”Me pelaamme voittaaksemme!”

27.2.2015 klo 16:35

Titaanit lähtee lauantaina alkavissa ”Rautaliigan” välierissä horjuttamaan GrIFK:n peräpäätä liikkeen ja aktiivisuuden avulla.
Titaanit lähtee lauantaina alkavissa ”Rautaliigan” välierissä horjuttamaan GrIFK:n peräpäätä liikkeen ja aktiivisuuden avulla.

Pitkän kaavan kautta itselleen piljetin ”Rautaliigan” välieriin edellisviikonloppuna hommannut Titaanit Akatemia ei lähde tulevaan GrIFK-sarjaankaan pelkästään osallistumismielessä.

PEPO pisti Titaanit Akatemialle ehkä jopa yllättävänkin kovaa kampoihin Eteläisen alueen II-divisioonan viime viikonloppuna mitellyissä puolivälierissä, vaikkei lopulta voinut paremmalleen yhtikäs mitään.

Titaanit saikin lappeenrantalaisvastustajaltaan hyvää oppia siitä, mitä merkitsee jokaisessa pelaamassaan vaihdossa täysillä yrittäminen ja itsensä likoon laittaminen.

Tätä samaa, jo kertaalleen opittua, asiaa penää tulevissa välierähulinoissa sininuttuja tutulla rauhallisuudella vaihtopenkin takaa ohjaava pääpiiskuri Marko Oksanen.

– PEPO-sarja antoi meille todella hyvän opin siitä, että puolittainen tekeminen ei enää riitä, Oksanen painottaa.

– Jos joukkue ei näissä karkeloissa saa itsestään irti 100-prosenttista suoritusta ottelusta toiseen, tulee noutaja erittäin suurella todennäköisyydellä.

PEPO yllätti Titaanit etenkin ottelusarjan avausosassa, jossa kotkalaiset eivät olleet täysin hereillä täyttä 60 minuuttia.

– Toivottavasti tämä muistutus jäi myös pelaajien mieleen – täydet peliin kokoajan, niin tulee hyvä lopputulos, Oksanen evästää omiaan.

Keväänkorvilla kiekkohuuma valtaa perinteisesti lähes jokaisen jäähallin sekä jääkiekkoilua seuraavan ihmisen mielen. Tämä tuttu ilmiö on nousussa myös Kotkassa, sillä Titaanit saa tulevana lauantaina (28.2.) välieräsarjan avaavaan koitokseen Kauniaisiin mukaan ison joukon sininuttujen nimiin vannovia kannattajia.

– Se on loistava juttu – ylimääräinen kenttäpelaaja katsomossa on joukkueelle todella iso apu, suitsuttaa titaaniluotsi Oksanen hymy huulillaan.

– Kauniaisissa on pieni halli, johon bussilastillinen titaanifaneja saa varmasti aikamoisen metelin aikaiseksi!

Kotkalaisilla lätkäfaneilla on mahdollisuus tehdä molemmista viikonlopun aikana miteltävistä koitoksista katsomon ja miksei myös kaukalon puolella Titaaneille todellinen kotiottelu.

– Ihmisten kiinnostus ja intohimo Titaaneita kohtaan kertovat taas kerran siitä varsin hyvästä fanikulttuurista, joka meillä lätkän saralla Kotkassa on, toteaa Oksanen ylpeänä.

– Toiveissa onkin, että saisimme tuplattua viime viikonlopun yleisömäärän [440 katsojaa] kotihallissamme – tällä konstilla tunnelma ja meteli nousisivat varmasti entisaikojen tasolle.

Jotta yleisö lähtee liikkeelle, on sininuttujen totta kai pelattava kiekkokansaa villitsevällä tyylillä. Kysymys kuuluukin; minkälainen titaanimiehistö viikonlopun koitoksissa on kaukalossa mahdollista nähdä?

– Energinen ja liikkuva, sillä ne ovat konstit, joita tulevissa peleissä tarvitsemme, Oksanen naulaa.

– Korostan taas kerran sitä, että tämä on pelaajien peli ja heidän juhla-aikansa, joten toivottavasti jokainen osaa ottaa näistä hetkistä tarjolla olevan ilon irti.

Liike ja aktiivisuus kaiken perustana

Titaanit Akatemian pitää totisesti laittaa luistimensa liikkeelle ja kiekon tekemään töitä, sillä ”Rautaliigan” välierävastustaja, Kauniaisissa majaansa pitävästä GrIFK:sta ei pelkällä taklauspelaamisella imetä mehuja pois.

– Grani on isokokoinen ja fyysinen joukkue, eli aikalailla erilainen ryhmä PEPO:on verrattuna, myöntää päävalmentaja Marko Oksanen.

– Todennäköisesti fyysisyys pelaamisessa korostuu entisestään, emmekä varmaankaan saa samanlaisella taklauspelaamisella horjutettua vastustajaa, kuin millä PEPO:n löimme kanveesiin.

Runkosarjassa perättäisille sijoille tiensä raivanneet Titaanit (3.) ja GrIFK (4.) iskivät kahdesti yhteen. Kumpikin kamppailu päättyi vieraiden juhliin, joista etenkin jälkimmäinen – sininuttujen nimiin maalein 4-1 kääntynyt koitos on kotkalaisilla vielä varsin kirkkaasti mielessä.

– Syksyn peliä on turha muistella, sillä siinä vaiheessa molempien joukkueiden tekeminen oli vielä niin vaiheessa, Oksanen kommentoi.

– Tammikuun kohtaaminen Kauniaisissa on sitä vastoin tuoreempana muistissa ja silloin liike sekä vauhti tehosi Graniin – sitä meidän täytyykin nyt neljän kentän voimin pitää näissä peleissä yllä.

GrIFK:n peräpää on se kohta, johon Titaanit tulee iskeä kovalla voimalla ja karvauksella. Hieman kankeahkosti liikkuvat ja kiekkoa liikuttelevat kauniaislaispuolustajat on saatava paineistettua virheisiin, joista seuraavista riistoista sininutuille avautuu välittömästi maalipaikkoja.

Samaa mieltä on kotkalaiskäskyttäjä Oksanen, joka uskoo vakaasti siihen, että kotkalaisjoukkueen pelillinen taso riittää seuraavaankin pudotuspelivaiheeseen.

– Meidän pitää saada liikkeemme ja aktiivisuutemme niin hyvälle tasolle kuin suin vain mahdollista sekä vielä jopa vähän ylikin, Oksanen mietiskelee ja jatkaa:

– Luotamme siihen, että energiamme riittävät vastustajaa paremmin peräkkäisinä päivinä pelattaviin peleihin ja sen myötä uskonkin, että meillä on täysin realistiset mahdollisuudet mennä myös tästä parista jatkoon.

Eli lienee turhaa udella, mikä Titaanien tavoite lauantai-iltana kello 17:20 Kauniaisten jäähallissa käyntiin polkaistavissa ”Rautaliigan” välierissä oikein on?

– Kyllä meillä on tarkoituksena hakea tästä välieräsarjasta itsellemme paikka finaaleihin – eihän tässä kohtaa kevättä saati kautta mitään muuta tavoitetta voi edes olla, sininuttupurren ohjaaja Oksanen paaluttaa.

– Emme edelleenkään lähde näissä karkeloissa pelaamaan pelkästä osallistumisen riemusta – me pelaamme voittaaksemme!