Nitroja, pyydän!

18.2.2023

Lauantaina Kotkassa mitelty todellinen ”nitro”-kamppailu päättyi monien värikkäiden vaiheiden jälkeen lopulta onnellisesti Titaanien kotivoittojuhliin.
Lauantaina Kotkassa mitelty todellinen ”nitro”-kamppailu päättyi monien värikkäiden vaiheiden jälkeen lopulta onnellisesti Titaanien kotivoittojuhliin.

Lähestulkoon elämästä ja kuolemasta eli karsintapeikon syleilyyn joutumisesta keskenään Vaasan Koulunäkki Areenalla vääntäneet Titaanit sekä Muik Hockey järjestivät sellaisen tivoliottelun, ettei sitä olisi mielikuvituksekkain näytelmän käsikirjoittajakaan kyennyt laatimaan. Kolmesti lauantai-iltaisen näytöksen aikana tappioasemassa olleet punanutut onnistuivat kuitenkin jälleen kerran osoittamaan tillilihamaista sitkeyttään ja myös kääntämään lopulta kamppailun nimiinsä kolmannen erän lopussa syntyneen 5-4 (0-0, 2-2, 3-2) –voittomaalin seurauksena.

Titaanit – Muik Hockey 5-4 (0-0, 2-2, 3-2)

21:33 0-1 Linus Vesterlund (Oliver Dahlin)
25:44 1-1 Jesse Espo (Simo Kauppinen)
34:48 1-2 Alexander Nordström (Niclas Rosenberg, Eddie Björkskog)
36:19 2-2 Henri Saavalainen (Leevi Laine)
43:30 2-3 Alexander Nordström (Niclas Rosenberg)
46:16 3-3 Eetu Laurinantti (Kim Nordström, Henri Rahkonen)
54:29 4-3 Simo Kauppinen (Jesse Espo)

54:43 4-4 Carl-Axel Braskén (Tobias Åkerman, Jonatan Pajala)
57:14 5-4 Simo Kauppinen (Erkka Huttunen, Petteri Paajanen) SR VoM

Maalivahdit:

Titaanit – Niko Tammi 10+3+6= 19 torjuntaa
Muik Hockey – Julius Kukkola 16+16+8= 40 torjuntaa (poissa 58:07-60:00)

Jäähyt:

Titaanit 1 x 2min= 2min
Muik Hockey 1 x 2min + 1 x 10min= 12min

Olipahan tivoli... jos joku lauantai-iltana Vaasan Koulunäkki Areenalla olleista reilusta 280 katsojasta kehtaa pokkana väittää, ettei pulssi missään kohtaa kamppailua heitellyt sinne ja tänne, puhuu hän aivan täyttä potaskaa.

Viimeisestä suoran säilyjän paikasta taistelleet Titaanit ja Kotkaan vieraaksi saapunut Muik Hockey järjestivät nimittäin sellaisen kuusikymmenminuuttisen kiekkoshow’n, ettei paremmasta väliä.

Ottelun tärkeys näkyi ajoittain varsin karulla molempien joukkueiden otteissa, sillä sen verran paljon lähes alokasmaisia virheitä mahtui kumpaisenkin osapuolen repertuaariin.

Punanuttujen päävalmentajan Henri Holmströmin onneksi hänen ohjastamansa miehistö teki niitä hasseja lopulta muutaman uusikaarlepyyläisvierastaan vähemmän ja onnistui sen myötä nousemaan vajaat kolme minuuttia ennen päätössummerin soimista Simo Kauppisen osumalla todella arvokkaaseen 5-4-kotivoittoon.

– Joukkue pysyi yllättävänkin rauhallisena läpi pelin, vaikka sen aikana tapahtui kaukalon puolella vähän kaikenlaista, antoi Holmström vuolaat kehut pelaajistolleen.

– Pelaajat keskittyivät kokoajan vain seuraavaan vaihtoon ja siitä on nostettava heille isosti hattua.

Vaikka punanutut syyllistyivätkin välillä aikamoisiin tohelointeihin ja antoivat varsin vajaalla miehityksellä matkassa olleelle Muik Hockeylle lähestulkoon avaimet käteen pelin nimiinsä viemiseen, ei kotkalaisilta loppunut taaskaan missään vaiheessa usko omiin mahdollisuuksiinsa saati siihen, että homma on kaikesta huolimatta hoidettavissa vielä parhain päin.

Holmströmin mukaan titaanipelaajien erittäin suuren halun voittaa, pystyi aistimaan vaihtoaitiosta käsin peliä ohjatessa.

– Se [l. halu voittaa] kertoo siitä, että pelaajat puhaltavat yhteen hiileen sekä pelaavat toisilleen, ”Holle” selvensi näkökantaansa.

