasan Koulunäkki Areenalla edessä olevaa kamppailua kahden epävireisen joukkueen kaksintaisteluksi.

Sellainen siitä lopulta myös kehkeytyikin, sillä kummankin osapuolen otteista oli havaittavissa, että nyt pelataan isoista pisteistä, joita ei soisi vastustajalle oikein millään hinnalla luovutettavan.

Myös se näkyi varmasti unisimmankin lehtereille peliä seuraamaan vääntäytyneen silmään, että Titaanit oli ottelussa oikeastaan sen alusta lähtien selkeästi hallitsevampi osapuoli, joka varsinkin ottelun ensimmäisessä erässä ahdisteli tasaisen tappavaan tahtiin S-Kiekon maalia varjellutta Topi Salokannasta.

Punanutut eivät kuitenkaan kyenneet oikein millään ilveellä yllättämään seinäjokisvahtia, eli sama tuttu saaga sai jatkoa, mitä kotkalaisten aiemmissakin otteluissa – vastustajan maali oli välillä lähes kuin noiduttu hylkimään sitä kohti lennelleet vulkaaniset kuminpalaset joko Salokankaan suojiin, yli tai ohi.

Titaanikannattajien ja joukkueen valmennusryhmän onneksi jalkeille saatu reilu kolmikenttäinen kotijoukkue oli kuitenkin päättänyt, että nyt jos koskaan tuumaakaan ei anneta tappelematta sekä tehdään aivan kaikki, jotta maaliton putki sekä samalla tappioputkikin menevät Kotkan sunnuntai-illassa poikki.

Se myös kannatti, sillä päätössummerin törähtäessä paikallista aikaa siinä noin kello 19 reikäleipä, seisoivat Vaasan Koulunäkki Areenan valotaululla punanuttujen 4-3-voittolukemat kaukalossa ilakoineiden titaanipelaajien suureksi helpotukseksi.

– Iso hatunnosto koko jalkeille saadulle ryhmällemme – erittäin jämäkkää tekemistä täydet 60 minuuttia, totesi Titaanien päävalmentaja Henri Holmström tyytyväisenä.

– Voin käsi sydämellä sanoa, että me olimme tänään parempi osapuoli kaukalossa, etenkin kun puhutaan pelillisistä asioista.

Ihan jo tilastoja katsomalla voi nähdä, että Titaanit oli aktiivisempi osallinen illan kamppailussa, sillä kotkalaisten nimiin kirjattiin lopulta kutakuinkin kaikki pelin ratkaisuun selkeimmin vaikuttaneet statistiikat.

Saman huomion oli tehnyt niin ikään vaihtopenkillä omiensa pelaamista johtanut titaaniluotsi Holmström.

– Pelasimme varsin viisaasti kiekolla ja loimme varmasti tuplamäärän tekopaikkoja S-Kiekkoon nähden, ”Holle” laskeskeli.

– Niin ja olihan sekin kieltämättä mukavaa, että meillä vihdoinkin alkoi taas upota kiekko paikoista sisään.

Titaaneille voitto S-Kiekosta ja siitä sarjataulukkoon saadut kolme sarjapistettä olivat kullanarvoisen tärkeitä, sillä niillä punanutut saivat pönkitettyä ennen kaikkea kolhuja viime aikoina kokenutta itseluottamustaan sekä kavennettua eron karsintaviivan päällä olevaan Muik Hockeyhin enää kuuden täpän suuruiseksi.

Mikään ei ole siis edelleenkään ohi, ennen kuin paksu leidi laulaa, sillä pelaamatta on vieläkin 10 runkosarjakahinaa, joista on mahdollista poimia omaan pussukkaansa peräti 30 pistettä ja selvitä näin ollen jopa pudotuspelijunankin kyytiin suorasta sarjassa säilymisestä puhumattakaaan.

– Emme todellakaan ole lyömässä läskiksi tätä touhua, vaikka viime viikot ovatkin olleet meille varsin vaikeita, eikä maaliverkko ole vastustajan päädyssä juurikaan heilunut, Holmström paalutti.

– Joskus koettelemukset kestävät vain vähän pidempään kuin haluaisi ja niinhän sitä sanotaan, että tyyni meri ei ole ikinä tehnyt yhtään hyvää seiloria eli takaiskut kyllä ihan aina opettavat ja vievät prosessia loppuviimeksi kuitenkin eteenpäin.

196 minuuttia ja 38 sekuntia

Pyryltä saamastaan selkäsaunasta selkeästi sisuuntunut Titaanit onnistui pistämään heti ottelun ensimmäisestä vaihdosta selkeästi selkeästi isäntiään jäljessä olleen S-Kiekon selkä seinää vasten.

Koko joukkueensa voimin töitä paiskineet punanutut väänsivät väen väkisin pelin painopisteen vaihdoista toiseen seinäjokisten kenttäpäätyyn, jonka myötä kotkalaisrysällä seisseelle Niko Tammelle ei etenkään avauserässä liiemmin hommia piisannut.

