Puolivälin krouvissa

27.11.2015

Titaanit pelaa viikonlopun aikana jälleen kaksi kovaa ”Rautaliiga”-kamppailua.
Titaanit pelaa viikonlopun aikana jälleen kaksi kovaa ”Rautaliiga”-kamppailua.

Kuluva kiekkokausi on Titaanien osalta edennyt jo puoliväliinsä, sillä II-divisioonan Etelä-lohkon runkosarjasta on takana tasan puolet eli 13 kierrosta. Punanuttujen matka on tähän asti sujunut varsin mukavissa merkeissä, mutta tavoitteet ovat edelleen tiukasti kevään ”isoissa karkeloissa”.

Titaanit lähti käynnissä olevaan kiekkokauteen 2015–2016 kovin, mutta täysin realistisin tavoittein. Seura ilmoitti jo hyvissä ajoin tavoittelevansa ”Rautaliigan” Etelä-lohkon mestaruutta sekä nousua Suomi-sarjaan.

Kotkalaisjoukkuetta nuorennettiin ja pelityyliä viilattiin tarkoituksella aiempaa suoraviivaisemmaksi sekä nopeammaksi – nämä peliliikkeet ovat kantaneet ansaittua hedelmää, sillä punanutut keikkuvat 13 pelatun runkosarjakierroksen jälkeen lohkonsa piikkipaikalla, vain kolme pistettä 36 jaossa olleesta menettäneenä.

– Tuloksellisesti ensimmäinen puolikas runkosarjasta on sujunut oikein mallikkaasti – ehkä jopa paremmin, kuin osasimme edes odottaa, kommentoi Titaaneita kolmatta perättäistä kautta luotsaava Marko Oksanen.

II-divisioonan runkosarjan ensimmäisen puoliskon vahvasta titaanimarssista huolimatta, kotkalaisleirissä ei liiemmin henkseleitä paukutella. Katso on tiukasti keväässä.

– Kuten olen kokoajan tässä syksyn aikana sanonut, on meillä edelleen pelillisesti todella paljon tehtävää ja katseet ovat tällaisessa pudotuspelit sisältävässä lajissa kuitenkin siellä kevään karkeloissa, Oksanen painottaa.

– Olemme totta kai tyytyväisiä siitä, että olemme tässä kohtaa kautta sarjan piikkipaikalla, mutta se ei kuitenkaan ole maailman tärkein asia.

No mikä sitten on Titaaneille se ”tärkein asia” päävalmentaja Oksanen?

– Tärkeintä meille on se, että pelaamisemme kehittyy ja menee samalla kokoajan parempaan suuntaan, selventää kokenut titaanipiiskuri.

– Viimeaikaisissa otteissa sitä on juurikin ollut nähtävissä ja sen ansiosta olemme tiukkoja pelejä pystyneet kääntämään eduksemme.

Titaanit palasi edellisviikonloppuna takaisin sorvin ääreen vietettyään keskellä vuoden pimeintä aikaa ja samalla myös tiiveintä ottelurupeamaa peräti kahden viikon tauon peleistä.

Oksanen totesi tuolloin ykskantaan kyseisen tauon olleen huono juttu punanutuille ja se näkyikin varsin selkeästi pelituntuman katoamisena niin koti- kuin vieraskaukalossa pelatuissa kamppailuissa.

– Viime viikonlopun ottelut ja niistä saatu pelituntuma ovat välittömästi näkyneet positiivisena asiana joukkueen harjoittelussa, joten voimme varsin luottavaisin mielin lähteä kohti edessä olevia koitoksia, sanailee Oksanen.

Lisää positiivisia väristyksiä Titaaneille tuovat viestit sairastuvan ja kurinpidon puolelta, sillä viimeisimmissä peleissä kolhuja ja rangaistuksia saaneet pelimiehet ovat lähes kaikki rivissä mukana, kun punanutut lähtevät mittelemään voimiaan sekä HC Giantsia että HCK Salamoita vastaan.

– Meillä oli vähän pelkona se, että loukkaantumisten ja mahdollisten pelikieltojen takia olisi iso liuta pelaajia sivussa, toteaa Oksanen.

– Nyt näyttää kuitenkin siltä, että saamme parsittua kokoonpanomme siihen kuntoon, että kutakuinkin kaikki ovat käytettävissä viikonloppuna pelattavissa peleissä.

