HCIK luopui suomisarjapaikastaan – sarjajärjestelmään muutoksia

15.9.2023


Perjantaina käynnistyvä suomisarjakausi 2023–2024 pelataan sittenkin vain 12 joukkueen voimin. Syynä tähän on se, että HC Indians Kaarina ilmoitti juuri sarja-avauksen alla luopuvansa paikastaan Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla.

HCIK:n sarjasta luopumisen myötä Suomi-sarjan sarjajärjestelmä koki muutaman pakon edessä tehdyn muutoksen, sitten aiemmin kesällä sovitun.

Suomi-sarjan runkosarjassa pelataan 12 joukkueen kaksinkertainen sarja (22 ottelua) sekä yksinkertaiset välisarjat (kuusi ottelua) kahdessa lohkossa eli yhteensä 28 ottelua.

Välisarjat A ja B on jaettu maantieteellisin perustein seuraavanlaisiksi:

Välisarja A (Haukat – Hunters, LeKi – Pyry & SaPKo – Titaanit)

  • Otteluparit kohtaavat toisensa kahdesti ja muuta välisarjan joukkueet kertaalleen.

Välisarja B (Muik Hockey – Riemu, JHT – Raahe-Kiekko & S-Kiekko – Virkiä)

  • Otteluparit kohtaavat toisensa kahdesti ja muuta välisarjan joukkueet kertaalleen.

Tammikuun loppuun saakka kestävän runkosarjan jälkeen joukkueet jaetaan sarjasijoitusten mukaisesti ylempään (sijoille 1.–6. sijoittuneet) ja alempaan jatkosarjaan (sijoille 7.–12. sijoittuneet), joissa pelataan yksinkertaiset sarjat (viisi ottelua).

Ylemmässä jatkosarjassa sijoille 1.–6. yltäneet joukkueet ja alemman jatkosarjan kaksi parasta (7.–8.) yhdistelmää selviytyvät Suomi-sarjan pudotuspeleihin, jotka pelataan alusta aina mestarin ratkeamiseen saakka ”paras viidestä” –periaatteella.

Puolivälierissä kohtaavat siis jatkosarjojen 1. ja 8., 2. ja 7., 3. ja 6. sekä 4. ja 5. Välierissä iskevät yhteen puolestaan jatkosarjoissa parhaiten ja huonoiten sijoittuneet jatkoonpääsijät sekä toiseksi parhaiten ja huonoiten sijoittuneet jatkoonpääsijät.

Välierien voittajat ratkaisevat keskenään Suomi-sarjan mestaruuden kohtalon jo edellä mainitunlaisesti ”paras viidestä” –menetelmällä pelattavissa finaaleissa.

Suomi-sarjan mestari etenee tämän jälkeen Mestis-karsintojen 2. vaiheeseen, jossa se kohtaa 1. vaiheen voittaneen Mestis-joukkueen ”paras seitsemästä” –järjestelmällä (neljä voittoa) pelattavassa ottelusarjan, jonka voittaja saa paikan Mestikseen, kun taas häviäjä pelaa Suomi-sarjassa kaudella 2024–2025.

Suomi-sarjan alemmassa jatkosarjassa sijoille 9.–10. sijoittuneet joukkueet puolestaan lopettavat kautensa, kun taas sijoille 11.–12. sijoittuneet joukkueet pelaavat playoutit ”paras viidestä” –periaatteella, joiden voittaja säilyy Suomi-sarjassa, kun taas häviäjä joutuu suomisarjakarsintoihin.

Karsintojen pelitapa päätetään, jahka 2. divisioonasta niihin selviytyvien joukkueiden määrä on selvillä – karsintojen kahdelle parhaalle on tarjolla paikat Suomi-sarjaan kaudelle 2024–2025, joka tullaan siis pelaamaan 14 joukkueen sarjana, koska Mestiksestä putoaa keväällä yksi joukkue Suomi-sarjaan.

Sarjapaikka kaudeksi 2024–2025 vaatii Suomi-sarjan lisenssiehtojen täyttämisen kaikkien seurojen osalta.