Lampinen lauantaitrillerin ratkaisijana

24.10.2015

Muutaman matsin mittaiselta huilitauolta takaisin tositoimiin palannut Aapo Lampinen oli heti rautaisessa iskussa ja tulitti telkän kolmesti vieraiden pönttöön lauantai-illan trillerissä.
Muutaman matsin mittaiselta huilitauolta takaisin tositoimiin palannut Aapo Lampinen oli heti rautaisessa iskussa ja tulitti telkän kolmesti vieraiden pönttöön lauantai-illan trillerissä.

Kahdeksan kierrosta siihen meni, että Titaanit suostui ensimmäisen kerran kuluvan kauden aikana luovuttamaan pisteitä vastustajalleen. Tunnelmat lauantai-illan taiston jälkeen olivat kotkalaisleirissä siitä huolimatta jälleen katossa, sillä Ilona Areenalla vieraillut ja isäntänsä koville laittanut GrIFK joutui poistumaan kotimatkalle tappio niskassaan, punanuttujen oltua voittolaukauksien jälkeen etevämpiä maalein 4-3 (3-1, 0-2, 0-0, 0-0).

Titaanit – GrIFK 4-3 vl (3-1, 0-2, 0-0, 0-0)

05:02 1-0 Santeri Kunttu (Joni Kainulainen)
05:39 1-1 Mikael Paunio
06:00 2-1 Aapo Lampinen (Juho Luukkonen, Eppu Oksanen)
11:18 3-1 Aapo Lampinen (Joni Kainulainen)

25:59 3-2 Mikko Palotie (Mikael Paunio, Teemu Lagerström) YV
32:02 3-3 Teemu Lagerström (Mikael Paunio, Jussi Kuikka) YV
65:00 4-3 Aapo Lampinen VL VoM

Maalivahdit:

Titaanit – Niilo Pussinen 7+11+10+1= 29 torjuntaa
GrIFK – Valtteri Wejberg 12+6+13+2= 33 torjuntaa

Jäähyt:

Titaanit 6 x 2min= 12min
GrIFK 3 x 2min + 1 x 10min + 1 x 20min= 36min

Titaanit ei tunnu millään suostuvan maistamaan tappion karvasta kalkkia kuluvan ”Rautaliiga”-kauden runkosarjassa. Kahdeksas perättäinen voitto ei tosin irronnut helpolla, sillä Kotkassa lauantaina vieraillut GrIFK pisti punanutut lujille ja polvistui parempansa edessä vasta voittolaukauskilpailun jälkeen.

Kotkalaisjoukkueen päävalmentaja Marko Oksanen oli totta kai tyytyväinen voittoputken jatkumisesta, lähettäen samalla isot kiitokset rankkarikisassa onnistuneille laukojilleen – Topi Paappaselle ja koko touhun ratkaisseelle Aapo Lampiselle.

– Voittolaukaukset ovat aina vähän arpapeliä – hyvä kuitenkin, että homma kääntyi meille, kiitos hyvien laukojien, Oksanen kommentoi verekseltään taiston tauottua.

– Nämä eivät todellakaan olleet mitkään helpot saati halvat pisteet.

Pienen kauneusvirheen Titaanien marssitahdille toi se, että kolmesta mahdollisesta sarjapisteestä vain kaksi löpsähti punanuttujen laariin, mutta vieraiden trillerimäisestä ottelusta saalistama pinna ei todellakaan ollut mikään vääryys, pikemminkin päinvastoin.

– Vähän hassulta tuntuu sanoa, mutta kyllähän GrIFK ansaitsi tästä illasta tuon yhden pisteen, totesi Oksanen ja antoi samaan syssyyn myös lisäkehut kauniaislaisille:

– Ennakkoarviomme Granista pitivät kutinsa – hyvin valmennettu, pelaava ja ainoastaan olennaiseen keskittyvä joukkue.

Makeasta kotivoiton vastapainoksi kokenut titaaniluotsi löysi omiensa otteista parannettavaakin.

– Aikaisemmat pelit olivat ilmeisesti tuudittaneet meitä sen suhteen, että voitamme pelit pelkästään hyökkäämällä, Oksanen mietiskeli.

– Esityksemme arvosana meni tänään plussan puolelle, mutta ei se siitä huolimatta ollut meiltä parasta mahdollista pelaamista.

