Varakapteeni Topi Paappanen johdattaa punanutut lauantaina Kisapuiston jäähallissa PEPO:n kanssa miteltäviin ”iltapäiväpaineihin”.
|
Viime viikonloppuna kolmen ottelun mittaisen vieraskiertueensa avannut Titaanit matkustaa seuraavaksi Lappeenrantaan, jossa punanutut saavat vastaansa kovana kotijoukkueen tunnetun PEPO:n. Helpolla haussa oleva kuudes perättäinen voitto ei tule lauantaina irtoamaan, sillä kotkalaiset saivat jo edelliskaudella painia yllätysvalmiiden ”Pelipoikien” kanssa tosissaan nämä kampittaakseen.
Titaaneilla kulkee tällä hetkellä varsin mainiosti. Punanutut ovat poimineet plakkariinsa jo viiden vastaan asettuneen vastustajansa päänahkojen myötä täydet 15 sarjapistettä pussiinsa, vaikkeivät peliesitykset ole jok’ikinen kerta niin timanttisia olleetkaan.
Kotkalaiset ovat kuitenkin osoittaneet pystyvänsä tekemään kovaa tulosta jo kauden varhaisessa vaiheessa ja se onkin ollut omiaan nostamaan joukkueen itseluottamusta aina vain korkeampiin sfääreihin.
Hurjasta voittotahdista huolimatta titaanileirissä ei ole menestys noussut hattuun, vaan kaiken perustana on edelleenkin vankka työnteko sekä oman pelaamisen kehittäminen entistä paremmaksi kokonaisuudeksi.
– Oman pelaamisemme eteenpäin vieminen on tässä kohtaa kautta edelleen meille se tärkein juttu, enkä siitä syystä ole kauheasti uhrannut ajatuksia lauantaisen vastustajan suuntaan, toteaa Titaanien päävalmentaja Marko Oksanen kuin alleviivatakseen sitä, mihin kotkalaiset tällä hetkellä suurimman huomionsa pelihommien osalta kiinnittävät.
Titaanien pelin perustana on II-divisioonan Etelä-lohkon runkosarjan alkukierrosten aikana ollut kesällä kuivatreeneissä hankitun hyvän peruskunnon ansiosta vahva liike yhdistettynä terävään kiekonliikutteluun – eli toisin sanoen asia, jota joku voisi kutsua pelinopeudeksi.
Kyseisellä yhdistelmällä punanutut ovat pystyneet pudottamaan kulloisenkin vastustajansa kelkasta viimeistään kolmannessa erässä ja raapimaan pisteet itselleen.
Tätä faktaa peilaamalla Kisapuiston liigahalli ja sen sisällä oleva normaalia suurempi aski tarjoaakin Titaaneille oivan paikan päällä olevan voittoisan trendin jatkamiseen, sillä mitä enemmän kaukalossa on tilaa, sitä paremmin liukkaasti liikkuvan kotkalaisjoukkueen vahvuudet pääsevät esiin.
– Lappeenrannassa on iso kaukalo ja kunhan vain pystymme hyödyntämään suurinta vahvuuttamme eli jalan frekvenssiä, niin uskon, että tulemme olemaan vahvoilla lauantain koitoksessa, Oksanen kommentoi.
Oman mausteensa lauantaiseen koitokseen tuo sen poikkeuksellinen alkamisaika, kello 12:45, joka juontaa juurensa myöhemmin samana päivänä pelattavaan Liiga-otteluun SaiPan ja Bluesin välillä.
Kyseinen erikoisuus ei kuitenkaan punanuttuja liiemmin hetkauta.
– Ottelulla on kieltämättä aikuisille miehille varsin erikoinen alkamisaika ja se vaatii normaalista hieman poikkeavat herättelyt aamulla, tuumii titaaniluotsi Oksanen.
– Uskoisin sen [ottelun alkamisajan] olevan vierasjoukkueelle jopa parempi asia, kiitos pelipaikkakunnalle matkustamisen, sillä emme täten syöksy ”suoraan sängystä” hallille.
”PEPO on vaarallinen vastustaja”
Oma sanansa Titaanien voittoputken jatkamisen tavoitteluun on vuorenvarmasti sanottavanaan lauantaina kamppailua isännöivällä PEPO:lla, jonka pisteiden keruu sekä asema sarjataulukossa oli varsinkin viime kaudella täysin riippuvainen kotipelien lopputuloksista.
Myös punanutut saivat huomata ex-liigajyrä Veli-Pekka Nutikan koutsaamien lappeenrantalaisten vaarallisuuden Kisapuistossa mitellyissä kohtaamisissa, sillä Titaanien matkaan ei irronnut kuin yksi kolmesta tarjolla olleesta voittomerkinnästä.
– Meillä oli edelliskaudella monta tiukkaa vääntöä PEPO:n kanssa, verestelee kotkalaiskäskyttäjä Marko Oksanen viime sesongilta mieleen palaavia muistoja.
– Kaikilla on varmasti vielä varsin hyvin muistissa myös keväällä pelattu tiukka pudotuspelisarja, joka eteni aina ratkaisupelin jatkoajalle asti.
Helppo aamupäiväpuhde ei kotkalaisille nytkään ole luvassa, sillä edellisissä kotiotteluissaan sekä HC Vantaalle että NASKI:lle hävinnyt PEPO tuskin haluaa ehdoin tahdoin ottaa kolmannen kerran perätysten Kisapuistossa kuokkaan.
– PEPO on vaarallinen ja todella yllätysvalmis vastustaja etenkin kotihallissaan – meidän pitää olla heidän kanssaan todella tarkkana, varoittaa Oksanen omiaan.
Oman pelaamisen eteenpäin viemisen lisäksi Titaanit tulee valmennuksensa mukaan panostamaan eritoten otteluun valmistautumiseen, jotta joukkueen pelaaminen vaihtuisi toissa viikonlopun kummassakin koitoksessa nähdyn kaltaisesta ”hitaasti eteenpäin kiiruhtamisesta” jälleen räväkkään punanuttulätkään.
– Peleihin valmistautuminen sekä latautuminen on totta kai valmennuksen, mutta niin myös jokaisen pelaajan omalla vastuulla ja se on asia johon kuluvan viikon harjoituksissa olemmekin paneutuneet, sanoo Oksanen.
Missä näiden panostusten tulisi siis selkeimmin näkyä?
– Meidän pitää yksinkertaisesti olla hereillä välittömästi kiekon pudotessa ensimmäisen kerran jäähän ja valmiita tekemään töitä sekä painimaan kotijoukkueen kanssa koko ottelun ajan – ei se sen kummempaa ole, titaanipiiskuri naulaa.
PEPO:n ja Titaanien välinen II-divisioonan runkosarjaottelu polkaistaan Kisapuiston jäähallissa lauantaina (10.10.) käyntiin jo kello 12:45 alkaen.
Mikäli et lähde Lappeenrantaan kannustamaan punanuttuja vierasvoittoon, voit seurata kamppailun tapahtumia Suomen Jääkiekkoliiton tulospalvelusivuston kautta.
|