Levänen ja Hyyryläinen siirtyvät Titaaneihin

21.4.2017

Titaanipaita on maalivahti Santeri Leväselle jo viime kaudelta varsin tuttu nuttu.
Titaanipaita on maalivahti Santeri Leväselle jo viime kaudelta varsin tuttu nuttu.

Kohti edessä siintävää Suomi-sarjakautta 2017–2018 kulkeva Titaanit on tehnyt kaksi uutta pelaajasopimusta.

Ensi viikolla alkavan Suomi-sarjakauden kesäharjoittelunsa testeillä käyntiin polkaiseva Kotkan Titaanit on solminut yksivuotiset pelaajasopimukset maalivahti Santeri Leväsen ja hyökkääjä Mikko Hyyryläisen kanssa.

Sekä Levänen, 20, että Hyyryläinen, 22, edustivat päättyneellä Heinolan Peliittojen A-nuorten joukkuetta, kuuluen Vierumäki United HeKi –nimellä kulkevan ja Nuorten Mestiksessä aina välieriin asti yltäneen miehistön avainpelaajien joukkoon.

– Levänen ja Hyyryläinen edustavat kumpainenkin juuri sitä pelaajakuntaa, jollaista haluamme nyt kasassa olevan runkomme jatkeeksi, kommentoi Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen.

– Molemmat ovat nuoria ja selkeästi eteenpäin pyrkiviä pelaajia, jotka ennen kaikkea itse halusivat tulla Kotkaan kehittymään sekä ottamaan uuden askeleen urallaan – se on mielestäni myös ensiarvoisen tärkeä asia.

Kouvolassa kiekko-oppinsa saanut Levänen kuului männäsesongilla Nuorten Mestiksen terävimpään maalivahtieliittiin pysäyttäen 20 torjumassaan runkosarjaottelussa kiekot 93,4-prosentin varmuudella suojuksiinsa.

Mikkeliläislähtöinen Hyyryläinen osoitti niin ikään olevansa kovaa kamaa Nuorten Mestiksessä, päätyen runkosarjassa lopulta kokonaistilaston neljännelle sijalle tehtyjen maalien kategoriassa. Kaikkinensa oikealta ampuva hyökkääjä nakutti 39 kamppailussa aikakirjoihin 44 (31+13) tehopistettä, joilla hän oli oman joukkueensa pörssikärki.

Punanuttuluotsi Piispaselle kyseinen parivaljakko tuli edelliskauden aikana jo jokseenkin tutuksi, nuorukaisten vierailtua lokakuun lopulla muutaman ottelun mittaisella lainalla titaanimiehistössä.

– Saimme viime kaudella sekä Santerista että Mikosta hyvän kuvan sen suhteen, että he ovat jo varsin lähellä sitä tasoa mitä miesten pelit ja Suomi-sarja vaativat, Piispanen tokaisee.

– Pientä kasvua toki vielä vaaditaan ja on hienoa, että se tapahtunee Titaaneissa.

Vahvistusten haku päällä omia kuitenkaan unohtamatta

Titaaneilla on nyt julkaistujen sopimusten myötä kasassa 15:sta pelaajan suuruinen miehistö, johon päävalmentaja Mika Piispanen etsii edelleen vahvistuksia ihan jok’ikiselle osastolle.

Se on kuitenkin selvä asia, että kiirettä ei tarvitse pitää, kiitos jo nyt hyvällä mallilla olevan joukkueen rakennuksen.

– Kyllä me veskaripuolellekin haemme vielä lisää täydennystä, sillä tarvitsemme ehdottomasti kolmannen kaverin kilpailemaan pelipaikasta -ja ajasta Niilo Pussisen sekä Santeri Leväsen kanssa, Piispanen selventää.

– Sitä silmällä pitäen meillä on tässä kokoajan vielä haku päällä, mutta mitään hätiköityjä päätöksiä emme nyt vallitsevan hyvän maalivahtitilanteen ansiosta tule tekemään.

Piispanen mainitsi jo aiemmin joukkueensa pelaajarungon julkistamisen yhteydessä, että punanutut odottavat mielenkiinnolla parin edelliskauden runkopelaajansa ratkaisua uransa jatkumisen suhteen.

Tällaisia kavereita ovat erityisesti puolustaja Ville Äijälä sekä hyökkääjät Jere Lifländer ja Tomi Salovaara.

– Odottelemme edelleen maltillisesti muutamien viime kauden pelaajiemme siviilipuolen asioiden ratkeamista, enkä todellakaan ole laskenut heitä millään muotoa ulos joukkueemme miesvahvuudesta, Piispanen toteaa painokkaasti.

– Uskon vakaasti siihen, että he tulevat meillä myös vastaisuudessa pelaamaan, eikä näillä jatkossa ulkopuolelta tulevilla uusilla kasvoilla ole mitään vaikutusta siihen.

Niin ikään uusia yrittäjiä tulee mukaan kotkalaisjoukkueen kesäharjoitteluryhmään, sillä viime kaudella Titaanien A-nuorten Mestis-miehistön kantaviin voimiin kuluuneet puolustajat Erkka Huttunen ja Vertti Vuoksiala sekä hyökkääjät Panu Laitinen, Juho Paavola ja Mikke Lempiäinen lähtevät tosimielellä kilvoittelemaan paikasta miesten Suomi-sarjajoukkueessa.

– On ihan selvä asia, että meidän pitää nämä omasta takaa löytyvät potentiaaliset nuoret pelaajat käydä läpi ja raapia mahdollisimman moni heistä mukaan harjoitusrinkiimme sekä antaa näin mahdollisuus tavoitella paikkaa edustusjoukkueessa, sanoo Piispanen tyytyväisenä.

Titaanien on määrä saada syyskuun lopulla alkavan Suomi-sarjan runkosarjarypistyksen alkuun mennessä kasaan noin 26–27 sopimuspelaajan suuruinen ryhmä, joten on selvää, että vahvistuksia on saapumassa vielä jokunen myös Kotkan ulkopuolelta.

–  Tästä edespäin meillä on tarkoitus hakea muualta käsin vain ja ainoastaan nykyistä miehistöämme selkeästi vahvistavia pelaajia, kommentoi titaanipiiskuri Piispanen.

– Katsomme nyt kaikessa rauhassa minkälaisia pelimiehiä siellä pelaajamarkkinoilla on meille tarjolla ja pyrimme sitten sen mukaan tekemään tarvittavat ratkaisut joukkuetta vahvistaaksemme.