Ottelun avauskymppi oli vauhdikasta, lähestulkoon päästä päähän, hyökkäyspelaamisen riemujuhlaa, jonka aikana oikeastaan kumpikin joukkue laistoi hienoisesti puolustusvelvoitteistaan.

Aiemmissa otteluissaan hurjalla teholla maaleja latoneelle kotijoukkueelle tämä sopi selkeästi GrIFK:ta paremmin, eikä ollutkaan kovin suuri ihme, että ensimmäiselle erätauolle poistuttiin Titaanien 3-1-johdossa.

Maalinteon aloitti tilanteen loppuun asti pelannut ja hieman huonostakin asennosta riittävän kudin aikaan saanut Santeri Kunttu, jonka rystynepille vierasveräjää tukkinut Valtteri Wejberg ei voinut yhtikäs mitään.

Grani kuitenkin iski heti seuraavassa vaihdossa voimalla vastapalloon. Kaukaloon 1-0-osuman jälkeen jäänyt ”Troika Kainulainen” hieman uinahtaessa sai Mikael Paunio kävellä b-pisteiden väliin ja ampua vapaasti kumimuikun titaanivahti Niilo Pussisen ulottumattomiin.

58 sekuntia kestäneen tehohetken päätti puolestaan Aapo Lampinen, joka malttoi maalin edessä mielensä, odotti Wejbergin tekevän ensimmäisen liikkeen ja ampui sen jälkeen tarkalla laukauksella limpun maaliverkon perukoille.

Lampinen viimeisteli vahvan paluunsa ensimmäisen erän puolivälin jälkeen, kun titaanihyökkääjä karkasi Joni Kainulaisen lättysyötön seurauksena yksin läpi, veivaten pelivälineen näyttävästi jo kolmannen kerran vieraiden uuniin.

Kahden maalin takaa-ajoasema ei Grania kuitenkaan lannistanut – ja tämän Titaanit myös huomasi karulla tavalla toisen erän aikana.

Vieraat tulivat selkeästi kovemmalla tempolla sisään kamppailuun, eikä Titaanit tähän heti pystynyt vastaamaan ja se taas näkyi välittömästi rangaistus-sarakkeessa.

Punanutut poimivat tasaiseen tahtiin kolme peräkkäistä kakkosta ja kaksi niistä päättyi lopulta ennen ”täyttä aikaa”, kun oravalauman ykkösvitjan tykit Mikko Palotie ja Teemu Lagerström kirjauttivat kumpainenkin tililleen pakkopelionnistumiset.

Tasapuolisuuden nimissä myös vieraiden jäähyaitio sai erän loppupuolella täytettä. Mikko Kalliomäen saamasta ryntäyskakkosesta tulistunut Miikka Råman puhui itselleen 10 minuutin käytösrangaistuksen ja vaihtoaitiosta tuomareilta kuulumisia kysellyt GrIFK:n maalivahtivalmentaja Eemeli Romppanen passitettiin puolestaan katsomon puolelle pelirangaistus niskassaan.

– Toisessa erässä kurittomuutemme meinasi kostautua – otimme liikaa jäähyjä ja päästimme kaverin peliin mukaan tavalla, joka ei todellakaan kuulunut suunnitelmiimme, harmitteli punanuttupiiskuri Oksanen.

Arpa suosi Titaaneita

310 katsojan todistama tiukka kärkitaisto sai arvoisensa päätöksen, sillä sekä kolmas erä että jatkoaika väännettiin erittäin tasaisissa merkeissä aina viimeiseen sekuntiin asti.

Jos oli ensimmäinen erä Titaaneilta hyökkäyspelin juhlaa ja toinen taas kuritonta pelailua, tiivisti punapaitainen kotkalaismiehistö otteitaan selkeästi viimeiselle kaksikymppiselle.

Kun vierailijakin lähti pelaamaan varman päälle, eikä enää liiemmin helppoja tekopaikkoja tarjoillut, nousivat erikoistilanteet arvoon arvaamattomaan.

Kumpikin taiston osapuoli pääsi testailemaan oman pakkopelinsä toimivuutta, mutta kuitenkin tuloksetta. Suurin syy maaliverkkojen heilumattomuuteen seisoi niin Titaanien kuin GrIFK:n veräjän suulla – Niilo Pussinen ja Valtteri Wejberg ottivat molemmat roolia itselleen, torjumalla kenttäpelaajien lähentelyt kerta toisensa jälkeen väljemmille vesille.

