Tillilihamaisen sitkeä Titaanit sinetöi paikkansa ylemmässä jatkosarjassa!

2.2.2024

Järvenpään perjantai-iltainen kamppailu päättyi lopulta punanuttujen ansaittuihin ja samalla myös erittäin helpottuneisiin voitonjuhliin.
Järvenpään perjantai-iltainen kamppailu päättyi lopulta punanuttujen ansaittuihin ja samalla myös erittäin helpottuneisiin voitonjuhliin.

Kotkassa pelataan Suomi-sarjan pudotuspelejä kuluvana keväänä! Asia varmistui perjantai-iltana Järvenpään K-Rauta Areenalla, josta Titaanit haki erittäin makean 1-2 (1-0, 0-1, 0-1) –vierasvoiton runkosarjaottelua isännöinneistä Haukoista ja nappasi näin ollen tarvitsemansa pisteen sijaan kolme lisätäkyä pussukkaansa sekä varmisti sen myötä, ettei Liikunnan Riemulla ole enää minkäänlaisia mahdollisuuksia punanuttujen ohittamiseen sarjataulukossa.

Haukat – Titaanit 1-2 (1-0, 0-1, 0-1)

19:29 1-0 Emil Vilén (Sasu Helenius, Niko Lottanen)
35:08 1-1 Vili Kolsi (Jaami Jokinen, Simo Kauppinen)
57:51 1-2 Veeti Kaplas (Miika Herrala, Michael Pereira) YV VoM


Maalivahdit:

Haukat – Matti Fingerroos 15+9+13= 37 torjuntaa (poissa 58:16-60:00)
Titaanit – Niko Tammi 11+16+7= 34 torjuntaa

Jäähyt:

Haukat 4 x 2min + 1 x 10min= 18min
Titaanit 2 x 2min + 1 x 5min + 1 x 20min= 29min

Järvenpään K-Rauta Areenassa muodostui lopulta se paikka, jossa Titaanit naulasi nimensä varmuudella kuluvan kevään pudotuspelijoukkueiden armoitettuun listaan ja varmisti samalla sijoittumisensa Suomi-sarjan runkosarjassa kuuden parhaan joukkoon sekä peliensä jatkumisen ylemmässä jatkosarjassa.

Juuri tämä olikin punanuttujen päällimmäisenä tavoitteena perjantai-iltaisessa kamppailussa, jota kotkalaisjoukkueen päävalmentaja Max Walther oli jo ennakkoon tituleerannut taistona, jossa ”jyväskyläläisiltä lyödään niskat poikki”.

Tällä kielikukkasella titaaniluotsi luonnollisesti tarkoitti punanuttujen pahimman uhkaajan sarjassa eli Liikunnan Riemun pudottamista lopullisesti kotkalaisten kelkasta taistelussa paikasta ylempään loppusarjaan, eikä siis mitään brutaalia keskiaikaista teurastamista.

– Ei mitään pahaa Riemua, Jyväskylää saati jyväskyläläisiä vastaan, mutta kyllähän me nyt ilman muuta halusimme varmistaa itsellemme paikan kuuden parhaan joukossa, sillä olemme siitä koko kauden ajan pitäneet kiinni, Walther naurahti ottelun päätyttyä silmin nähden helpottuneen oloisena.

– Tässä näin äkkiseltään ei oikein löydy sanoja, sillä hyvänolontunne ylemmän jatkosarjapaikan varmistuttua on niin suuri – tämä meni täysin suunnitelmiemme mukaan ja tuntuu kyllä äärettömän hienolta, että Kotkassa pelataan taas vuoden tauon jälkeen Suomi-sarjan pudotuspelejä.

Titaaneille tosiaankin riitti yksi vaivainen piste 6. sijan varmistamiseen runkosarjassa, joten 1-2-vierasvoitolla Haukoista kyseinen päämäärä täyttyi komeasti ja päätti näin pulinat sekä spekuloinnit muunlaisista skenaarioista kuin seinään konsanaan.

Ylemmän jatkosarjapaikan ja pudotuspelijunaan mukaan pääsyn ohella kotkalaiset sinetöivät myös sen faktan aikakirjoihin, että Titaanit on myös kaudella 2024–2025 suomisarjajoukkue, mikäli punanutut eivät keväällä tee hurjaa temppua ja pelaa itseään sarjaporrasta ylemmäs Mestikseen.