– Jos joku mokaa, niin toinen nousee esiin ja kuittaa sen virheen omalla suorituksellaan tehdyn maalin muodossa – se on aika iso juttu tässä lajissa, joka on ensisijaisesti aina joukkuepeli.

Kuten jo aiemmin on todettu, mikään muu kuin voitto Muik Hockeysta olisi ollut Titaaneille aikamoinen katastrofi taistelusta viimeisestä suorasta Suomi-sarjassa säilyjän paikasta.

Punanutut ottivatkin nyt pienimuotoisen edun haltuunsa, noustuaan sarjataulukossa kolme pistettä pelin vähemmän pelanneiden uusikaarlepyyläisten edelle.

Mikään ei ole kuitenkaan vielä varmaa loppusijoitusten suhteen, sillä Muik Hockeylle riittää edelleen yksi suora voitto kotkalaisten masentamiseen ja putoamiskarsintoihin suistamiseen, mikäli Titaanit ei kykene enää pistepussiaan jäljellä olevissa koitoksissaan kasvattamaan.

Vaikka taistelu karsintapeikon syleilystä karkuun pääsemisestä jatkuneekin siis edelleen varsin hurjana, kotkalaiskäskyttäjä Holmström halua mennä edes ajatuksen tasolla yhtään asioiden edelle.

– Mennään edelleen peli kerrallaan eteenpäin, aivan kuten olemme jo pidempäänkin toimineet, titaaniluotsi toteaa.

– Turha mennä asioiden edelle – kyllä se meidän sijoituksemme runkosarjassa sitten selviää, kun on 34 ottelua kaikilla pelattuna.

”Pelin taso ja tempo määräytyvät hyvin pitkälti aina vastustajan mukaan”

Lauantaisen taiston avauserä tarjosi jo varsin hyvän feedbackin siitä, mitä tuleman pitää kahdessa jälkimmäisessä. Tasan kolmen kentällisen voimin matkassa ollut Muik Hockey oli selkeästi lähtenyt hidastamaan pelitempoa sekä puolustamaan ja kyttäämään vastaiskun paikkoja.

Titaanien tyytyessä uusikaarlepyyläisten sen suuremmin vastaanpanematta uusikaarlepyyläisten tarjoamaan pelin vaateeseen, mentiin kaukalossa jopa yllättävänkin sopuisissa sekä tunnustelevissa merkeissä ensimmäisen kaksikymppisen aikana tasatahtiin päädystä toiseen.

– Pelin taso ja tempo määräytyvät hyvin pitkälti aina vastustajan mukaan, kommentoi Titaanien päävalmentaja Henri Holmström.

– Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin eipä Muik Hockey hirveämmin yrittänyt edes pelata, vaan he tyytyivät lähinnä heittelemään roikkukiekkoja keskialueelle ja kyttämään läpiajojen mahdollisuuksia.

Olikin varsin osuvaa, että kamppailun avausosuma syntyi juurikin mano-e-mano –tilanteesta, kun vieraiden Linus Vesterlund pääsi karkaamaan kotkalaisten pienimuotoisen sekaannuksen seurauksena yksin läpi ja päättämään pistonsa tarkkaan rannekutiin, joka lennätti pelivälineen ohi voimattoman titaanivahti Niko Tammen.

Kirvelevästä takaiskusta selkeästi lisää virtaa ja raivoa omiin otteisiinsa saanut Titaanit väänsi pelin muutamaa minuuttia myöhemmin 1-1-tasalukemiin, kiitos vieraiden Oliwer Stenssonin avustuksen, sillä Jesse Espon vähän siniviivan jälkeen laukoma kiekko otti juuri sopivanlaisen kimmokkeen uusikaarlepyyläishyökkääjän mailasta, että se yllätti aivan täysin Muik Hockeyn maalia vartioineen Julius Kukkolan.

Samaisen Stenssonin synkkä iltapuhde sai jatkoa pelin puolenvälin krouvin jälkeen, miehen rusikoitua vihellyksen jälkeen polvillaan jäässä ollutta Espoa poikittaisella mailalla niskaan 2+10 minuutin rangaistuksen muodossa.

Titaanit oli jo ennen illan ensimmäistä pakkopelimahdollisuuttaan lähennellyt toistuvasti Kukkolan vartioimaa vierasmaalia johto-osuman kiilto silmissään, mutta niin vain uusikaarlepyyläishäkkäri onnistui kerta toisensa jälkeen tekemään tyhjiksi punanuttujen aikeet toinen toistaan komeampien torjuntojen ansiosta.

– Toisessa erässä meillä oli paikka tappaa tämä peli, sillä loimme jumalattoman määrän tekopaikkoja, Holmström tokaisi.

