”Tervetuloa Kotkaan Kedi!”
|
”Rautaliigan” vajaan kuukauden mittainen joulutauko on vihdoinkin loppumassa ja sen myötä sarjakärjessä vakuuttavasti porskuttava Titaanit pääsee jälleen irti. Tauon aikana hyvin levänneet ja harjoitelleet punanutut iskevät lauantaina yhteen Ilona Areenalle saapuvien Viikinkien kanssa, eikä kyseisestä koitoksesta tule varmasti taaskaan yllätyksiä puuttumaan.
II-divisioonan Etelä-lohkon piikkipaikalta kohti kevään karkeloita suunnistava Titaanit vietti reilut kolme viikkoa kestäneen joulutaukonsa perinteiseen tyyliin leväten ja harjoitellen.
– Ensimmäinen viikko oli ihan pelkästään fyysistä ja henkistä akkujen lataamista, avaa punanuttujen päävalmentaja Marko Oksanen joukkueensa joulutauon ohjelman sisältöä.
– Jälkimmäiset reilut kaksi viikkoa olemme sitä vastoin menneet harjoituksellisesti todella kovalla kuormalla ja sen seurauksena kääntäneet katseitamme jo kohti pudotuspelejä.
Vaikka titaanileirissä mietitäänkin jo nyt muutaman kuukauden päässä siintäviä ”kovia kahinoita”, ei jäljellä oleviin runkosarjapeleihin suhtauduta siitä huolimatta pelkällä olankohautuksella.
– Totta kai tiedostamme, että runkosarjaa on vielä kahdeksan kierrosta jäljellä ja edessä olevat pelit pitää tietenkin pelata mahdollisimman hyvin, mutta siitä huolimatta meillä on fokus yhtälailla jo kevään karkeloissa, toteaa Oksanen.
– Se näkyy juuri harjoittelussa sekä myös niissä pelillisissä asioissa, jotka pudotuspeleissä tulevat olemaan merkittävässä roolissa.
Titaanien osittaista katseiden siirtoa kohti pudotuspelejä helpottaa toki se seikka, että joukkueen paikka kyseisissä taistoissa varmistui jo hyvän aikaa sitten – myös kotietu alkaa olla aika saletisti punanuttujen näpeissä.
– Ei se [pudotuspelipaikan varmistuminen] ole vaikuttanut yhtikäs mitenkään tekemiseemme, paaluttaa Oksanen.
– Ei meidän kannata liiemmin miettiä sijoituksia sarjassa saati pudotuspelipaikkaa – ne tulevat kyllä aikanaan palkkiona hyvin tehdystä työstä.
Kotkalaisleirissä odotetaan jo selkeästi pelien jatkumista, jotta joukkue pääsisi jälleen keskittymään vain ja ainoastaan olennaiseen sekä jättämään spekuloinnit muille tahoille.
– Hyvä, että pelit jatkuvat – pääsemme sen myötä jälleen pelaamaan ja viemään eteenpäin niitä meille oleellisia pelillisiä asioita, huokaisee titaaniluotsi Oksanen helpotuksesta.
– Olemme kokoajan menneet peli kerrallaan eteenpäin ja pyrkineet parantamaan kokonaissuoritustamme, jotta olisimme keväällä parhaassa mahdollisessa iskussa.
”Viikingit on vastustajana meille hienoinen mysteeri”
Titaanien ensimmäinen vastustaja joulutauon päättymisen jälkeen on lauantaina Kotkaan matkaava Viikingit. Punanutuille vastustajalla ei tunnu olevan sen suurempaa merkitystä, sillä pelihalut ovat luokkaa valtaisat.
– Pitkä tauko näkyy varmasti positiivisessa mielessä kovana pelinälkänä, myhäilee Titaanien päävalmentaja Marko Oksanen.
Kotkalaismiehistön tavaramerkiksi kuluvan kauden aikana muodostunut kova liike- ja pelinopeus ovat olleet myrkkyä usealle vastustajalle. Punanuttuluotsi ei silti aio antaa omilleen rapaa, mikäli tauon jälkeisissä peleissä titaanipelaajat eivät kovan harjoitellun jäljiltä olisikaan aivan tuoreimmillaan.
– Joukkueen jalka saattaa sitä vastoin kovan harjoittelun jäljiltä hieman painaa ja niin se saa tehdäkin tässä kohtaa kautta, sanoo Oksanen.
– Pari peliä ja tulevaa viikkoa voi mennä hieman raskaammalla jalalla, jonka jälkeen alamme höllentää menoa harjoituksissa – sitten sen kovan jakson pitäisikin alkaa näkyä suoraan pelaamisessamme.
Rankka harjoittelujakso joulutauon aikana oli siis tietoinen valinta, jonka hedelmiä Titaanit aikoo keväämmällä korjata.