Kolmannen erän komeimmaksi yksittäiseksi suoritukseksi kohosikin lopulta titaanikapteeni Joni Jokilan oman vaihtoaition edessä GrIFK-puolustaja Lari Mäkijärveen kohdistama taklaus, joka lennätti oravapakin leppäkeihään lailla kaaressa yli laidan vaihtopenkillä istuneiden punanuttupelaajien syliin.

Normaalia peliaikaa seurannut viiden minuutin ”äkkikuolemakaan” ei niin ikään tuonut ratkaisua, joten joukkueiden valmennukset pääsivät pienimuotoisen neuvonpidon jälkeen iskemään askiin voittolaukauskilpailun vaatimat kolme yrittäjää.

– Kolmas erä ja jatkoaika olivat todella tasaista vääntöä ja peli olisi voinut kääntyä ihan kumpaan suuntaan tahansa, sanaili Titaanien päävalmentaja Marko Oksanen.

Granin Mikko Palotie avasi skaban, muttei kuitenkaan onnistunut harhauttamaan hyvin granihyökkääjän liikkeitä seurannutta Pussista. Titaanien ensimmäinen laukoja Topi Paappanen sitä vastoin löysi kiekon mentävän reiän Wejbergin suojista ja vei isännät johtoon.

Vieraat tasoittivat heti seuraavalla yrityksellä, kun Teemu Lagerström ujutti pikkumustan Pussisen jalkovälistä sisään maaliin. Punanuttujen Joni Kainulainen ei puolestaan saanut laukaustaan nousemaan tarpeeksi ja Wejbergin vasemman jalan patja hoiti loput.

Näin ollen ratkaisijan viitta oli tarjolla ensiksi oravalauman illan tehokkaimmalle pelaajalle Mikael Pauniolle, joka kuitenkin mureni paineiden alla, eikä saanut edes laukausta aikaiseksi.

Tässä kohtaa titaanivalmentaja Oksanen nyökkäsi luottosotaratsunsa Aapo Lampisen suuntaan.

Lampinen liukui sen seurauksena kaukaloon, katsoi maalillaan jo valmiiksi tärissyttä Wejbergiä silmiin kuin merkiksi tulevasta nöyryytyksestä, polkaisi tämän jälkeen itsensä vauhtiin ja harhautti kauniaislaisvahdin aivan solmuun sekä junttasi munkin voimalla täysin tyhjänä ammottaneeseen pussiin.

Tämän jälkeen ottelun ykköstähti nosti nyrkkinsä kohti Ilona Areenan kattoa ja alkoi ottaa onnitteluja vastaan kaukaloon kirmanneilta joukkuekavereiltaan.

Titaanien kahdeksas perättäinen voitto saatiin täten piirtää aikakirjoihin 4-3-lopputuloksen siivittämänä.

Voiton ohella Titaanit sai päävalmentaja Oksasen mukaan jälleen kerran erittäin arvokasta oppia vastaisuuden varalle.

– Grani oli tähän mennessä selkeästi kovin joukkue, jonka olemme kohdanneet. He antoivat meille hyvää oppia siitä, että kurittomuus ja siitä seuraavat virheet kostautuvat tällä sarjatasolla kovalla kädellä, sanaili Oksanen.

Oravalaumalta saatua oppia punanutut tulevat tarvitsemaan heti ensi viikonloppuna, kun kotkalaiset matkaavat sarjassa 2. sijalle nousseiden Haukkojen vieraaksi Järvenpään K-Rauta Areenalle.

– Järvenpään jäähalli on ollut meille aina todella haastava paikka pelata, eikä se helpota urakkaa yhtään, että saamme ensi lauantaina vastaamme aivan varmasti ärsytetyn kotijoukkueen, käänsi Oksanen katseensa jo tulevaan.

– Meidän pitää alkavan viikon aikana ladata itsemme taas niin kovaan iskuun, että pystymme jälleen taistelemaan ja pistämään kaiken peliin edessä siintävässä uudessa kärkikamppailussa.

Titaanien taistelu II-divisioonan runkosarjassa tasan viikon päästä lauantaina (31.10.), kun punanutut matkustavat Järvenpään K-Rauta Areenalle, jossa majaansa pitävä Haukat isännöi kello 18:50 alkavaa kärkikoitosta.

Mikäli et lähde kannustamaan Titaaneita vierasvoittoon, voit seurata ottelun tapahtumia Suomen Jääkiekkoliiton tulospalvelusivuston kautta.