Kotkalaisten hakattua tarpeeksi monta kertaa päätään epätarkkaan viimeistelyynsä sekä Kukkolan suojiin, oli suoranaisesti jopa odotettua, että Muik Hockey kävi kuittaamassa toisessa päädyssä punavalon palamaan pitkään aikaan ensimmäisestä kunnollisesta hyökkäyksestään.

Alexander Nordströmin läheltä ylös napauttamaa 1-2-maalia toki edelsi aivan täysi sekaannus titaanipuolustuksessa, jonka ansiosta Nordström pääsi Niclas Rosenbergin oivallisen pikkusiirron jälkeen suoranaisesti kävelemään täysosuman tekoon.

Kotiyleisö -ja joukkue sai kuitenkin jälleen lyhyen ajan päästä aihetta juhlaan, Leevi Laineen hyökkäyssiniviivan päällä suorittaman uhkarohkean heittäytymisen sekä siitä seuranneen katkon myötä.

Laine kun onnistui pelaamaan kiekon pois hyökkäykseen lähdössä olleen vastustajan mailanlaivasta ja sohimaan sen Henri Saavalaisen, joka puolestaan spurttasi vauhdilla ohi edessä stepanneen uusikaarlepyyläispuolustajan harhauttaen lopulta myös Muik Hockey-vahti Julius Kukkolan jäihin sekä nostaen kumimuikun klassisesti ylähyllylle.

Samainen tasatahtiin marssiminen jatkui myös koko kahinan ratkaisseessa kolmannessa erässä, jossa vieraat ottivat jo kolmannen kerran johdon haltuunsa taas kerran punanuttujen aivan kardinaalisesta virheestä.

Titaanit nimittäin menetti kiekon omalla alueella, kun peliä avaamaan lähtenyt puolustaja suti lumet kiekon päältä ja käytännössä luovutti limpun karvaamaan tulleelle Rosenbergille, jolla oli todella helppo työ vapauttaa jälleen oikeaan aikaan oikeassa paikassa ollut Nordström pahan tekoon.

Kovin pitkään Muik Hockey ei taaskaan päässyt johtoasemastaan nauttimaan, sillä Titaanit punnersi kolmannen kerran väkisin rinnalle, kun pitkän painostuksen jälkeen Eetu Laurinantti sai kunnian ohjata kiekon ilmasta vastapuolen rysään ja villitä näin titaanikannattajat taas täyteen huutoon.

Ajassa 46:16 syntyneen 3-3-nyytin jälkeen kamppailussa koitti yllättävänkin pitkä suvantovaihe, sillä kumpikin osapuoli tajusi selkeästi sen, että seuraavan maalin tekijä alkaa olla jo lähellä ottelun voittoa, eikä sitä etua haluttu näin millään vihulaiselle suoda.

Lopulta kyseinen kihaus tulikin vähän kuin salama kirkkaalta taivaalta aivan yhtäkkiä yllättäin punanuttujen voittaman hyökkäyspään p-pistealoituksen jälkeen.

Jesse Espo onnistui siirtämään pelivälineen persus laidassa kiinni olleelle Simo Kauppiselle, joka laukoi todella pienellä liikkeellä yllättävästi kovan maskin takaa, eikä uusikaarlepyyläiskassari Kukkola voinut muuta kuin levitellä epäuskoisena käsiään.

Titaanien päästyä vihdoin ensimmäisen kerran pelin aikana johtoon, odottivat varmasti aivan kaikki, että kotkalaiset jäädyttävät tilanteen ja puolustavat väsyneen vierailijan pois maalipaikoilta.

Noh... se varmasti oli suunnitelmana, mutta toisin kuitenkin kävi, sillä Muik Hockey viritteli suoraan voittamansa keskialoituksen jälkeen kahdella nopealla syötöllä läpiajon paikan Carl-Axel Braskénille, jonka tarkkaakin tarkempi rannekuti ohitti varsin epäkiitollisessa roolissa vähäisen työmääärän vuoksi läpi kamppailun olleen titaanivahti Niko Tammen.

Ottelun draamankaari ei kuitenkaan vielä ollut saavuttanut täydellisyyttään ja hyvä niin, sillä ratkaisumaaliin johtanutta tilannetta alettiin viritellä pelikellon raksuttaessa taiston 58. minuutille.

Ahnaasti vieraitaan painostanut Titaanit kykeni aiheuttamaan Muik Hockeylle, niin vaikeasti puolustettavan tilanteen, ettei Oliwer Stensson voinut taaskaan muuta kuin rikkoa ja seurata sen jälkeen katseellaan, miten kotkalaispakkipari Petteri Paajanen Erkka Huttunen petasi syötöillään tekopaikan vaihtoaitiosta siirretyn rangaistuksen myötä kuudenneksi kenttäpelaajaksi sännänneelle Kauppiselle.

