Titaanit mukana Joulupuu-lahjakeräyksessä!

23.11.2015


Kotkan Nuorkauppakamari järjestää Joulupuu-lahjakeräyksen tänä vuonna jo yhdeksättä kertaa. Tarkoituksena on kerätä lahjoja kotkalaisille vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille, jotka todennäköisesti jäisivät muuten ilman Joulupukin pakettia.

Joulupuu-lahjakeräys toteutetaan yhteistyössä Kotkan kaupungin sosiaalitoimen sekä alueen seurakuntien kanssa, jotka huolehtivat lahjat niitä tarvitseville lapsille. Keräyksen suojelijana toimii Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöf.

– Moni lapsi saa ainoan joululahjansa tänäkin vuonna Joulupuu-keräyksen kautta. Mutta turhan monen lapsen haave jää toteutumatta, kertoo projektipäällikkö Anu Peltola.

Joulupuun ideana on tarjota kansalaisille ja yrityksille helppo tapa saada hyvä joulumieli ja levittää sitä eteenpäin. Vuonna 2014 joululahjakeräyksen kokonaismäärä oli lähes 1000 pakettia.

– Moni kysyy, miten voisi auttaa tai mitä voisi ostaa lahjaksi. Olemme tänä vuonna pyrkineet tekemään keräykseen osallistumisesta mahdollisimman helppoa ja keränneet niin seurakuntien kuin sosiaalitoimen kanssa entistä enemmän lapsien lahjatoiveita, sanoo Peltola.

– Jokaisen joulukuusessa olevan toiveen takaa löytyy kotkalainen lapsi tai nuori. Osallistumalla Joulupuu-keräykseen voi siis tehdä jonkun lapsen haaveesta totta.

Kotkan nuorkauppakamari hoitaa lahjojen keräyksen ja Kotkan sosiaalitoimi, Nuorten tukiasunnot sekä Kotkan, Kymin ja Langinkosken seurakuntien diakonityö huolehtii lahjojen toimittamisesta lapsille. Näin varmistetaan, että lahjat menevät oikeisiin osoitteisiin, eikä lasten oikeutta yksityisyyteen vaaranneta.

Sunnuntaina 29.11.2015 Ilona Areenalla miteltävään Titaanit – HCK Salamat-ottelun yhteydessä toimivaan keräyspisteeseen joululahjan tuovat saavat ilmaisen pääsylipun otteluun!

Joululahjan voi tuoda siitä huolimatta, vaikkei tulisikaan seuraamaan ottelua.
 

Keräyspaikat ja lahjojen jättöpisteet Kotkassa 23.11.– 6.12.2015

 
Kauppakeskus Pasaati (Sokoksen infopiste)
Prisma Sutela (Kotkan Hyrrien paketointipiste)
Citymarket Jumalniemi (Aula)
Su 29.11.2015 Titaanit – HCK Salamat-ottelu (Ilona Areena)
La 5.12.2015 KTP-Basket – Korikobrat-ottelu (Steveco Areena)

 

Joulupuu on vaivaton tapa auttaa ja antaa oman panos lasten auttamiseksi!

 

Liitteet