
Punanuttu numero 65 kaivetaan jälleen naftaliinista takaisin framille, kun sen itseoikeutettu haltija Erkka Huttunen tekee paluun tositoimiin!
|
Puolustajamarkkinoita kissojen ja koirien kera pitkin kulunutta kesää haravoinut Titaanit saa riveihinsä entuudestaan tutun vahvistuksen, kun edelliskauden ”sapattivapaata” jääkiekon pelaamisesta pitänyt Erkka Huttunen palaa takaisin tositoimiin.
Tasan 30 päivän päästä taistelunsa Suomi-sarjan ”superkauden” runkosarjassa Seinäjoella paikallisen S-Kiekon vieraana aloittava Titaanit on tehnyt takalinjoilleen äärimmäisen tärkeän lisäkiinnityksen.
Punanutut nimittäin vahvistavat rivejään, edeltävän sesongin työ- ja opiskelukiireiden vuoksi taukoa pitäneellä, yksivuotisen pelaajasopimuksen allekirjoittaneella sekä monissa liemissä marinoidulla seuran omalla kasvatilla Erkka Huttusella.
– Aivan järkyttävän hyvät fiilikset ovat nyt vallalla, kun saimme tuon tason tekijämiehen ja ennen kaikkea todella kokeneen puolustajan naarattua mukaan joukkueeseemme, Titaanien päävalmentaja Marko Oksanen summaa tuntojaan.
– Lähestyimme Huttusta aiheen tiimoilta jo keväällä ja nyt viimein herran paluu tuli ajankohtaiseksi – se on erinomaisen hieno juttu meidän sekä erityisesti hänen itsensä, kuin myös ihan koko seurayhteisömmekin eli tukijoidemme ja kannattajiemme kannalta katsottuna.
Kaukalossa niin hyökkäys- kuin eritoten puolustussuuntaankin hommansa aina jämptisti hoitavan Huttusen, 28, vyöltä löytyy tällä haavaa komeat 198 suomisarjakamppailua, joissa pallokalamaisella sulavuudella operoivan puolustajan tilille on merkitty yhteensä 85 (32+53) tehopistettä sekä 199 jäähyminuuttia.
– ”Hude” on valmennukselle erittäin monikäyttöinen ja arvokas pelaaja, jonka voi heittää kaukaloon ihan mihin hetkeen tahansa tietäen hänen kyllä hoitavan hommansa tehtaan takuulla, Oksanen toteaa.
– Lisäksi Huttunen on persoonaltaan todella pidetty kaveri omiensa riveissä sekä vastavuoroisesti taas peräänantamattoman pelityylinsä myötä kohtuullisen epäsuosittu pelaaja vastustajien keskuudessa, joten siinäkin mielessä hän on meille äärimmäisen tärkeä vahvistus ihan kaikilta kanteilta katsottuna.
Huttusen lisäksi Titaanit saa myös toisen tilkkeen peräpäänsä vahvikkeeksi, kun viime kaudella Saksan 4. korkeimmalla sarjatasolla 1. CFR Pforzheimin maalilla kiekkoja torjunut Roni Hovi liittyy mukaan kotkalaisjoukkueen muonavahvuuteen.
Lappeenrantalaislähtöinen SaiPa-kasvatti Hovi, 23, hakee itselleen elokuun ajan kestävän testijakson avulla pysyvää pelaajasopimusta punanuttumiehistöön. TITAANIEN KAUSIKORTIT OVAT MYYNNISSÄ KAUDELLE 2026–2027! |
|---|
| OLE NOPEA JA VARAA OMASI! |
LIITY KANNATTAJAJÄSENEKSI – SAAT RAHANARVOISIA ETUJA! |
|---|
|
|