Joel Helle ja kuvassa taaempana oleva Miro Mänttäri hyökkäävät alkavalla kaudella Titaanien riveissä.
|
Ensi viikon alussa jääharjoittelunsa aloittava Titaanit vahvistaa pelaaja-arsenaaliaan viime kaudella pääosin seuran A-nuorissa tehokkaasti hyökänneillä Joel Helteellä ja Miro Mänttärillä.
Syyskuun 19. päivä alkavaan II-divisioonakauteen tiukasti valmistautuva Titaanit on kiinnittänyt riveihinsä kaksi uutta hyökkäyspään vahvistusta. Nimensä yksivuotisiin pelaajasopimuksiin rustasivat kotkalaisseuran A-nuorten miehistössä suuren läjän tehopisteitä läpi edelliskauden samassa vitjassa takoneet Joel Helle ja Miro Mänttäri.
– Siinä meillä on yksi parivaljakko, joka saattaa suurella todennäköisyydellä esiintyä yhdessä myös alkavan kauden peleissä ja jonka varaan on hyvä rakentaa joukkuetta, kommentoi Titaanien päävalmentaja Marko Oksanen.
Tehoduosta Helle ehti vierailla useaan otteeseen myös edustusjoukkueen sotisovassa, sillä 21-vuotiaalle titaanikasvatille merkittiin tilastoihin yhteensä 18 II-divisioonan runkosarja- ja pudotuspeliottelussa tehdyt tehot 11+4.
– Helle on nuoresta iästään huolimatta varsin kokenut pelaaja, sillä hän on urallaan ehtinyt pelata monessa eri paikassa ja päässyt jopa haistelemaan liigaympyröitäkin sekä seuraamaan kuinka siellä asiat hoidetaan, toteaa Oksanen.
– Joel on meille arvokas sekä monikäyttöinen joukkuepelaaja, sillä oli sitten kyseessä ykkös- tai nelosketjun hommat, hoitaa hän ne nöyrästi ja hyvällä asenteella aina tositoimiin päästessään.
Mänttärille, 21, pelejä ei edustustasolla kertynyt viime kaudella kuin kaksi (0+1), mutta Titaanien A-nuorissa hän kantoi harteillaan ykkösketjun keskushyökkääjän, ruokkien otteluista toiseen maaliverkkoja heilutellutta laitahyökkääjäänsä Hellettä.
– Mänttäri on omia nuoria kasvattejamme ja hän jatkaa Helteen tavoin valitsemaamme linjaa joukkueen kasauksen suhteen, jossa pääpaino on nimenomaan omien nuorien pelaajien ajaminen sisään edustuskuvioihin, sanailee titaaniluotsi Oksanen.
– Miro on taitava ja peliä tekevä keskushyökkääjä, eikä sellaisia ole koskaan liikaa yhdessäkään joukkueessa.
Punanutuilla on nyt julki tulleiden nimien myötä kasassa yhteensä 20 pelaajasopimusta kaudelle 2015–2016. Päävalmentaja Oksasen mukaan jatkossa ryhmään haetaankin enää kärkiosaamista niin hyökkäys- kuin puolustuspäähän.
– Meillä on paketti nyt sen verran hyvin kasassa, että haussa on vielä muutama kärkipään hyökkääjä sekä lisää kokemusta pakistoon, rupattelee Oksanen levollisin mielin.
– Verkot ovat vesillä ja katsotaan rauhassa mitä lähiviikot tuovat tullessaan.
|