Titaanit ja Haukat viimeistelevät pelikuntonsa Ilona Areenalla keskiviikkona miteltävässä kenraaliharjoituksessa.
|
Ilona Areenalla pelataan keskiviikkoiltana perinteinen sarjakauden alkua edeltävä kenraaliharjoitusottelu, jossa Titaanit saa vieraakseen ennakkoon vahvaksi tiedetyn ja vajaat kaksi viikkoa takaperin jo kertaalleen kohdatun vastustajan – Haukat.
Titaanien yhteensä kahdeksan harjoitusottelua käsittävä valmistautumisjakso tulee keskiviikkona tiensä päähän pelien osalta, punanuttujen iskiessä lyhyen ajan sisällä toistamiseen yhteen samassa II-divarilohkossa pelaavan Järvenpään Haukkojen kanssa.
Kotkalaisleirissä harjoitusottelurupeaman päätöksellä on hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta on mukavaa päästä vihdoin pelaamaan pisteistä, mutta sivussa erinäisten syiden myötä poissaoleville pelaajille soisi muutaman viikon lisälepoa ennen tosipaikkaan joutumista.
– Meillä on ollut jo pidempään vähän hankala tilanne päällä loukkaantumisten sekä muiden poissaolojen takia ja olemme siksi joutuneet jatkuvasti hieman sekoittamaan pakkaamme, selventää Titaanien päävalmentaja Marko Oksanen.
Selkeimmin pelaajien poissaolot ovat näkyneet joukkueen päivittäisessä harjoittelussa, sillä titaanivalmennus ei ole palavasta halustaan huolimatta päässyt kunnolla muovaamaan viime kaudesta uudistuneen miehistönsä pelaajista toimivia hyökkäysvitjoja, tutkapareja saati kentällisiä.
– Olemme huomanneet olevamme kaikessa tekemisessä vielä aika vaiheessa, Oksanen kommentoi.
– Meillä on tässä joukkueessa niin paljon uutta, että sen [vaiheessa olemisen] näkee selvästi niin päivittäisessä harjoittelussa kuin pelaamisessakin.
”Haukat on loistava vastustaja”
Titaanien päävalmentaja Marko Oksasen mainitsema ”vaiheessa oleminen” on näkynyt suoraan punanuttujen pelaamissa harjoituspeleissä, joissa otteet ovat pelien ja jopa yksittäisten vaihtojen sisällä heittäneet välillä lähes täydellisesti häränpyllyä.
– Haastava paikkahan tämä kieltämättä meille on, mutta toisaalta… niinhän se on myös pitkän sarjakauden aikana, että tällaisia tilanteita vain tulee eteen ja sen takia niitäkin on hyvä harjoitella, Oksanen kommentoi.
Vaikkei Titaanit pääse taaskaan parhaalla mahdollisella miehityksellään vastustajansa kimppuun iskemään, on kotkalaismiehistöllä pläkkiselvä päämäärä, mitä kaukaloon mennään keskiviikkoiltana tekemään.
– Meillä on edelleenkin teemana oman pelaamisen kehittäminen ja sen vieminen eteenpäin, naulaa titaanipiiskuri teesinsä joukkueelleen.
Kotkaan päävalmentajansa Ari Kuisman johdolla matkaileva Haukat pelaa Titaanien tavoin ”pikkulauantain” kunniaksi oman kenraalinsa ja tästä syystä odotuksissa on kahden vahvan joukkueen tiukkaakin tiukempi tunnin mittainen vääntö, josta ei todellakaan kannata odottaa edelliskohtaamisen kaltaista maali-ilotulitusta.
Kumpikin joukkue tahtoo aivan varmasti saada pakettinsa sellaiseen kuosiin, että sillä kehtaa lähteä 19. päivä syyskuuta käyntiin polkaistavaan II-divisioonan runkosarjaan ja sen ansiosta oman maalin sekä kenttäpuoliskon varjelu nousevat kamppailun aikana varmasti tärkeiksi arvoiksi.
– Haukat on meille loistava vastustaja tähän kohtaan treenikautta, sanoo Oksanen.
– Tiedämme tasan tarkkaan joutuvamme heitä vastaan tekemään töitä täydet 60 minuuttia – saamme senkin puolesta hyvän kuvan siitä, missä oikein joukkueena menemme ja mitä asioita pitää vielä parantaa.
Titaanien ja Haukkojen välinen harjoitusottelu polkaistaan Ilona Areenalla keskiviikkona (9.9.) käyntiin kello 19:00 alkaen. Liput kamppailuun maksavat 3 euroa – TERVETULOA!
|