Tammen kollegan Topi Salokankaan kohdalla asia oli täysin eri, sillä välillä varsin epätavallisellakin tyylillä kiekkojen eteen itsensä venyttänyt kumiukko sai syötäväkseen limpun jos toisenkin, tehden kuitenkin kerran kerrasta tyhjiksi Titaanien maalintekoaikeet.

Vaasan Koulunäkki Areenalle ahtautuneista 273 katsojasta varmasti jokunen ehti jo mietiskellä pelikellon raksuttaessa vinhasti etiäppäin, että eihän tästä tule taas yhtikäs mitään, kun edes puolityhjänä ammottaneeseen maaliin ei titaanipelaaja onnistu kiekkoa ujuttamaan.

Titaanien tuskailtua hallinnastaan huolimatta maalintekonsa kanssa, kävikin hyvin odotetusti niin, että S-Kiekko sai kunnian iskeä kamppailun kuparisen rikki hetkeä ennen sen puolivälin krouvia saamallaan miesylivoimalla.

Siinä missä punanuttujen ratkaisut olivat aiemmin kestäneet hieman liiaksi tai jääneet jopa kokonaan piippuun, kykenivät seinäjokiset luomaan varsin suoraviivaisella pelaamisellaan lopulta viivaan vetopaikan Arttu Niemelle, jonka painava rannelaukaus lähetti pelivälineen vahvassa maskissa maalinsa suulla olleen titaanivahti Tammen ohi aivan kotkalaisveräjän vasempaan yläkulmaan.

Takaiskusta lisää raivoa tekemiseensä saaneen Titaanien hetki koitti kuitenkin vain vajaat puoli minuuttia myöhemmin, kun puolustaja Erkka Huttunen sai vahvalla nousullaan pedattua sellaisen tekopaikan Henri Rahkoselle, ettei tämä voinut enää erehtyä.

S-Kiekon maaliverkko pölisikin Rahkosen suoraan poikittaissyötöstä sisään laukoman kiekon mukana todella iloisesti, eikä itsensä äärimmilleen poikittaisliikkeessä venyttänyt Salokannaskaan voinut muuta kuin todeta 1-1-tasoituksen syntyneen.

Titaanileirissä tunnelman kattoon nostivat peräti 196 minuutin ja 38 sekunnin mittaiseksi venyneen maalittoman ajanjakson poikki pätkähtämisen ohella myös Rahkosen punanuttu-uran ”esikoisen” syntyminen, joka näkikin päivänvalonsa totisesti kreivin aikaan.

– Eihän se alku taas lupaavalta näyttänyt, muttemme kuitenkaan luovuttaneet, vaan jaksoimme tehdä hommia ja saimme lopulta ansaitun palkintomme maalien muodossa, kommentoi Titaanien päävalmentaja Henri Holmström.

– Kyllä se tässäkin lajissa vain niin on, ettei kuiva kausi kestä ikuisuuksia ja sitten kun se loppuu, voi ketsuppipullo aueta oikein rytinällä.

Maalihanojen auettua kummassakin päässä kaukaloa, tuli peliin entistä enemmän lisää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, joista oman saumansa onnistui jälleen ensimmäisenä hyödyntämään S-Kiekko, onnistuneen kulmapelaamisen ja sitä seuranneen Eemeli Alasen muulinpotkun seurauksena.

Seinäjokisten peräpään herra kun pääsi tinttamaan suoraan vastakiekkoon sydämensä kyllyydestä kutakuinkin parhaalta maalintekosektorilta, eikä jättänyt näin titaaniveskari Tammelle mitään mahdollisuuksia torjuntaan jälleen aivan vasempaan yläkulmaan suuntautuneella laukauksellaan.

Titaanien onnistui kuitenkin jälleen kuitata vain reilua minuuttia myöhemmin puntit uudelleen tasoihin, kiitos Eetu Laurinantin ja Viktor Heinosen komean alustuksen, jonka jälkeen Vili Kolsilla oli suoranaisesti helppo työ napauttaa luukulta munkki pussiin ja heittää niskassaan ollut eläintarha hevon tuuttiin.

Kolsin tekaiseman 2-2-tasoitusosuman myötä ratkaisua lähdettiin näin ollen hakemaan kolmannesta erästä, joka oli lopulta myös selkeästi tasaisin kaksikymppinen koko sunnuntai-illan aikana.

Nyt vain Titaanit oli kaukalossa kirmanneista joukkueista sekä tarkempi omissa maalipaikoissaan, sillä kotkalaisten onnistui siirtyä ottelussa ensimmäisen kerran johtoasemaan digitaalien pysähtyessä ajassa 46:44 Rahkosen p-pisteen kaarelta tinttaaman ylivoimamaalin myötä.

Seinäjokiset perävalojaan ihastelemaan jättäneen Titaanien pelaaminen tiivistyi selkeästi entisestään aiemmasta, joka vaikeutti vielä hieman lisää silminnähden väsyneen vierailijan kamppailua sekä tasoitusosuman hakemista.