– Kova harjoittelu kuuluu tähän juttuun, sillä jos jossain vaiheessa aiot vielä rakentaa pohjaa keväälle, on se tehtävä nyt ja niin me olemmekin tehneet, tuumii Oksanen.
Kotkalainen kiekkoyleisö sai ennen taukoa nautiskella todella kovatasoisesta ”Rautaliiga”-viihteestä, kun Ilona Areenalla esiintyneet punanutut pistivät jalalla koreasti HC Vantaan kanssa vauhdikkaassa taistossa.
Aivan samanlaista ”pelillistä ilotulitusta” saati vauhtia on Viikinkejä vastaan tuskin luvassa, eikä se tässä vaiheessa vielä ole tarkoituskaan.
– Uskon, että pystymme parantamaan vielä siitä HC Vantaa-pelistä otteitamme, mutta kuten jo aiemmin sanoin, voi se jalka hieman painaa ja jos näin käy, on se merkki siitä, että olemme tehneet hyvin töitä viimeisten viikkojen aikana, tokaisee kotkalaiskäskyttäjä Oksanen.
– Tietenkin toivon, että parannamme pelaamistamme kokoajan, mutten kuitenkaan näe, että tämä on se hetki, kun sen pitää olla täydessä tikissä.
Kotkaan reilun vuoden tauon jälkeen pelaamaan saapuva Viikingit on tällä haavaa sarjassa sijalla 6, eli tukevasti pudotuspelipaikassa kiinni.
MM95-kultasankari Mika Strömbergin luotsaama stadilaisjoukkue on tullut niin viime kuin kuluvankin kauden aikana tunnetuksi yllätyksellisyydestään – hyvänä päivänä kaatuu ihan mikä vastustaja tahansa, kun taas huonona voi tulla todella rajusti tukkaan.
Punanuttujen taholla ei siis kovin hyvin osata ennakoida minkälainen vastus Ilona Areenalle tällä kertaa saapuu, muttei se siitä huolimatta ole kotkalaisille mikään kovin suuri ongelma.
– Viikingit on vastustajana meille hienoinen mysteeri, sillä emme ole kohdanneet tällä kaudella kuin kerran ja se peli oli ensimmäistä vaihtoa lukuun ottamatta selkeästi meidän heiniä, muistelee Oksanen lokakuun puolivälissä pelattua vierasottelua.
– Uskon kuitenkin vakaasti, että hoidamme myös tämän kohtaamisen nimiimme, kunhan vain pelaamme sitä omaa peliämme, joka on tähän asti näyttänyt toimivuutensa.
Vierailijan riveissä pelaa monen alasarjoista tutuksi tulleen jyrän ohella myös eräs kotkalaisille tuttu pelimies, sillä aikanaan juurikin Titaaneissa edustuskiekkoilun pariin noussut Ked Iamsa-Ard kuuluu Viikinkien hyökkäyskalustoon.
Kaukalossa aina todellisena sähikäisenä tunnetuksi tullut Iamsa-Ard on viimeisten vuosien aikana aina Titaanit kohdatessaan onnistunut lähes järjestään iskemään pikkumustan häkkiin, joten punanutut aikovatkin pysäyttää miehen jo edellisessä kohtaamisessa toimivaksi osoittautuneella tavalla.
– Viimeksi ”Törrö” [Tomi Pylväläinen] pehmitti Kediä ottelun aikana verbaalisesti ja taklasikin siinä sivussa häntä pari kertaa ikävästi, joten toimivaa konseptia on tälläkään kertaa turha muuttaa, naurahtaa titaanipiiskuri Oksanen.
Suomessa on kuluvan viikon aikana saatu nautiskella kahmalokaupalla alle 20-vuotiaiden MM-kisojen mestaruuden mukanaan tuomasta nannasta ja sen myötä jääkiekko on lajina jälleen nostanut itsensä entistä enemmän valtakunnan kaapin päälle.
Kyseinen hype tullee varmasti näkymään uusien lajin harrastajien kasvavassa määrässä ja samalla monet seuraihmiset toivovat sen korreloivan suoraan myös katsomoiden täyttöasteeseen.
– Nuorten leijonien menestys näkyy suomalaisessa jääkiekkoilussa ihan kaikessa ja buumi on taas kerran nostamassa päätään, kommentoi Oksanen ja jatkaa samaan hengenvetoon:
– Toivottavasti se näkyy meidänkin peleissämme katsojamäärien nousuna, sillä myös ”Rautaliigassa” pelataan ihan hyvätasoista ja vauhdikasta lätkää.
Titaanien ja Viikinkien välinen II-divisioonan runkosarjaottelu polkaistaan Ilona Areenalla lauantaina (9.1.) käyntiin kello 17:00 alkaen.
Ottelun avauskiekon saapuu pudottamaan kovassa nosteessa urallaan oleva kotkalaislähtöinen ammattinyrkkeilijä Niklas Räsänen!
Liput kamppailuun maksavat 6 & 3 euroa – TERVETULOA!
|