”Hyvän asian puolesta”

Titaanien taistelu II-divisioonan Etelä-lohkossa jatkuu edessä olevan tuplapeliviikonlopun osalta lauantaina Hollolassa, kun punanutut matkustavat kahdesti kotonaan kaatamansa HC Giantsin kotiluolaan Heinsuon jäähalliin.

Punanutut tietävät jo ennakkoon, että vastaan asettuu laadukas, mahdollisesti myös konkarihyökkääjä Marko Jantusen tähdittämä, ja aivan varmasti edellisten kohtaamisten perusteella ärsytetty jättilauma, joka ei kotiyleisönsä edessä tule antamaan tuumaakaan periksi voittotaistelussa.

– HC Giants on hyvin valmennettu ja hyvin pelaava joukkue, sanoo Titaanien päävalmentaja Marko Oksanen lauantaisesta vastustajasta.

– Meillä on edessä vaikea vieraspeli pienessä ja tiivistunnelmaisessa hallissa, josta on aivan varmasti vaikea hakea pisteitä mukaansa.

Titaanit ei olisi kuitenkaan sarjajohtaja, jollei sen itseluottamus ja tekeminen olisi lähestulkoon viikosta toiseen ”Rautaliigan” Etelä-lohkon ehdotonta kärkikastia.

– Luotamme omaan tekemiseemme ja lähdemme sen avulla kotijoukkuetta kaatamaan, naulaa Oksanen.

Edessä olevan tiukan vierastaiston lisäksi punanutut esiintyvät myös omille kannattajilleen, sillä HCK Salamat vierailee sunnuntaina Ilona Areenan kirkkaissa valoissa.

Sarjan tyvipäähän jämähtänyt kirkkonummelaisjoukkue ei ole sarjasijoituksestaan (8.) huolimatta ”vain pala kakkua”, sillä sen riveistä löytyy niin kaukalosta kuin vaihtopenkiltäkin käsin riittävä kokemus- ja taitomäärä pelien voittamiseen, kiitos valmentajana toimivan ex-liigajyrä Petro Koivusen sekä Titaaneissa kaudella 2008–2009 pelanneiden hyökkääjien Simo Romon ja Tuomas Tikkasen.

– Salamat on joukkue, joka ei ole mielestäni vielä missään vaiheessa kuluvaa kautta esittänyt sitä, mitä potentiaali antaisi myöten, mietiskelee Oksanen.

– Toivotaan, ettei se potentiaali löytyisi vielä sunnuntainakaan, jotta voimme kaapia kotikaukalossamme jaossa olevat pisteet omaan pussiimme.

Kaksi ottelua sisältävän viikonlopun aikana Titaanit aikoo mennä eteenpäin luistimenpotku kerrallaan ja keskittyä vain olennaiseen.

– Meillä on viikonloppuna edessä kaksi kovaa ottelua, mutta keskitymme nyt kuitenkin ensiksi HC Giantsin kohtaamiseen ja alamme vasta sen jälkeen miettiä metkuja Salamoiden pään menoksi, raottaa Oksanen punanuttujen sotasuunnitelmaa.

HCK Salamat-kotiottelun yhteydessä tarjoutuu kaikille Ilona Areenalle saapuville oiva mahdollisuus hyväntekeväisyyteen, sillä Kotkan Nuorkauppakamarin jo yhdeksättä kertaa järjestämä Joulupuu-lahjakeräys jalkautuu myös jääkiekkoilun pariin.

Titaanit ottaa keräykseen osaa antamalla jokaiselle joululahjan lahjoittajalle ilmaisen lipun sunnuntaiseen kotiotteluunsa, joten jokaisen kannattaa ottaa mallia vaikkapa Titaanien päävalmentaja Marko Oksasesta:

– Pakkohan sitä on joululahja ottaa mukaan hallille tullessa, sillä sen verran hyvän asian puolesta niitä kerätään, titaaniluotsi hymyilee.

– Ehkäpä sen lahjasta saadun pääsylipun voisi sitten lahjoittaa niin ikään eteenpäin, jollekin sitä minua enemmän tarvitsevalle.

Punanutut matkustavat lauantaina (28.11.) Hollolassa sijaitsevaan Heinsuon jäähalliin, jossa kello 16:00 alkavassa ”Rautaliiga”-koitoksessa vastaan asettuu HC Giants.

Sunnuntaina (29.11.) Titaanit puolestaan mittelee Ilona Areenalla voimiaan HCK Salamoiden kanssa II-divisioonan runkosarjaottelussa, joka polkaistaan käyntiin kello 17:00 alkaen.

Liput kamppailuun maksavat 6 & 3 euroaTERVETULOA!