
Tamperelaislähtöinen Kristian Koskinen liittyy mukaan Titaanien valmennusryhmään!
|
Titaanit on solminut loppukauden kattavan valmentajasopimuksen Kristian Koskisen kanssa.
Edeltävät kolme kautta Hamina-Kotka Kiekkojuniorit ry:n junioripäällikkönä toiminut Kristian Koskinen liittyy mukaan Suomi-sarjassa pelaavan Titaanien valmennusryhmään kevääseen 2026 kestävällä sopimuksella.
– Etsimme pelaajiston ohella lisävahvistusta valmennusryhmäämmekin ja kun kävi ilmi, että Koskinen tuttuna kaverina olisi vapaana sekä välittömästi valmis tarttumaan toimeen, emme kovin pitkään asian kanssa arponeet, vaan tarjosimme hänelle loppukauden mittaista valmennussopimusta, toteaa Titaanien manageri ja joukkueenjohtaja Juho Hannukainen.
Tampereelta lähtöisin oleva ja Suomi-kiekon kehdossa niin ikään ensipuraisunsa lätkäkärpäsestä saanut Koskinen, 40, on ennen punanuttujen riveihin liittymistään ehtinyt opiskella itselleen Vierumäen urheiluopistossa liikunnanohjaajan ja jääkiekkovalmentajan tutkinnot, jonka lisäksi hän on tähänastisella valmennusurallaan koutsannut myös Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla kauden verran Stavanger Oilersin kakkosmiehistöä sekä useamman vuoden Kiinassa Pekingin ja Tianjinin alueiden juniorijoukkueita.
– Päävalmentajamme Eemeli Parikka saa Kristianista itselleen hyvän apurin, jonka työkalupakista löytyy kotimaisen kiekkoilun nyanssien lisäksi aimo annos ulkomailtakin hankittua tietotaitoa, Hannukainen summaa.
– ”Krisu” on lisäksi toiminut pitkään nuorten jääkiekkoilijoiden valmennuksessa, joten hän päässee varmasti todella nopeasti samalle aaltopituudelle myös nuorekkaan pelaajistomme kanssa.
Koskisen kiinnittäminen kotkalaisjoukkueen valmennusryhmään tuli enemmän kuin ajankohtaiseksi, kun marraskuun alkupäivinä kävi ilmi, ettei Timo Martikainen kykene siviilityökiireidensä vuoksi enää jatkamaan Titaanien valmentajana.
– Meillä oli jo neuvotteluvaiheessa tiedossa, että näin voi hyvin suurella todennäköisyydellä käydä ja ihan siitäkin syystä solmimme Martikaisen kanssa määräaikaisen sopimuksen, joka tuli siis tämän tosiasian myötä päätökseensä, titaanimanageri selventää.
Vaikka Martikainen, 58, ehtikin tällä haavaa toimia punanuttuluotsina vain reilun kuukauden ajan ja jätti hän siitä huolimatta oman vahvan kädenjälkensä kuluvan kauden titaanimiehistöön.
– Todella harmillista, että ”Tinken” työkiireet estävät täysipainoisen valmentamisen suomisarjatasolla, sillä hän teki meillä hyvää ja arvokasta duunia, emmekä luonnollisesti olisi halunneet herran palveluksista luopua, Hannukainen kommentoi.
– Välillä vain työt tuppaavat haittaamaan ikävällä tavalla harrastuksia, eikä sille nyt vain voi minkään, sillä jostainhan se leipä on pöytään tehtävä – joka tapauksessa todella isot kiitokset ”Tinkelle” avusta ja eihän sitä ikinä tiedä, vaikka tiemme kohtaisivat vielä vastaisuudessa!
|