
Tätä herkkua on jälleen luvassa, kun herra numero 74 liukuu punanuttu päällä kaukaloon! @ Kari Koski – https://kkofotografi.com
|
Titaanit vahvistaa suomisarjamiehistönsä puolustus- ja hyökkäysosastoja paikalliselle kiekkoyleisölle entuudestaan erittäin tutuilla nimillä.
Suomi-sarjan runkosarjataulukon jumbosijalla päiväänsä paistatteleva Titaanit on solminut loppukauden kattavan pelaajasopimuksen edeltävällä sesongilla punanuttujen tehokkaimmaksi maalintekijäksi sekä samalla myös pistemieheksi itsensä 36 otteluun tehoilla 26+22 taituroineen Simo Kauppisen kanssa.
– Meillähän on verkko ollut jo pitkään vesillä pääasiassa puolustajavahvistusten löytämisen suhteen, mutta kun Kauppisen tasoinen kaveri tuli saataville, niin eihän sellaisesta mahdollisuudesta kieltäydytä, vaan pyritään keksimään keinot sopimuksen mahdollistamiseksi, tuumaa Titaanien managerina ja joukkueenjohtajana toimiva Juho Hannukainen.
– Onneksi meillä on pitkäaikaisia ja suuren titaanisydämen omaavia yhteistyökumppaneita, jotka halusivat lähteä vielä ”pienellä ylimääräisellä panostuksella” mukaan talkoisiin ja mahdollistaen näin ollen Simon kiinnittämisen kuluvan kauden suomisarjamiehistöömme – iso kiitos siitä heille kaikille!
Kauppinen, 26, on kotkalaiselle ja miksei myös Suomi-sarjaakin seuraavalle kiekkoyleisölle todella tuttu pelimies neljältä edeltävältä kaudelta titaanipaidasta. Tähän mennessä kaiken kaikkiaan 125 runkosarjaottelua punanutuissa pelannut savonlinnalaislähtöinen hyökkääjä on takonut tilastoihin peräti 144 (73+71) tehopistettä.
– Kauppinen on nykyjoukkueeseemme todella merkittävä vahvistus, joka tullee aivan varmasti auttamaan meitä isosti, kun pyrimme taistelemaan itsemme pois Suomi-sarjan kellarikerroksesta, Hannukainen toteaa.
– Simon liittyminen mukaan tuo riveihimme lisää ratkaisuvoimaa, kokemusta sekä johtajuutta – niin ikään erikoistilanteissa ja varsinkin otteluiden ratkaisuhetkillä hän on todella käyttökelpoinen ase päävalmentajallemme Eemeli Parikalle.
Simo Kauppisen kuluvaa suomisarjakautta 2025–2026 käsittäneen jatkosopimuksen yhdessä punanuttujen kanssa mahdollistavat seuraavat yhteistyökumppanimme: K-Market Karhula, Kotkan Isännöintipalvelu, Kotkan Saaret, Kotkan Sportpiste & Bauer, Rengas Onnela sekä Sähköpalvelu Petri Kosonen – Titaanit kiittää.
”Saamme riveihimme erittäin mielenkiintoisen monitoimimiehen”
Hyökkäyskalustonsa vahvistamisen ohella Titaanit on löytänyt myös peräpäähänsä lisää vaihtoehtoja, kun edeltävät kaudet ja vähän myös kuluvaakin muilla mailla vierahilla kiekkoillut kotkalaisseuran oma kasvatti Eelis Salovaara palaa miehelle jo entuudestaan niin tuttuun punanuttuun.
Viimeisimpänä Ruotsin kaukaloissa IFK Mariehamnin riveissä pelannut Salovaara päätyi henkilökohtaisen syyn vuoksi purkamaan pelaajasopimuksensa maarianhaminalaisten kanssa sekä palaamaan takaisin kotiin, jonka myötä Titaanit oli peliuran jatkamisen näkövinkkelistä miehelle erittäin luonnollinen ratkaisu.
– Saimme vihiä, ettei Salovaara olisi jatkamassa Ruotsissa ja kun tilanne konkretisoitui, olimme totta kai kiinnostuneita saamaan hänet takaisin riveihimme, titaanimanageri Juho Hannukainen kommentoi.
– Kun Eelis oli itsekin halukas palaamaan titaanipaitaan, oli loppukauden kattavan pelaajasopimuksen sorvaaminen lopulta molemmille osapuolille varsin helppo ratkaisu.
Salovaaralla, 23, on entuudestaan jo kokemusta suomisarjapeleistä, hänen pelattua kausilla 2020–2023 yhteensä 32 kamppailua punanuttujen sotisovassa.
– Saamme riveihimme erittäin mielenkiintoisen monitoimimiehen – Eelis pelaa meillä lähtökohtaisesti puolustajana, mutta valmennus voi heittää hänet myös koska tahansa hyökkääjäksi, sillä sekin tontti herralta kyllä luonnistuu siinä missä pakkinakin pelaaminen, Hannukainen sanailee.
– Salovaaran kiinnittämisestä huolimatta meillä on edelleen haussa lisävahvistusta puolustajakalustoomme, jotta saisimme sinne lisää laajuutta, kilpailua ja ennen kaikkea laatua.
|