Sarjataulukon ääripäät kohtaavat

6.11.2015

Jotta kuvan asetelman mukainen marssijärjestys kaukalossa toistuisi myös tulevana viikonloppuna, on punanuttujen kaivettava jälleen tarvittava nöyryys otteisiinsa ja iskettävä samalla työhaalarit päälle.
Jotta kuvan asetelman mukainen marssijärjestys kaukalossa toistuisi myös tulevana viikonloppuna, on punanuttujen kaivettava jälleen tarvittava nöyryys otteisiinsa ja iskettävä samalla työhaalarit päälle.

Titaanit on saanut kuluneen viikon ajan harjoitella ja ladata akkujaan kotkalaisjoukkueelle täysin uudessa tilanteessa. Edellisviikonloppuna Haukoille kärsityn jatkoaikatappion myötä voittamisen nälkä on varmasti tapissa, joten lauantaisessa koti- ja sunnuntaisessa vierasottelussa kaukalossa kirmannee jälleen erittäin näytönhaluinen punanuttumiehistö.

Pitkän sarjakauden aikana tappioita välillä vain tulee ja Titaanien kohdalla sellainen sattui viime lauantaina eteen Järvenpäässä.

Tapa, jolla punanutut kotijoukkue Haukoille lopulta polvistuivat, korpesi kotkalaisia erityisen paljon, sillä omissa hyppysissä varsin vahvasti ollut vierasvoitto luovutettiin isännillä aivan täysin oman hölmöilyn seurauksena.

Tappion hetkellä mieli on totutusti aina maassa, mutta samalla sopivan avoin ja silloin myös vastapuolelta saatu oppi tarttuu parhaiten mukaan.

– Haukoille kärsitystä jatkoaikatappiosta on yritetty tässä viikon aikana kaivaa esiin ne pelilliset asiat, jotka eivät toimineet haluamallamme tavalla, kommentoi Titaanien päävalmentaja Marko Oksanen.

Kokenut kotkalaiskäskyttäjä nostaa esiin ehkäpä tärkeimmän Haukoilta saadun opetuksen, jonka Titaanit tulee toivottavasti muistamaan koko loppukauden ajan aina askiin kirmatessaan.

– Isoin juttu Järvenpäässä oli ehdottomasti se, että emme pystyneet pelaamaan 60 minuuttia vaaditulla tasolla – se on tärkeä teema, johon meidän pitää jatkossa pyrkiä, Oksanen paaluttaa.

Pitkän, peräti kahdeksan ottelua käsittäneen, voittoputken päättymisen myötä tarjoutui punanutuille muutenkin hyvä mahdollisuus tarkastella omaa pelaamistaan kuluneen viikon harjoitusten aikana hieman kriittisemmällä kannalla.

– Toki olemme myös muita pienempiä yksittäisiä asioita kaivaneet mukaan harjoitteluumme, joiden on sen myötä jatkossa määrä näkyä tekemisessämme, titaaniluotsi rupattelee.

– Otamme jokaisesta pelaamastamme pelistä tarvittua oppia matkaamme mukaan ja pyrimme siirtämään sitä sitten oikealla tavalla kaikkeen tekemiseemme.

Kahden edelliskierroksen aikana Titaanit kohtasi oman sarjansa, II-divisioonan Etelä-lohkon, kaksi ehdottomasti kovinta vastustajaa – GrIFK:n ja Haukat.

Edessä olevana viikonloppuna vastaan asettuu puolestaan kaksi sarjataulukon pohjalla tällä hetkellä majailevaa joukkuetta, NASKI ja PEPO, joten punanutuille tarjoutuukin nyt loistava tilaisuus testata itseään oikein toden teolla.

Tästä syystä onkin todella mielenkiintoista seurata, luisteleeko niin Ilona Areenan kapeaan kuin Lappeenrannan Kisapuiston leveään kaukaloon nöyrä ja työhaalarit päälle iskenyt titaanimiehistö, joka ei liiemmin ole sarjataulukkoa tuijotellut, vaiko ylimielinen sarjajohtaja, jolle häntäpään joukkueet ovat omasta mielestä vain väkisin syötäviä pakkopullia?

Mikäli kotkalaisia isällisen lempeällä, mutta sitäkin jämäkämmällä otteella ohjaavaa Oksasta on uskominen, saavat sekä titaanikannattajat että myös muut jääkiekkoilun ystävät nähdä mistä punapaitainen kotkalaisjoukkue on oikeasti tehty.