Punanuttujen pyrkiessä sulkemaan kaukalon keskustan sekä lyötyä ”piikkilanka-aidan” oman siniviivansa päälle, sattui S-Kiekolle harmittava syöttöharha, jonka seurauksena läpiajoon kirmannut Kolsi onnistui ujuttamaan kumimuikun siihen mennessä elävältä muurilta vaikuttaneen Salokankaan längeistä sisään nuottaan, villiten sekä titaanikannattajat että vaihtopenkin kunnon hulabalooseen.

– Salokannas oli maalillaan todella hyvä kaksi ensimmäistä erää, mutta en sitten tiedä kasvoiko kuorma hänellä hieman liian suureksi loppua kohti mentäessä, mietiskeli Holmström omiensa täystyöllistämänä läpi pelin olleen seinäjokishäkkärin kolmannen erän suorittamista.

S-Kiekko ei kahdenkaan maalin takaa-ajoasemassa halunnut päästää kotijoukkuetta vielä ennen aikaisesti maistelemaan voiton karamelliä, sillä seinäjokiset kehittivät vielä aivan pelin loppuun kunnon jännitysnäytelmän päävalmentajansa Kari Salosen pitämällä aikalisällä jakamien vinkkien ansiosta.

Kuudella kenttäpelaajalla jauhanut vierailija sai jälleen pedattua vetopaikan suoraan syötöstä viivassa tanssahteneelle Alaselle, jonka kova kuti otti juuri sopivanlaisen kimmokkeen eteen heittäytyneestä titaanipelaajasta, että se muutti ratkaisevasti suuntaa ja yllätti omiaan läpi taiston pystyssä pitäneen Tammen aivan täysin.

Alasen piiskansivalluksen jälkeen pelikelloon jäi aikaa vielä 58 sekuntia, mutta ne Titaanien onnistui puolustaa pois päiväjärjestyksestä varsin kivuttomasti, joka tiesi sitä, että punanutut onnistuivat poimimaan tililleen kuluvan kiekkovuoden ensimmäisen voittonsa sekä samalla katkaisemaan orastaneen tappioputkensa.

– Kyllä ne voitot vaan helpottavat itse kunkin oloa, sillä tämä on kuitenkin tulosurheilua, tokaisi kotkalaiskäskijä Holmström huojentuneena.

Voitto seinäjokisista nosti Titaanit sarjataulukossa viimeistä edelliseksi eli 11. sijalle, jonka myötä ero edelle olevaan Muik Hockeyhin kaventui enää vain kuuden pisteen mittaiseksi.

– Saimme tästä arvokkaan sekä henkisesti tärkeän päänahan tilillemme, mutta siitä huolimatta taistelu jatkuu ja ensi viikonloppuna on taas kaksi todella isoa matsia edessä, ”Holle” evästi omiaan voitonjuhlien keskellä.

Titaanit tosiaankin suunnistaa tulevana viikonloppuna jälleen tien päälle, sillä edessä on vierailu Etelä-Pohjanmaalla S-Kiekon sekä Lapuan Virkiä Hockeyn kotihalleissa.

Pyry- ja S-Kiekko-koitoksissa vain reilulla kolmella kentällisellä esiintyneen kotkalaisjoukkueen kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, jotta matkaan saataisiin taas täysi ryhmä, sillä luvassa on kaksi kivikovaa kamppailua, joissa varmasti kysytään ihan jokaisen titaanipelaajan voimavaroja, jotta mukaan lähtisi muutakin kuin pelkkää kokemusta.

Kotkalaiskäskijä Holmströmin mukaan vielä sunnuntai-iltana oli täysin hämäränpeitossa, saako Titaanit nyt poissaolleista pelimiehistä ensimmäistäkään lähtemään mukaan reissuun.

– En uskalla lähteä ennustamaan mitään – katsotaan lauantaiaamuna minkälainen ryhmittymä hyppää Seinäjoelle suuntaavaan linja-autoon, sillä monenlaista muuttujaa voi vielä sitä ennen tulla taas eteen, Holmström hymähti puoliksi naurahtaen.

– Rukoillaan nyt kuitenkin joka tapauksessa kaikilta mahdollisilta kiekkojumalilta ja muilta taruolennoilta apuja, jotta saisimme reissuun täyden 21 pelaajan rosterin jalkeille, sillä kyllähän se helpottaisi tavoitteenamme olevien kuuden sarjapisteen mukaan haalimista.

Ottelun kuvakavalkadi on katsottavissa Michael Schalesin kuvat-sivustolta.

Titaanien taistelu Suomi-sarjan runkosarjassa jatkuu vajaan viikon päästä lauantaina (28.11.), kun punanutut matkustavat puolestaan Seinäjolle, jossa Energia Arenalla majaansa pitävä S-Kiekko isännöi kello 17:00 alkavaa koitosta.

Mikäli et lähde kannustamaan Titaaneita vierasvoittoon, voit seurata ottelun tapahtumia joko Leijonat.tv-palvelun tai Suomen Jääkiekkoliiton tulospalvelusivuston kautta.