Kovalla vauhdilla kiekkoon käsiksi päässyt Kauppinen viritti välittömästi liikkuvat taakse ja kiskaisi tiukalla rannekudilla kutakuinkin parhaasta mahdollisesta maalintekosektorista vulkaanisen kuminpalasen lentoon, joka päättyi maaliverkon kiristymiseen Julius Kukkolan selän takana sekä aivan valtaisaan hulabalooseen Vaasan Koulunäkki Areenan katsomoissa ja punanuttujen vaihtopenkillä.

Kauppisen nasauttaman 5-4-maalin jälkeen Muik Hockeylle jäi aikaa oman ”vastauksensa” antamiseen kaikkinensa 134 sekuntia, mutta edes pääpiiskuri Jukka Kotasen aikalisä ja maalivahti Kukkolan pois ottaminen veräjänsä suulta eivät enää auttaneet, sillä Titaanit sulki kylmästi uusikaarlepyyläiset voittotaistelun ulkopuolelle tiukan ja uhrautuvan viisikkopuolustamisensa siivittämänä.

Näin ollen summerin soidessa kolmannen erän päättymisen merkiksi voitiin todeta, että Vaasan Koulunäkki Areenan lauantai-iltainen jännitysnäytelmä oli saanut titaanilasien läpi katsottuna onnellisen lopun, punanuttujen pahimmasta kilpakumppanistaan ottaman 5-4-kotivoiton myötä.

Arvokkaista kolmesta sarjapisteestä luonnollisesti tyytyväisenä ollut kotkalaiskäskijä Henri Holmström joutui hetken aikaa puhaltelemaan tasatakseen pulssinsa, sillä sen verran paljon lopun tapahtumat olivat myös miestä jännittäneet.

– Sanoin tuossa kollegalleni [Pasi] Saloselle päätössummerin soidessa, jotta jos minulla olisi ollut nitropurkki taskussa, niin viimeisten 10 minuutin aikana tabletteja olisi mennyt kahdesta kolmeen kurkusta alas, ”Holle” veitseli helpottuneena.

Muik Hockeysta nappaamansa voiton myötä Titaanit onnistui pitkästä aikaa nousemaan 10. sijalle Suomi-sarjan runkosarjataulukossa ja tarraamaan näin kiinni suoran säilyjän paikkaan.

Kotkalaisille tarjoutuu lyhyen ajan sisään uusi mahdollisuus lisäeron tekemiseen Muik Hockeyhin nähden heti huomenna sunnuntaina, kun punanutut saavat kotikaukalossa vastaansa ylhäisessä yksinäisyydessään sarjakärjessä viipottavan Pyryn, joka on jo kahdesti onnistunut kuluvan kauden aikana Titaaneita kylvettämään.

Tiedossa on siis jälleen hikinen iltapuhde, jossa olisi hyvällä pelaamisella tarjolla aikamoinen päänahka.

– Saamme ehdottomasti kovimman jengin vastaamme, mutta edelleenkään tässä sarjassa ei ole yhtään sellaista vastustajaa, jota emme hyvänä päivänämme kykenisi voittamaan, Holmström mietiskeli.

– Kuvia emme todellakaan lähde kumartelemaan, mutta totta kai Pyryn mahdollinen kaataminen vaatii tämän illan ottelun nollaamisen ja aivan pirunmoisen lataamisen sekä tasonnoston nyt nähdystä.

Jotta kolmas kerta toden sanoisi ja Pyry kaatui punanuttujen käsittelyssä, olisi aivan ensiarvoisen tärkeää, että Titaanit saisi suuren buustauksen katsomon puolelta, sillä kannattajien tarjoama lisätuki on osoittautunut kotkalaisille tuttuun tapaansa lähes korvaamattoman tärkeäksi voimavaraksi.

– Ei muuta kuin huomenna taas vain kaikki lauteille – oli mukavaa nähdä, kun yleisökin hengitti meidän mukana peliä ja piti tasaiseen tahtiin oikein kunnolla meteliä, titaaniluotsi Holmström myhäili.

– Kannattajamme antavat meille aina tiukoissa paikoissa tarvitsemaamme lisävirtaa, joten siitä iso kiitos heidän suuntaansa ja ei muuta kuin jatkossakin oikein kunnolla höpinää tötteröön!

Ottelun kuvakavalkadi on katsottavissa Michael Schalesin kuvat-sivustolta.

Titaanien taistelu Suomi-sarjan runkosarjassa jatkuu heti huomenna sunnuntaina (19.2.), kun punanuttujen vieraaksi Kotkaan saapuu sarjakärjessä painaltava Nokian Pyry.

Ottelu alkaa Vaasan Koulunäkki Areenalla kello 17:00 – liput kamppailuun maksavat 10 ja 7 euroa.

TERVETULOA KANNUSTAMAAN PUNANUTUT KOTIVOITTOON!