– Joukkueen, joka on asettanut tietyt tavoitteet sarjaan, pitää pystyä käsittelemään kulloinkin eteen tulevat tilanteet oikealla tavalla, toteaa Oksanen ja jatkaa lähes välittömästi samaan hengenvetoon:

– Homma pitää jälleen saada toimimaan oman pelaamisen kautta – sillä ei pidä olla mitään merkitystä ketä vastaan kulloinkin pelaat.

Asenne ratkaisee… aina!

Haukoille kärsitystä kirvelevästä tappiosta huolimatta Titaanien pullat ovat edelleen hyvin uunissa. Punanutut johtavat ”Rautaliigan” Etelä-lohkoa kolmen pisteen turvin ennen lähimpiä uhkaajiaan ja edessä olevan viikonlopun aikana omaa pistepussia on jälleen mahdollisuus kasvattaa kuuden lisätäyn edestä.

Kyseistä pistemäärää kotkalaiset lähtevät myös hakemaan jälleen kerran klišeisesti ”oman pelaamisen kautta” – teema, joka on kuluvan syksyn aikana todistanut vahvuutensa jo monen monituista kertaa aiemminkin.

– Meidän ei todellakaan pidä pelata kulloinkin vastaan asettuvan vastustajan mukaan, vaan pyrkiä pelaamaan kaiken aikaa omaa peliämme, naulaa Titaanien päävalmentaja Marko Oksanen.

– Tulevan viikonlopun tavoitteena on pelata kaksi ehjää 60-minuuttista ja ottaa niistä omaan pussiin kuusi pistettä.

Päävalmentajan joukkueelleen asettaman tavoitteen täyttäminen ei ole pelkästään ”pala kakkua”, sillä punanutut kohtaavat sekä lauantaina että sunnuntaina aivan varmasti kaiken peliin laittavat sekä edellisistä keskinäisistä taistoista ja eritoten niiden lopputuloksista lisävoimaa ammentavat vastustajat.

Lauantaina Ilona Areenalle neljän ottelun mittaisessa tappioputkessa saapuva sarjajumbo NASKI osaa heikoista tuloksista huolimatta tehdä kotkalaisten elosta vaikean, mikäli Titaanit siihen kotiyleisönsä edessä vain suo mahdollisuuden.

Tästä syystä punanuttujen on syytä olla alusta lähtien valmiita luistelemaan, laittamaan kiekon ripeästi liikkeelle ja tekemään ennen kaikkea riittävästi töitä, jotta vierailija putoaa kelkasta.

– NASKI on ilkeä vastustaja, sillä heidän pelitapansa perustuu vastapuolen pelaamisen rikkomiseen sekä vastaiskuihin, summaa Oksanen nastolalaisjoukkueen pelillisiä vahvuuksia.

Myös sunnuntaina Lappeenrannan Kisapuiston jäähallissa Titaanit testiin laittava PEPO on nykyistä sarjasijoitustaan, viimeistä edellinen, vuorenvarmasti parempi joukkue, joka onkin pikkuhiljaa saamassa oman koneistonsa käyntiin.

Sen myötä odotettavissa ei ole edellisen, 0-9-lukemiin päättyneen, kamppailun toisintoa.

– PEPO näytti edelliskierroksella (toim. huom. 9-1-vierasvoitto HC Giantsista) heräämisen merkkejä mallikkaan vieraspeliesityksensä myötä, sanailee punanuttupiiskuri Oksanen.

– Meidän pitää olla sunnuntaina valmiita tiukkaan kamppailupeliin, sillä PEPO:n pelaajamateriaali ei todellakaan ole niin huono, kuin mitä tämän sarjan alku on osoittanut.

Edessä on siis vähintään 120 minuuttia todellista taistelulätkää, jotka omalla korkealla tasolla klaaratessaan Titaaneille tarjoutuu oiva mahdollisuus kasvattaa pistetiliään valmennuksen etukäteen suunnittelemalla tavalla.

– Lähdetään lauantaista liikkeelle ja otetaan siitä kotivoitolla kolme pistettä, jonka jälkeen käännetään vasta katseet sunnuntain koitokseen, josta haetaan sitten ne toiset kolme pistettä, selventää Oksanen sekä oman että joukkueen tavoitteen.

Titaanien ja NASKI:n välinen II-divisioonan runkosarjaottelu polkaistaan Ilona Areenalla lauantaina (7.11.) käyntiin kello 16:00 alkaen.

Otteluisäntänä Oy Hacklin Bulk Boys Ltd. Liput kamppailuun maksavat 6 & 3 euroaTERVETULOA!

Sunnuntaina (8.11.) punanutut matkustavat puolestaan Lappeenrannan Kisapuiston jäähalliin, jossa kello 17:45 alkavassa ”Rautaliiga”-koitoksessa vastaan asettuu PEPO.