– Onhan tämä todella tärkeä juttu, sillä nyt meidän ei tarvitse enää olla ”tuli persuksen alla” sarjapaikkamme saati pudotuspeleihin pääsymme suhteen, Walther sanaili.

– Sijoilla 7.–12. voi tapahtua keväällä vielä ihan mitä vain, eikä kukaan ole turvassa edes putoamiskarsintoihin joutumiselta, joten siksikin on hyvä, ettei meidän tarvitse enää siitä murehtia.

Punanuttupiiskurin mukaan Titaanit ei tule tyytymään pelkästään pudotuspeleihin pääsyyn, vaan ylemmän jatkosarjan aikana kotkalaispurren on tarkoitus seilata kotietuun oikeuttavalle 4. sijalle, johon tällä hetkellä on matkaa vain kolme pistettä.

– Pääsemme nyt vapautunein mielin kamppailemaan kotiedusta ylemmässä jatkosarjassa, jossa eteemme tulee muutenkin todella mahtavia pelejä, jotka valmistavat meitä kohti pudotuspelejä, ”Mäkkäri” myhäili tyytyväisenä.

– Tulemme vähän ruuvailemaan kokoonpanoamme sekä antamaan näytönpaikkoja eri pelaajille, mutta tärkeimpänä kuitenkin on kasvattaa valmiuttamme pelata pudotuspeleissä sekä pyrkiä nappaamaan nelossijan mukanaan tuoma kotietu itsellemme.

”Saimme uskoa siihen, että pystymme vieraissakin voittamaan pelejä”

Haukkojen ja Titaanien välinen kuluvan suomisarjakauden kolmas keskinäinen kohtaaminen ei muodostunut lopulta miksikään kovin suureksi kiekkospektaakkeliksi. Tokihan ottelussa nähtiin kahden tasaväkisen joukkueen tiukka taistelu sen voitosta, mutta pelillisesti kumpikaan osapuoli ei yltänyt lähellekään parastaan.

– Vähän kaksijakoiset fiilikset tästä illasta kieltämättä kyllä mieleen jäivät, totesi Titaanien päävalmentaja Max Walther verekseltään 60 minuutin taiston tauottua.

Kotkalaiskäskyttäjän tokaisun ymmärtää, sillä Titaanit onnistui kyllä puolustamaan omaa maaliaan ja pitämään Haukat veskarinsa Niko Tammen johdolla lähes kiitettävällä tavalla pois valotaululta, mutta hyökkäyssuuntaan punanuttujen tekeminen jäi suurelta osin jokseenkin vaiheeseen.

– Olimme erittäin sitkeitä ja asennepuolella todella hyviä – kamppailimme sekä paiskimme töitä niska limassa, jakoi Walther kiitosta omalla miehistölleen.

– Toisaalta taas pelaamisestamme paistoi hieman liiallinen yli-innokkuus ja puristimme mailaa aika lailla, joka näkyikin selkeimmin siinä, ettemme mitään kiekollisia hienouksia kyenneet esittämään ja hyökkäämisemme oli varsin valjua.

Vaikka punanutut laukaisutilastot ja maalipaikat pelissä nimiinsä veikin sekä aiheutti Haukkojen maalia turvanneelle Matti Fingerroosille enemmän työtehtäviä kuin mitä järvenpääläiset Tammelle, loisti niin sanottu ”tiikerinsilmä” poissaolollaan kotkalaisten maalinteossa.

Kääntäen taas, jos oli Titaanien hyökkäyksen terävyys kateissa, samaa ei voi sanoa kotkalaisjoukkueen puolustamisesta, joka oli jälleen kutakuinkin täyttä timanttia.

– Se mistä olemme paljon puhuneet eli ettei minkään tule muuttua, pelasit sitten kotona tai vieraissa, piti tänään kutinsa, ”Mäkkäri” summasi.

– Varsinkin puolustamiseen on löydettävä vieraissa aina tietty tylyys ja silloin kun saat vastapuolen pidettyä vain yhdessä maalissa, on sinulla todella hyvät mahdollisuudet voittaa peli – puolustamiseemme olenkin noin 80-prosenttisesti tyytyväinen.

Itse ottelussa maaliverkot heiluivat tasaisen tappavaan kerta per erä-tahtiin. Avauserää hallinnut Haukat siirtyi vain 31 sekuntia ennen erätaukoa johtoon Elias Vilénin läpiajosta ampumalla 1-0-osumalla, mutta Titaanien onnistui toisen erän viimeisen neljänneksen alkajaisiksi tulla tasoihin Vili Kolsin yläkulmasivalluksella.

Lopullisesti perjantaipeijaisten voittaja ratkesi sitten rapiat kaksi minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä, kun isäntien ottama joukkuerangaistus väärästä vaihdosta koitui Haukkojen kohtaloksi.

Titaanit kykeni nimittäin kakkosylivoimamiehityksensä turvin värkkäämään 1-2-voittomaaliksi jääneen nyytin, kun Miika Herralan tarjoilusta parhaalta sektorilta tälläämään päässeen Michael Pereiran kudin irtokiekolle ehti ensimmäisenä Veeti Kaplas, jolla oli varsin helppo työ siirtää kumimuikku nuottaan ohi voimattoman haukkavahti Fingerroosin.

Kaplaksen ajassa 57:51 tekaiseman täysosuman jälkeen Haukat kyllä vielä yritti kaikkensa pelin tasoittaakseen, mutta maalivahtinsa Fingerroosin vaihtoaitioon vetämisen ja kuudella kenttäpelaajalla takaa-ajoa suorittaneiden järvenpääläisten mainittavimmaksi teoksi jäi enää yksi tolppalaukaus sekä summerin soimisen jälkeen titaanipelaajien vapautuneen juhlinnan sivusta seuraaminen.

– En muista nyt aivan ulkoa, mutta laskeskelin meidän edellisestä vierasvoitosta olleen aikaa rapiat 120 päivää, joten tämä oli myös sillä osa-alueella hyvä juttu ja saimme taas uskoa siihen, että pystymme vieraissakin voittamaan pelejä, titaaniluotsi Walther hymyili.

Vaikka homma jatkon suhteen onkin Titaanien kohdalla nyt pläkkiselvä, eivät kotkalaiset pääse liiemmin laakereillaan lepäilemään, sillä edessä on vielä yksi kivikova runkosarjakoitos, ennen viikon päästä starttaavia jatkosarjakarkeloita.

– Nautitaan nyt tämä ilta tästä voitosta ja yritetään vähän parsia pelaajia sekä kentällisiä kasaan – aletaan sitten aamulla vasta miettiä, millä meidät kahdesti tähän mennessä voittanut LeKi olisi kaadettavissa, Walther alleviivasi.

Titaanit tosiaankin paketoi Suomi-sarjan runkosarjapelinsä lauantai-iltana Lempäälässä, jossa 2. sijalla majaileva ja yhteensä neljän perättäisen voiton putkessa porhaltava LeKi isännöi punanuttuja intiimillä Kiekkobussi Areenallaan.

– Saamme huomenna vastaamme omasta mielestäni tämän sarjan ehdottomasti vaarallisimman ja luisteluvoimaisimman joukkueen, Titaanien päävalmentaja Max Walther tuumasi.

– Puolustustaisteluhan Lempäälän vierailusta on varmasti tulossa, mutta haluamme ylemmän jatkosarjapaikan varmistumisesta huolimatta päättää runkosarjarupeamamme kunnialla sekä pistää LeKille oikein kunnolla kampoihin!

Ottelun maalikooste on katsottavissa Titaanien Youtube-kanavalta.

Titaanit paketoi Suomi-sarjan runkosarjaurakkansa heti huomenna lauantaina (3.2.), kun punanutut matkustavat Lempäälään, jossa majaansa pitävä LeKi isännöi Kiekkobussi Areenalla kello 17:00 alkavaa koitosta.

Mikäli et lähde kannustamaan Titaaneita vierasvoittoon, voit seurata ottelun tapahtumia joko Leijonat.tv-palvelun tai Suomen Jääkiekkoliiton tulospalvelusivuston kautta.